Hanko ja minä

Kaikkialla näkyy olkihattuja, vaaleaa pellavaa ja liehuvia kesämekkoja. Niin meilläkin. Ihmiset ympärillä leyhyttelevät viuhkoja, helle on jatkunut jo kuukauden.

Juomme viiniä, koira nukkuu pöydän alla, maljakoihin on aseteltu pinkkejä ja oransseja neilikoita, pöytiä peittävät valkoiset liinat. On lounasaika Hangon Casinolla, eikä kiire asu täällä.

Olen usein ajatellut, että Hangossa on aivan erityinen tunnelma. Huoleton joutilaisuus, jossa maistuu kesä ja loma, merituuli, mansikat ja hiekka sandaaleissa.

On kuin eläisi jossain kauniimmassa maailmassa, viime vuosisadan alun maalauksessa, jossa syödään aamiaiseksi voisarvia ja juodaan iltapäivällä mimosoja tai roseeta, eikä huolehdita pandemioista, ilmastonmuutoksesta tai muista maailman suruista.

Se vaikuttaa minuunkin. Vaikka tiedän, ettei mitään pääse lopulta pakoon muuttamalla pitsihuvilaan meren rannalle, eikä elämä missään varmaan ole aina pelkkään valoa ja naurua, niin se muuttaminen vähän houkuttaisi silti.

Haluaisin muuttaa Hankoon, sillä tällaisissa paikoissa, tällaisina lempeinä kesäpäivinä, me tapaamme ihanneminäni kanssa. Sen saman, johon tutustuin muutama vuosi sitten, kun tein Tara Mohrin Playing Big -kirjasta harjoituksen, jossa piti kuvitella, millainen on tulevaisuudessa.

Voin kertoa, että tulevaisuuden minäni on rauhallisempi, lämpimämpi, itsevarmempi ja huolettomampi kuin nykyminä. Se osaa välillä olla ihan jouten, tuijotella horisonttiin ja katsella satamaan lipuvia veneitä. Se pieni kireys, jota usein kannan mukanani, se on kadonnut. Tuo minäni tietää, miten elää kauniimmin ja se pukeutuukin isoihin hattuihin ja hulmuaviin mekkoihin, ei mihinkään tylsään eikä synkkään eikä ihan kivaan.

Sen tyypin haluaisin viedä kesän jälkeen mukanani kotiin.

(Tai sitten täytynee alkaa lotota pitsihuvilaa varten.)

Seuraa blogia:

Bloglovinissa

Saatat tykätä myös näistä

2 kommenttia

  1. Oikeastaan murehtiminen ei auta mitään. Itsensä kanssa balanssissa eläminen pitsihuvilassa meren rannalla voi olla enemmän annettu maailman tilaa kohtaan, mistä sen voi tietää? Me kannamme huonoa omaatuntoa joskus liikaakin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *