Kevättä, hulluja aikoja ja parhaita nyt

Mietin tänään, että elämme kyllä totaalisen hulluja aikoja. Toisaalta on vihdoin kevät, lumikellot kukkivat ja maasta työntyy krookuksia, ilmassa on sellaista ihmeellistä toiveikkuuta, jota vain keväissä on. Kaikki herää, luonto ja ihmiset, riemuissaan pitkän talven jälkeen.

Ja millainen se talvi on täällä etelässä ollut! Ei edes talvi, vaan terminen syksy. Neljä kuukautta marraskuuta, pimeää, kuraa ja sadetta.

En muista toista talvea, jona ei olisi tullut lunta. Se on pelottavaa. Äärisääilmiöt yleistyvät eri puolilla maailmaa, Australiassa paloi kuukausia, meidän kohtalomme oli jäädä Atlantilta vyöryvien matalapaineiden alle. Ajatelkaa, jos tämä on tulevaisuuden normaalia? Vähempikin surettaisi.

Sitten kun sään puolesta on vihdoin valoa kirjaimellisesti näkyvissä, iskee korona. Vielä pari päivää sitten olin lähinnä huolestunut sijoituksistani, enkä ajatellut, että korona on nyt niin iso juttu. Mutta sitten: Trump kieltää lennot Euroopasta, kuntosaleja suljetaan, pörssit syöksyvät, sähköpostiin tulee viestejä perutuista tapahtumista.

Kaiken tämän keskellä todellakin tarvitaan jotain kivaa.

Mistä päästäänkin elämän mukaviin puoliin.

Pidän tapanani käydä jossain kauneushoidossa vähintään pari kertaa vuodessa. Tällä kertaa kävin testaamassa Unna Nordic -luonnonkosmetiikkasarjan hemmotteluhoidon Kauneushoitola Hillassa.*

Hoitola sijaitsee Hietalahden torin reunalla, ja on tunnelmallinen keidas kaupungin keskellä. Jo tänne sisään astuminen rauhoitti. Hoitoni teki ekokosmetologi Elina, ja siihen kuului rentouttava hieronta, puhdistus, kuorinta ja naamio. Melkein nukahdin tuon puolentoista tunnin aikana ja unohdin kaiken kiireen. Välillä tekee tosi hyvää olla vähän hemmoteltavana.

Unna Nordic on minulle sarjana ihan uusi tuttavuus. Se on suomalaista luonnonkosmetiikkaa, ja tuotteiden pohjana on käytetty koivunmahlaa.

Tämän kuullessani hieman sävähdin, sillä olen allerginen koivulle. Elina kuitenkin kertoi, että tuotteissa ei ole koivun allergisoivaa ainesosaa, joten ne sopivat myös koivuallergikolle.

Hoidon jälkeen iho oli heleä, kosteutettu ja pehmeä, valmis kevääseen.

Ajattelin myös alkaa jakaa teille Instagram-tilejä, jotka inspiroivat minua. Ensimmäisenä @houseonasugarhill, koska tämä sisustustyyli on vain niin herkullinen. Nuo keittiön kaapit ja tapetit! Sitten joskus, kun minulla on se oma talo ja puutarha…

Viimeiseksi vaan ei vähäisemmäksi: oletteko jo nähneet uuden Pikku Naisia -leffan? Jos ette, suosittelen. Täydellinen hyvänmielenelokuva.

*Kyseessä oli medialle tarkoitettu testihoito. 

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Saatat tykätä myös näistä

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *