Seitsemän vuotta myöhemmin

Aina välillä pitää uudistua ja jättää vanhat jutut taakseen, avata uusia ovia. Tämä muutos ei ehkä ole kovin dramaattinen, mutta muutos silti. Tervetuloa siis tänne, uuteen blogiini.

Aloitin blogin kirjoittamisen vuoden 2013 elokuussa. Olin silloin seitsemättä vuotta parisuhteessa, asuin rivitalossa Helsingissä ja olin pari vuotta aiemmin vaihtanut alaa lentoemännästä toimittajaksi. Kaipasin tuolloin paikkaa, jonne kirjoittaa (melkoisen runollisia) ajatuksiani ja tuupata luontokuviani.

Blogini pääsi lähes välittömästi Lilyn suositeltujen blogien joukkoon ja olin siitä hirveän ylpeä. Joku tosiaan tahtoi lukea kirjoituksiani.

Tuohon aikaan en ollut edes ajatellut, että voisin joskus tienata blogillani. Jos ajatus oli käväissyt päässäni, niin toivoin, että saisin ehkä joskus mekon tai kosmetiikkapurkin näkyvyyttä vastaan.

Puolisen vuotta blogin perustamisen jälkeen silloinen parisuhteeni tuli päätökseen ja elämässäni alkoi muutosten aika. Kaikki oli parina seuraavana vuonna sairaan kaunista ja sairaan dramaattista. Tunteeni ja elämäni olivat kuin vuoristorata ja yritin jotenkin pysyä kyydissä.

Pääsin silloiseen unelmatyöhöni isoon naistenlehteen, löysin kivan vuokra-asunnon työpaikkani vierestä ja totuttelin elämään kolmisin koirieni kanssa. Ihmissuhteeni olivat nekin täyttä draamaa.

Niin kului pari vuotta. Kun ystäväni erosi ja oli kuukauden päästä ostanut asunnon, tajusin, että vuokralla asuminen ei ole järin järkevä päätös taloudellisesti. Niinpä ostin oman asunnon ja muutin ihanaan pikkukaksioon.

Seuraava iso muutos oli oman yrityksen perustaminen. Unelmatyöni oli muuttunut. Nyt halusin olla itsenäinen kirjoittaja. Oma pomoni. Siitä on nyt yli kaksi vuotta.

Tammikuussa myin sen pikkukaksioni, joka oli ensimmäinen itselleni suunnittelema koti. Eniten minun näköiseni kaikista paikoista, joissa olen tähän mennessä asunut.

Niin ja ennen sitä olin jo tavannut miehen, joka tuntui oikealta.

Ja tässä ollaan nyt. Väliaikaisessa kodissa Espoossa odottamassa uuden paritalopuolikkaan valmistumista.

Väliaikaiskoti on kerrostalokaksio, jossa on 55 neliötä. Uudessa kodissa tulee olemaan viisi huonetta ja 90 neliötä. Asuminen ja sisustaminen on ajatuksissani nyt enemmän kuin vuosiin.

Blogin perustamisesta on ehtinyt vierähtää seitsemän ja puoli vuotta. Se on pitkä aika. Sinä aikana ehtii muuttua aika paljon ja ehkä siksi tahdoin kirjoittaa tämän päivityksen. Kertoakseni, miten tähän on tultu ja mikä on mahdollisesti suunta.

Tämän matkan varrella olen runoillut rakkaudesta, rakentanut täydellistä vaatekaappia, pohtinut vastuullisuutta, hurahtanut mystiikkaan, kirjoittanut hyvinvoinnista, urasta, rahasta, mielestä ja ennen kaikkea omasta polusta.

Tänä aamuna kävin hiihtolenkillä. Sitten tulin tähän, avasin läppärini keittiönpöydän ääressä ja tuumin, että tulppaanit alkavat taas olla entiset.

Tämä väliaikaiskodin keittiö on nyt remontoitu, samoin makuuhuone. Niihin meni aika monta viikonloppua ja muutaman kerran hermot.

Olohuoneeseen pitäisi vielä vaihtaa lattia ja parveke sekä sauna tyhjentää kaikista remonttiromppeista, ja sitten alkaa olla valmista. Hetkeksi.

Koirat nukkuvat jaloissani, ja mies lähetti Whatsappissa kirjavinkin. Se kirja kertoo siitä, miten voisi ajatella uudella tavalla. Päätin lukea tänä vuonna kirjan viikossa ja opiskella jotain uutta.

Lisäksi haluan kokeilla, miten pienet muutokset vaikuttavat siihen, miltä elämä tuntuu. Palaan siihen.

Rakennuslupakuvat ovat valmiit, ja nyt odottelemme, että rakennuslupa myönnetään ja paritalo alkaa kohota. 11 kuukauden kuluttua siitä pääsemme muuttamaan.

Tässä ollaan nyt. Tervetuloa.

Seuraa blogia:

Tilaa uutiskirje sivupalkista, niin lähetän sinulle kaikki kuukauden postaukset kerralla. Ja siis kerran kuussa.

Bloglovin

Instagram

Saatat tykätä myös näistä

10 kommenttia

  1. Onnea uuteen blogikotiin ❤️ Ja kiitos mahdollisuudesta saada postaukset uutiskirjeessä suoraan sähköpostiin. Se sopii erinomaisesti!

  2. Hei Anna!

    Klikkailin itseni tänne, onpa nätit sivut 🙂 Onnea uuteen blogikotiin myös minulta, olkoot seuraavat seitsemän vuotta mitä parhaimpia.

  3. Ihanaa! Kuulostaa niin mahtavalta koko juttu, koko kaari tähän päivään asti! Tykästyin joskus vuosia sitten blogiisi. Itse olen aloittanut 2010 edellisessä blogissani suunnilleen samoista syistä. Liitän uudenkin blogisi seurantalistalleni. Onnea hetkiisi tänäkin vuonna ja uuteen blogiin myös. <3

    1. Kiitos, kun kerroit! Hyvin voi olla, pitää tsekata tämä. Se banneri on tehty Lilyn alustaa varten eli on varmaan väärän kokoinen tänne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *