Olet juuri siellä, missä pitää

Välillä olen ajatellut, että olen kamalan myöhässä. Ystävilläni on teini-ikäisiä lapsia ja taloja, nuoremmillakin monilla vauvoja vähintäänkin tulossa. On titteleitä ja pitkiä parisuhteita.

Ja sitten minä haaveilen reissupakusta, joogalomista ja tuntemattomista paikoista, sellaisesta elämän taian etsimisestä ja säilyttämisestä, kiehtovista työhommista, seikkailuista ja siitä, että ympärillä ovat jatkossakin ne, joiden kanssa aalto on sama.

Samalla aika kuluu, maha ei kasva, enkä taida enää edes haaveilla talostakaan. Joskus se pelottaa, pelkään jääväni paitsi jostain, myöhästyväni junasta. Erityisen voimakkaasti pelko iskee, kun joku paljon nuorempi näyttää olevan elämässä paljon minua pidemmällä.

Vaan elämiä ja elämän aikatauluja ei voi eikä kannata vertailla. Meillä on jokaisella oma elämänpolkumme ja asiat tapahtuvat kaikille ajallaan. Uskon, että ne tapahtuvat myös niin kuin niiden kuuluu tapahtua. Omasta elämästään ei koskaan ole myöhässä.

Jokainen elämäntapahtuma, jokainen kohtaamamme ihminen, jokainen valinta johdattaa eteenpäin omalla polulla. Joskus siinä hetkessä voi tuntua, että missään ei ole mitään järkeä, eikä hopeareunuksia ole. Ja sitten paljon myöhemmin huomaa, että niitä oli sittenkin. Ne johtivat tähän hetkeen ja tulevaan hetkeen, josta emme vielä tiedä mitään.

Viime viikonloppuna Repovedellä mietin myös, että elämä on todella vienyt minua hienoihin paikkoihin, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olen vetänyt puoleeni seikkailuja, pieniä ja suuria. Ja niillä seikkailuilla olen pala palalta löytänyt itseäni enemmän.

Luontoreissut ovat näyttäneet, milloin olen ehkä eniten itseni ja vapautunein. Ne ovat muistuttaneet, etten oikeastaan kaipaa isoa vaatekaappia, enkä edes ripsiväriä, vaan tunteen, että olen osa tätä maailmaa ja se maailma on upea.

Joogareissut ovat tehneet saman.

Surffaaminen, hiihtovaellus ja purjehtiminen ovat muistuttaneet, miten pieni sitä lopulta on, miten suuri on luonto ja miten haurasta elämä. Niillä olen kokenut olevani todella täysillä elossa, ja samaan aikaan ollut hieman huolissani, jatkuuko asian tila.

Yksinmatkustaminen auttoi luottamaan, että pärjään ja viihdyn myös yksin. Se vapautti, koska en ollut enää riippuvainen siitä, lähteekö joku toinen kanssani reissuun. Voin lähteä yksinkin.

Uramuuvit ja yrittäjäksi ryhtyminen ovat näyttäneet, miten tärkeää on seurata sydäntään ja vahvistaneet, että sitä todella voi seurata ja palaset loksahtavat paikoilleen. Ne ovat myös lisänneet luottamusta itseeni. Kun saa onnistumisen kokemuksia ja muuttaa jotain elämässään, alkaa luottaa enemmän, että niin käy jatkossakin, että pärjää, vaikka elämä heittelisikin.

Ihmissuhteet, ne vasta ovatkin opettaneet! Jokainen mies, jokainen ystävä on tuonut mukanaan jotain ja kuljettanut tähän hetkeen. Välillä tuntui, että tapaan vain vääriä, mutta sitten: ne väärät ovat näyttäneet, mitä en halua ja millainen oikeastaan olen. Kuorineet yltäni sitä paksua kerrosta ulkoisia ja sisäisiä odotuksia, elämäni eri aikoina itseeni imemiäni ajatuksia siitä, millainen minun kuuluisi olla ja millaista elämää haluan ja niin lopulta olen tässä, aika paljon vanhempana, jonkin verran viisaampana ja hieman enemmän minuna. Siksi jokainen sydänsuru, jokainen pettymys, jokainen tympääntyminen siihen, että ei vain tunnu oikealta – ne kaikki ovat olleet tarpeen.

Ja nyt olen tässä. On ihana oma koti, on kiinnostava työ, on tärkeitä, rakkaita ihmisiä ympärillä. On haaveita lämpimistä maista ja palmuista, reissupakusta, joogaelämästä, seikkailuista, jonkin merkityksellisen tekemisestä, elämän valon löytämisestä ja säilyttämisestä.

Poissa ovat haaveet katumaastureista, samppanjaillallisista, kalliista vaatteista, designhuonekaluista – ja niistä ihmisistä, joille nämä asiat ovat tärkeämpiä kuin auringonlaskut kaukaisissa paikoissa, erämaassa loistava täysikuu, lintujen laulu syvällä metsässä, aaltojen humina ja se yhteys, jonka näissä paikoissa voi kokea.

Meillä jokaisella on elämässä oma polkumme ja oma aikataulumme. Joskus tuntuu, että on myöhässä, koska matka on ollut kiemurainen ja joku toinen on edennyt suoraan. Mutta omaa elämäänsä ei voi verrata muihin, sillä jokainen meistä tarvitsee omat kokemuksensa, jokaisella on omat asiat opittavana, jokaisella on oma tahtinsa, oma tarkoituksensa, eikä kaikkien elämä kulje samaa rataa eikä kohti samaa lopputulosta.

Jos joskus tuntuu, että olet myöhässä, ajattele sitä, mitä kaikkea hienoa olet täällä kokenut. Kun kuuntelee sydäntään, päätyy väkisinkin itselleen oikeisiin paikkoihin.

Elämä on matka, eikä siltä matkalta voi olla myöhässä.

Kuvat ovat hienoilta reissuilta, joille elämä on minut kuljettanut. 

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Saatat tykätä myös näistä

12 kommenttia

  1. Ihana teksti, ja tuli juuri oikeaan paikkaan itselleni <3 Ympärilläni syntyy hurjasti vauvoja, ihmiset muutavat kehyskuntiin ja ostavat henkivakuutuksia. Välillä pohdin juuri tuota, että jäänkö nyt paitsi jostain tai ”pitäisikö” minunkin haluta noita asioita. Mutta täytyy pitää kirkkaana mielessä se, että jokaisella on se oma polku , jota tulee kulkea, eikä sillä ole mitään väliä, mitä/miten/milloin muut tekevät.

    1. Mä ajattelen, että kaikki, mistä ajattelee PITÄISI, kannattaisi oikeastaan unohtaa. Ne oikeat asiat kyllä tunnistaa, kun ne tulevat kohdalle. Eikä kukaan toinen voi tietää, mikä itselle on oikeaa, kenenkään toisen polku ei ole samanlainen eikä etene samaa vauhtia. Siksi vertailu muihin on turhaa ja kamalan kuluttavaa, mutta tosi inhimillistä, itse sorrun siihen ihan säännöllisesti, mutta yritän opetella siitä pois.

      Ihanaa kesää, Nettanen!<3

  2. Vaikka olenkin hivenen nuorempi kuin sinä, niin samoja juttuja olen taas pyöritellyt päässäni. Että miten välillä tuntuu, että on ihan jäljessä, vaikka eihän elämä kilpajuoksua ole. Joskus unohtuu, mitä kaikkea hyvää itsellä juuri nyt jo on. Silloin on hyvä hetkeksi pysähtyä ja miettiä, mikä olikaan itselle tärkeintä.

    https://www.niittykukkia.fi

    1. Ihana kuulla susta, Anna. Elämä ei todellakaan ole kilpajuoksua, vaikka joskus siltä tuntuukin. Mä ajattelen, että elämä tapahtuu niin kuin sen kuuluu tapahtua, sillä aikataululla, kun on tarkoitus. Elämällä ei ole kiire, meillä ihmisillä vain on. Ja jokaisen polku on omanlaisensa, toisiin ei saisi koskaan vertailla, ei myöskään yhteiskunnan odotuksiin. Uskon, että jokainen meistä on juuri siellä, missä kuuluukin olla.

      Ihanaa kesää! <3

  3. Tämä kirjoitus kolahti ja kovaa! Ihanaa että otit asian esille, siitä sai paljon vertaistukea omiin kelailuihin <3

  4. Tämä kolahti, hyvällä tavalla. Itse asiassa liikutuin niin että kyynel vierähti. Minulla on lapsi, mies, ura ja kaikkea sellaista. Silti hyvin usein tuntuu samalta kuin sinusta, mutta tavallaan päinvastaisista asioista. Miksi minä en siemaile aikuiseurassa viiniä Italiassa, miksi minulla ei ole aikaa pysähtyä ja tutustua itseeni syvällisemmin, olla itsekseni. Riittämättömyyden tunne itseään kohtaan on kuluttavaa ja sorrun usein vertailuun vaikka tiedostan että se vain aiheuttaa jonkinlaista katkeruutta, turhaan. Ihailen miten pitkälle olet elämääsi jäsennellyt ja kiitos muistutuksesta, että elämässä on kukin juuri nyt siinä missä kuuluukin.

    1. Ehkä yksi tärkeimpiä oppeja, jota itse yritän elämässä sisäistää, on: omaa elämäänsä ei koskaan saisi vertailla toisten elämiin. Silloin löytää aina jotain, mitä itseltä puuttuu, jonkun toisen elämä näyttää aina jostain vinkkelistä paremmalta kuin oma.

      Monilla meistä on jotain, mitä joltain toiselta puuttuu. Mulla on mahdollisuus (ja olen sitä paljon käyttänytkin) siemailla sitä viiniä ja tutustua syvemmin itseeni. Ja se on tosi antoisaa. Mutta toisaalta sisälläni kaihertaa aika ajoin pieni pelko, että menetän pian jotain muuta, lapsen. Vaikken edes tiedä, haluaisinko lasta.

      Ja ehkä nyt tullaan asian ytimeen: uskon aika vahvasti, että oikeat asiat kyllä saapuvat elämäämme, oikeaan aikaan. Aina se aika ei ole se, jota itse pitää parhaana, elämällä ei ole kiire, ihmisillä on. Elämä tapahtuu ajallaan.

      Sinullekin tulee varmasti aika, jolloin ehdit siemailla viiniä ja pysähtyä. Nyt on vain toisenlainen aika.

      Samoin minun elämässäni tulee luultavasti aika, jolloin en ehdi niin paljon tutkiskella ajatuksiani. Ehkä siksi on tarkoitus, että teen sitä nyt, jotta ymmärtäisin sitten tulevaisuudessa paremmin, kuka olen ja mitä haluan.

      Jos jostain olen varma, niin siitä, että jokaisen polku on erilainen ja se kulkee niin kuin kulkee, jotta sillä kasvaisi ja löytäisi itseään ja päätyisi oikeisiin paikkoihin. Ja elämässä mikään ei ole ikuista: nyt näyttää tältä, ensi vuonna voi olla ihan toisenlaista.<3

  5. Voi miten kovasti tämä teksti kolahti. Kiitos! Kun katson ympärilleni, tunnen liian usein tippuneeni kelkasta. Välillä tuntuu, etten ole saavuttanut elämässäni yhtään mitään. Ympärilläni on ihmisiä, joilla on upeat työurat ja/tai vahva itsensä toteuttamisen flow ja remontoitu omistusasunto. Silloin tunnen kateutta ja koen epäonnistuneeni. Sitten avaan silmäni ja huomaan, että minulla on maailman ihanin aviomies ja kaksi upeaa poikaa, kaunis (vuokrattu) koti mahtavalla sijainnilla ja paljon unelmia.

    1. Monilla meistä on jotain, josta joku toinen vain unelmoi ja katsoo ulkoapäin ihaillen. Mun näkövinkkelistäni sulla on elämä tosi hyvin mallillaan, koska on ihana aviomies ja kaksi lasta.

      Mulla taas on omistusasunto, omasta mielestäni oikein kiva ura ja jotain ajatuksia myös itsensä toteuttamisesta. Mutta ei lapsia eikä sormusta, vieläkään!

      Muutama vuosi takaperin olisin ollut tästä asiasta varmaan tosi huolissani, nyt en ehkä ole. Uskon nimittäin, että asiat menevät lopulta juuri niin kuin niiden kuuluu mennä ja vedämme puoleemme ne asiat, joita todella tahdomme. <3

  6. Mietin samanlaisia asioita. Välillä tuntuu, että todellakin on jäänyt kelkasta jo aikaa sitten. Lapsia ei ole, eikä varmaankaan tulekaan (olen jo 39 v.). Edelleen pohdin, mikä olisi se oma juttu. Aika vaan kuluu ja suuntaa ei löydy. Mutta se on kumma juttu, että aina koiran kanssa käydyn metsälenkin jälkeen maailma näyttää taas paremmalta 🙂
    Kiitos kun jaat näitä ajatuksiasi! Aurinkoista kesää ja paljon uusia seikkailuja toivon sinulle <3

    1. Mäkin täytän tänä vuonna 39.:)

      Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän uskon, että vedämme puoleemme ne asiat, joita oikeasti tahdomme. Ja että suunta löytyy vähitellen, se voi myös muuttua ja muovautua ajan mittaan, kun ymmärtää koko ajan vähän paremmin, kuka on ja mitä tahtoo.

      Silloin, kun oma suuntani on hukassa, keskityn pieniin asioihin: millaisista ihmisistä tykkään aidosti, mistä reissuista unelmoin, millaisessa ympäristössä viihdyn, missä vaatteissa olen kotonani…kun pienet asiat saa järjestykseen, usein ne isotkin alkavat selkiytyä.

      Toisaalta ihminen ei koskaan ole valmis, eikä perillä. Sitä saa olla (ja usein onkin) vähän hukassa hamaan loppuun asti. Se kuuluu ihmisyyteen. Me haluamme vain niin kovasti määritellä toisiamme ja mahduttaa itsemme johonkin muottiin, että unohdamme, että elämässä mikään ei ole pysyvää, ei varmaa, eikä valmista. Eikä kuulukaan olla. Ihminen on monimutkainen olento, joka kasvaa ja kehittyy ja muuttaa mieltään. Ja se on ok, niin kuuluukin olla.

      Valoa kesääsi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *