Kuolemasta, koirista ja elämästä

Nana 20.11.2011-1.4.2021

Se taisi olla Glennon Doyle (pahoittelut Glennon, jos se oli joku muu), joka kirjoitti jotenkin näin: 

Elämässä on asioita, joiden vuoksi olen valinnut kärsiä. Lemmikin kuolema on yksi niistä.

Jokainen, joka ottaa lemmikin, joutuu hyväksymään, että tulee aikanaan kohtaamaan sen kuoleman ja kärsimään. Se on hinta, jonka lemmikeistä joutuu maksamaan. Mutta me ihmiset otamme silti lemmikkejä, sillä niiden mukana tulee niin paljon rakkautta, niin paljon elämää. Ilman pimeyttä ei ole valoakaan. 

Koirani Nana kuoli, ja olen vieläkin shokissa siitä. Välillä olen melko normaali, välillä suru ja syyllisyys hyökyvät ylitseni. Nana kuoli hyvin yllättäen, en osannut varautua siihen, sillä en ymmärtänyt, että se oli sairas. Siitä tämä kalvava syyllisyys.

En ymmärtänyt, sillä Nana oli aina valon lapsi. Sanoin siitä usein, että se on varmaan aika tyytyväinen koira. Se näytti onnelliselta, joten en osannut olla huolissani. 

Luulen, että ihan loppuaikoihin asti se elikin hyvää elämää, se osasi nauttia jokaisesta päivästään, eikä se murehtinut ja märehtinyt kaikkea, kuten me ihmiset. Siinä koirat ovat onnekkaita. Ne osaavat elää.

Kuten ystäväni sanoi uutisen kuultuaan: Meillä jokaisella on täällä rajattu aika ja se kannattaa käyttää oikein ja hyvin.

Eläessä olisi tavallaan hyvä ajatella vähän enemmän kuolemaa. Niin osaisi ehkä arvostaa enemmän elämää ja sitä kaikkea, mitä on. Näkisi hyvän ja ymmärtäisi, miten pieniä monet murheet oikeasti ovat. Heräisi siihen, mikä oikeasti on tärkeää.

Nana haukkui paljon, kovaa ja kimeästi. Se pelkäsi monia ääniä ja piti hereillä öisin. Sen turkki takkuuntui helposti ja sen hengitys vähän haisi.

Nana oli aina lähelläni, siellä missä minäkin. Se oli hellä, pörröinen ja uskollinen ja sitä sai halia. Sitä pystyi pitämään vapaana melkein missä vain, koska se ei olisi koskaan karannut, ja se totteli kuin unelma. Se oli ystäväni, enkä ollut siksi koskaan yksin.

Rakastin sitä hyvin paljon ja rakastan edelleen. Siinä on toinen asia, minkä Nana opetti. Meillä jokaisella on omat hyvät ja huonot puolemme. Täällä ei tarvitse olla täydellinen ollakseen arvokas ja rakastettu.

Tämä nykymaailman meno on välillä niin hirveän kylmää ja pinnallista. Ei ole mikään ihme, että niin moni tuntee riittämättömyyttä, pelkää, ettei kelpaa. Mutta oikeasti siihen kelpaamisen ei tarvita mitään. Ei muuta kuin se, että on.

Vain on.

Vaikka nyt suru ja ikävä on pohjaton, olen hyvin kiitollinen, että sain Nanan elämääni yhdeksäksi vuodeksi. Se oli täyttä rakkautta ja sitä se myös opetti ja jätti jälkeensä. Lopulta vain se merkitsee: että löytää rakkautta ja rakastaa. 

Ymmärrän Glennon Doylea. Jos haluaa välttyä kaikelta kärsimykseltä, ei voi koskaan kokea täyttä rakkautta. Valitsisin näin uudestaan.

Saatat tykätä myös näistä

6 kommenttia

  1. Voi, olen niin pahoillani! Lämmin halaus täältä. Eläinystävän menettäminen sattuu ja se sattuu kauan. En ole oikein päässyt irti 10 vuotta sitten kuolleen kissani poismenosta. Ihana miten näet valoisat puolet ja tiedostat, että kaikenkaikkiaan vaakakupissa on niin paljon hyvää ja lämmittävää, vaikka onkin hyytävä suru. <3

  2. Eka kommenttini blogiisi (olen uusi lukija). Otan osaa <3 Kirjoitat niin kauniisti. Samoilla fiiliksillä täälläkin ollaan. Menetin yllättäen kissani jokin aika sitten, ja tiedostan, että toisen kissavanhuksen kanssa ei ole aikaa enää loputtomiin. Mutta en mäkään valitsisi toisin.

  3. Voi Anna. Olen niin pahoillani.

    Miten Nala voi?

    ”Siinä koirat ovat onnekkaita. Ne osaavat elää.”
    Siinä me koiraihmiset olemme onnekkaita – meillä on mahdollisuus läheltä parhaalta opettajalta oppia, miten elää.

    Turha tähän on muuta.

  4. Otan osaa 🙁 Minua lohdutti vuosi sitten (kun olin samassa tilanteessa) Hanna Lindin runo:

    Ei ole mitään viimeistä
    ei katsetta ei silitystä
    on vain tämä yhdessä kävelty polku,
    jonka varrella kasvavat muistoihin puhkeavat puut
    Niiden silmuja silitä silloin
    kun ikävä kasvaa kyyneliksi
    ja niiden lehtiä katso
    niissä asuu sama uskollisuus vaikka ne lentoon lähtevät

    Eikä ole eri suuntia
    on vain päättymätön yhteinen matka
    ja risteysten tilalla tuhat kiitosta
    jokaiselle vierekkäin otetulle askeleelle

  5. Lämpimät osanotot suureen suruun ❤️ kirjoitit niin kauniisti ❤️ ja näinhän tämä juuri on, eläimet antaa niin paljon ja opettaa meille hetkessä elämistä ❤️ ja sitä, millä elämässä on oikeasti merkitystä ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *