Kodin pintojen väripaletti

Uuden kodin suunnittelu on pikkaisen edennyt. Meillä on tosiaan nyt ne hetket, kun saamme päättää kaikki kodin materiaalivalinnat. Ihanaa ja vaikeaa yhtä aikaa.

Sen kuitenkin tiedän jo, että suunnilleen tältä väripaletti tulee näyttämään: vaaleita pintoja, rouhea lattia, messinkiä, marmoria ja tietenkin paljon kasveja.

Ihan ensimmäiseksi on päätettävä niinkin pieneltä kuulostava asia kuin vesikalusteet eli hanat ja suihku. Deadline oli perjantaina, mutta saimme lisäaikaa alkuviikkoon, kun halusin vielä nukkua viikonlopun yli ja olla varma valinnoista.

Näiden valitseminen on siksi vaikeaa, että ne vaikuttavat paljon kodin ilmeeseen ja muuhun värimaailmaa. Nyt ne ovat kuitenkin selvillä: keittiöön ja pikkuvessaan tulee messinkiä ja kodinhoitohuoneeseen ja kylppäriin mustaa. Suihku tulee olemaan musta sadesuihku.

Ajattelin ensin, että olisi hyvä valita kaikki nämä joku mustana tai messinkisenä, jotta sisustuksessa säilyisi yhtenäisyys. Sitten tulin kuitenkin tulokseen, että ei se nyt ihan niin tarkkaa ole. Joten näillä mennään.

Myös kodin yleissävy on valittu, se on Tikkurilan Batisti. Eli tuollainen hyvin vaalea greige. Kyselin tähän neuvoja Instassa, ja tämä oli esimerkiksi @noora_koon ja Lauran seinissä ja näyttää juuri siltä, mitä toivon meillekin.

Lattiaan tulee toivottavasti kuvan vinyylikorkki. Se ei ole rakennuttajamme valikoimista, mutta haluaisimme sen silti. Kerron lisää, jos onnistuu.

Lisäksi haluaisin keittiöön ja pikkuvessaan feikkimarmoritason. Muuten olen ehkäpä kääntämässä kelkkani keittiön suhteen ihan kokonaan – siitähän oli tarkoitus tulla samanhenkinen vetimetön ja valkoinen kuin Hertsikan pikkukaksiossani oli. Nyt kuitenkin mielessäni onkin jotain ihan muuta!

Meillä on torstaina tapaaminen Puustellissa ja sitten olen taas toivon mukaan vähän viisaampi. Kaikki valinnat pitäisi olla paketissa huhtikuun puolivälin paikkeilla, joten homma etenee väkisinkin.

Continue Reading

Talon materiaalisuunnittelu alkaa

Rakennusprojekti alkaa vihdoin pikkuhiljaa käynnistyä. Tai rakennuslupaa ei kyllä ole vieläkään, mutta pohja on suunniteltu ja nyt starttaa materiaalisuunnittelu. Eli se osa, jota olen odottanut!

Pohjan suunnittelu oli aika haastavaa ja ehkä vähän tylsääkin. Piti miettiä, mihin seinät tulevat, kuinka monta huonetta tarvitsemme ja mihin kaikkialle tarvitaan vesipisteitä.

Nyt sen sijaan päästään tositoimiin eli miettimään, millainen lattia, keittiö ja muut kiintokalusteet meille tulee. Yhden asian tiedän jo: messinkihanat tekevät paluun.

Valmiin paritalopaketin rakennuttamiseen liittyy sellainen juttu, että emme voi vapaasti valita materiaalitoimittajia, vaan materiaalit pitää ottaa rakennuttajan yhteistyökumppaneilta. En ole tästä asiasta kauhean innoissani, sillä minulla on aika huonoja kokemuksia edellisen asunnon keittiötoimittajasta.

Silloinkaan keittiöfirmaa ei saanut valita, vaan keittiö piti ottaa rakennuttajan yhteistyökumppanilta Arensilta. Olin tuolloin hyvin pettynyt Arensin asiakaspalveluun. Tuntui, että heitä ei lainkaan kiinnosta auttaa suunnittelussa tai palvella mitenkään, koska keittiö oli pakko ottaa heiltä ja kaupat siis tehty.

Lopputuloksena keittiöni ei ollut ihan sellainen kuin olisin tahtonut, ja päätin, etten ikinä enää osta mitään kyseiseltä yritykseltä.

No, se siitä keittiöstä. Uuteen kotiin keittiö tulee Puustellilta, ja toivon, että yhteistyö suomalaisen yrityksen kanssa sujuu paremmin ja sieltä löytyy myös apua suunnitteluun ja asiakaspalveluasennetta.

Meillä on jo aika selkeä ajatus siitä, millainen keittiöstä tulee. Ajatuksissa on selkälinjainen, pääasiassa valkoinen keittiö (tietenkin sillä messinkihanalla). Tasoksi olemme miettineet jotain betonihenkistä, joka toisi siihen vähän rouheutta. Toivottavasti Puustellilta löytyy jotain tällaista, emme nimittäin ole nähneet vielä edes esitettä! Kerron sitten, miten etenee.

Muut materiaalit tulevat pääosin K-raudasta. Eli heidän valikoimistaan pitäisi päättää ainakin lattiat ja kylppäreiden materiaalit.

Viime kerrasta viisastuneena ihan vaalea lattia on kyllä pannassa, sillä kahden koiran kanssa sitä joutuu siivoamaan jatkuvasti. Ajattelen, että jokin hieman lämpimämpi vaalea ruskea voisi olla hyvä, ehkä jopa ihan tammiparketti, mutta ei kolmisauvainen vaan yksisauvainen taikka sitten vaikka kalanruoto.

Toisaalta olemme myös miettineet parketin vaihtoehdoksi vinyylilankkua, sillä se kestäisi kosteutta. Kylppäreihin taas tulee jotain aika rauhallista vaaleaa sävyä – pitää vähän katsoa, mihin budjetti taipuu.

Ajatuksissani on, että uuden kodin värimaailmasta tulee vaalea mutta lämmin. Eli valkoista, lämmintä puuta, mielellään sellaista vähän rouheaa, luonnonmateriaaleista valmistettuja maanläheisen värisiä tekstiilejä, tehosteena vähän sitä messinkiä ja paljon viherkasveja tietenkin.

Haaveilen, että verhoilisimme sohvan Bemzin pellavakankaalla – tai hankkisimme isomman sohvan ja siihen sitten pellavapäällisen. Mika vain pistää kapuloita rattaisiin ja ehdottaa, että odottaisin siihen, että uusi koti on valmis ja näemme, millainen sohva sinne istuu. Ehkä ihan varteenotettava ehdotus.

Lisäksi uuteen kotiin tulee vähintään kuuden hengen ruokapöytä. Unelmoin massiivipuisesta hyvin yksinkertaisesta pöydästä. Saa vinkata, jos tiedät, mistä sellaisia löytyy.

Tämä suunnittelu on näin toisella kertaa jo aika paljon helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla. Makuni ei ole juurikaan muuttunut muutamassa vuodessa ja huomaan, että pidän edelleen samoista kuvista, joita pikkukaksiota suunnitellessa tallensin: vaaleaa pellavaa, rouheaa puuta, samettityynyjä, kasveja, ne Eamesin tuolit.

Ensimmäistä kotia suunnitellessani pelkäsin, että teen vääriä valintoja. Nyt ei pelota, koska kaikki edelliset valinnat menivät sitten kuitenkin visuaalisesti nappiin. Ajattelen myös, että miksi hyvää muuttamaan. Eli uudesta kodista ei ole tulossa mitenkään järisyttävän erilainen, vaan sama fiilis sielläkin luultavasti tulee vallitsemaan.

Kuvat: valmistajat ja Pinterest

Continue Reading

Makuuhuoneen remontti

Ensin ajattelin, että on tosi hyvä idea maalata makuuhuoneen seinä tummanvihreäksi.

Sitten ajattelin, että hitsi, mitä tuli tehtyä, ja meinasin jo peittää sen beigellä.

Kun sitten saatiin sisustus paikoilleen, ajattelin, että on se sittenkin aika ihana ja saa jäädä.

Ja sitä myöten makkarin remontti alkaa olla valmis. Siitä tuli niin kiva, että voi olla, että uuden kodin makuuhuoneeseen tulee aikanaan samoja elementtejä.

Tummanvihreä seinä oli oikeastaan unelmani jo edellisessä kodissa, mutta sinne en uskaltanut sitä toteuttaa. Nyt tuli kokeiltua, ja on se tosi tunnelmallinen ja rauhoittava, varsinkin yhdistettynä valkoisiin lakanoihin ja lämpimään vaaleaan puuhun.

Meillä on ajatuksena hankkia vielä sängynrunko ja pääty, mutta olen vähän kahden vaiheilla niiden kanssa. Muutto ja tavaroiden raahaaminen portaita pitkin (täällä ei ole hissiä) on sen verran hyvässä muistissa, että mietin, josko sen sängyn hankkisi vasta sinne paritalon puolikkaaseen ja nukkuisi nyt vuoden patjoilla (itsehän olen nukkunut lattialla viimeiset kuusi vuotta, mutta Mikan mielestä ihmisellä pitää olla sänky…).

Mitä sitten teimme täällä?

Maalasimme kaikki seinät ja katon. Vihreä seinä on Tikkurilan Ficus.

Vaihdoimme lattian. Uusi lattia on Vinyylilattiakaupan Ohra.

Hankimme uuden rottinkikaapin, jonka sisään piilotin ilmanpuhdistimen. (Mika ei suostunut luopumaan siitä ja itse en suostunut katselemaan siitä. Esteetikon ja diplomi-insinöörin yhteistyön tulos: puhdistin sai jäädä, mutta se piilotettiin katseilta.)

Ja sitten tietenkin sisustin vähän…

Kalusteet ovat vanhoja kaappia lukuun ottamatta. Yöpöytänä toimiva penkki on Pentikin. Pöytävalaisin on Innoluxin Kupoli. Kattovalaisin Ikean. Pellavalakanat Familonin. Matto Sukhin. Rottinkikaappi Bloomingvillen ja ostettu Vekestä. Vaaterekki Granitin.

Seuraa blogia:

Bloglovinissa

Instagramissa

Continue Reading

Keittiöremontti pikkurahalla

Edellinen asunto on nyt myyty ja sijaintini tämä 55 neliön väliaikaiskoti. Se on siis miehen asunto – ja sanotaan nyt vaikka, että häntä ei ennen minun aikaani ole tämä sisustuspuoli kauheasti kiinnostanut.

Kommentti miehen suusta:

”No juu, oon säästellyt rahoja sitä hetkeä varten, kun joku daami muuttaa tänne, ja hänellä on kuitenkin mielipiteitä.”

Asunnon tekniikassa ei sen sijaan ole säästelty. Se on ihan viimeisen päälle (meillä on kotiteatteri ja sellainen puhuva tekoäly nimeltä Alexa tai Echo, jolta voi kysellä vaikka säätä tai ilmoittaa, minkälaiset valot haluaisi päälle).

Mutta tämä ulkoasu – minulle tuli tästä asunnosta vahvasti tunne, että se kaipaa rakkautta ja naisen kosketusta. Ja sitä se nyt saa.

Keittiö näytti vielä hetki sitten tältä, joten ymmärtänette, mitä tarkoitan.

Ajattelen, että elämänsä asioihin kannattaa suhtautua rakkaudella. Me asumme täällä noin vuoden, kun odottelemme, että se uusi koti valmistuu, mutta sinä aikana ajattelin tehdä tästä ihanan kodin jollekin. Antaa sille sitä rakkautta.

Koska tämä on kuitenkin väliaikaiskoti, toteutamme remontin pienellä budjetilla ja hyödynnämme mahdollisimman paljon olemassa olevaa.

Keittiö valmistui ensimmäisenä nyt menneenä viikonloppuna. Tai no, listat vielä puuttuvat ja hankimme myös messinkihanan, mutta sen kiinnittämiseen tarvitaan putkimiestä. Saas nähdä, milloin saamme sen paikoilleen.

Mutta muuten: kaapit on maalattu ja lattia, vetimet ja työtasot vaihdettu. Välitilassa oli tuollaista aivan hurmaavaa (not!) ruskeaa laattaa, jonka päälle kiinnitimme Ikean levyä. Myös seinät ja katto on maalattu.

Vaihdoimme myös uunin, hankimme uuden valaisimen ja pöytäliinan, jonka alle piilotin vanhan pöydän. Valaisin ja pöytäliina tulevat mukaan sitten uuteen kotiin, näin luulen. Liinaa voi käyttää vaikka jouluisin – olen enemmän paljaan pöydän ystävä, mutta nyt se ei vain käy, sillä tuo pöytä on oranssihtavaa lastulevyä.

Olemme tehneet kaiken itse (tai mies lähinnä, hän on tosi kätevä näissä jutuissa), joten työhön ei ole mennyt rahaa. Aikaa kyllä sitäkin enemmän. Voin kertoa, että tässä oli melkoinen homma.

Rahaa muutokseen meni yhteensä noin 600 euroa. Se sisältää siis maalit, lattian, vetimet ja työtasot ja välitilan levyn. Siihen päälle tulevat vielä tuo uuni, valaisin ja pöytäliina – sekä se hana, jota ei kuvissa vielä näy.

Näin se tapahtui:

Seinät maalattiin Tikkurilan Valamolla, joka on tuollainen tosi kaunis lämmin vaaleanharmaa.

Kaapit hiottiin ja maalattiin ensin pohjamaalilla ja sitten päälle kahdesti Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla.

Sokkelit maalattiin Tikkurilan Höyhenellä, joka on hyvin vaaleanharmaa. Sellainen, että se näyttää valkoiselta, kunnes sitä vasten asettaa jotain valkoista. Tämä olisi tosi hyvä sävy vaikka koko asunnon seiniin.

Betonihenkinen taso, välitilan levyt ja messinkivetimet ovat Ikeasta.

Lattia on Vinyylilankkukaupasta ja sävy on Ohra. Tykkään siitä todella paljon. Se ei näy näissä kuvissa kovin hyvin, mutta hei: makkarin ja olkkarin muutokset ovat vielä vaiheessa, joten näette sen vielä myöhemmin paremmin. Joka tapauksessa se on vaalea, hieman lämmin, aavistuksen hunajainen lankku. Edellisessä kodissani oli kylmä lattia ja kaipasin nyt enemmän lämpöä. Voisin hyvin kuvitella, että tämä lattia tulee myös uuteen kotiin.

Valaisin on Innoluxin Lisa ja pöytäliina pellavainen Jotexista.

Mitäs tykkäätte?

Continue Reading

Jos haluaa jotain uutta, jostain pitää luopua: koti menee myyntiin

Allekirjoitimme miehen kanssa viikonloppuna esisopimuksen tontin ostosta. Se tarkoittaa, että kunhan rakennuslupa saadaan, tontista tehdään kaupat, ja sille aletaan rakentaa paritaloa. Jänniä aikoja, kiehtovia aikoja ja myös luopumisen aikoja.

Jotta voisin ostaa puolet uudesta paritalosta, nykyinen asunto pitää myydä. Tai ei ehkä olisi ihan pakko, mutta henkinen taloudellinen riskinottokykyni ei siedä kauhean isoa asuntolainaa. Niinpä pidän mieluummin yöuneni kuin asuntoni.

Yhteenmuuttaminen ja uuden kodin ostaminen ovat ihania asioita, mutta tämän rinnalla olen myös kokenut pientä tuskaa siitä, että tämä ensimmäinen itse suunnittelema kotini, tämä mahtava pikku kaksio, joka vielä sijaitsee minulle tosi sopivassa paikassa (lähellä suurta metsää ja lähellä keskustaa, kuten joskus blogin alkuaikoina haaveilin) menee myyntiin. Sitten se ei ole enää turvapaikkani, vaan jonkun toisen koti.

Tämä koti on symboloinut minulle itsenäisyyttä eron ja kaikenlaisten ihmissuhdekiemuroiden keskellä, sitä, että yksinkin voi rakentaa paljon ja kaunista. Pärjään ihan itse ja olen pystynyt hankkimaan asunnon, jossa on harmonista ja hyvä olla. Se on tärkeä tunne, eikä se tietenkään katoa mihinkään, vaikka asunto vaihtaakin omistajaa.

Ja sitten: vaikka täällä on ollut hyvä, niin on täällä ollut myös välillä yksinäistä. Sitä mietin, kun ajattelin, että jätän taakseni sen messinkihanan, korkeat huoneet ja nämä vaaleat sävyt. Saan niiden tilalle toki uusia hanoja sun muuta, uuden turvapaikan jonka rakennamme yhdessä, mutta ennen kaikkea saan sitä, mitä eniten olen kaivannut: rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. Sitä, etten ole vain minä, vaan myös osa meitä. Että saan olla koko ajan tuon Tinderistä löytyneen komistuksen kanssa (Tinderistä voi löytyä hyviä juttuja, sanon vaan), eikä tarvitse ravata kahden asunnon väliä. Sillä lopulta koti ei ole rakennus, se on paikka, jonne tuntee kuuluvansa.

Joten seuraava steppi on tosiaan tämän asunnon myyminen. Sen jälkeen muutan väliaikaisesti miehen asuntoon, jota juuri vähän remppaamme, jotta siellä on kiva asua uuden kodin valmistumiseen saakka. Tiedossa on lattian vaihto, kaikkien seinien maalaus ja keittiön ehostus. Pari viikonloppua on jo hurahtanut remppakaaoksessa ja aika monta on vielä edessä, mutta siitä projektista lisää toisella kertaa.

Ja sitten ehkä vuoden päästä tai vähän myöhemmin pääsemme siihen uuteen kotiin. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading

Missä sitä asuisi (= millaista elämää tahtoisi elää)?

Olemme vähän miettineet poikaystävän kanssa, että mihin oikein muuttaisimme, jos jossain vaiheessa hankimme yhteisen kodin. Se on saanut pohtimaan, millaista elämää oikein haluan elää. Asuinpaikka ja koti ei nimittäin ole vain fyysinen tila, se on ennen kaikkea henkinen paikka. Kyse on pohjimmiltaan siitä, mitä arvostaa ja missä tuntee olonsa kotoisaksi: kuka sitä oikein on.

Toki asunnon ja asuinpaikan valintaan vaikuttavat isosti myös resurssit, mutta sitten, kun budjetti on selvillä, voi alkaa katsella sen puitteissa erilaisia vaihtoehtoja. Haluaisiko sitä ihanan kerrostalokolmion läheltä keskustaa? Vai kenties paritalonpuolikkaan Espoosta? Mikä on tärkeää? Se, että lähellä on luontoa ja tilaa? Vai se, että lähellä on kahviloita ja kauppoja?

Ei pidä unohtaa ihmisiäkään. Voi olla tärkeää, että samoilla kulmilla asuu tyyppejä, joilla on samanlaiset arvot ja kiinnostuksen kohteet, jotta tuntee kuuluvansa paikkaan.

Näine mietteineni olen siis melkoisen sekaisin. Toisaalta olen rakastanut asua hieman keskustan ulkopuolella ja erityisesti saarilla: Lauttasaari ja Kulosaari veivät kumpikin aikoinaan sydämeni, ja kummastakaan en tahtonut muuttaa pois – ja sitten muutin, koska se vain oli järkevää. (Kulosaaressa asuin vuokralla ja Larussa 19 neliön yksiössä.)

Toisaalta rakastin myös sitä pientä rivaripihaa, joka minulla joskus oli, vaikka muuten en oikein viihtynytkään kyseisellä pientaloalueella Myllypurossa.

Ja tietenkin sisälläni asuu ikuisesti pala espoolaista. Luulen, että paikka, missä on syntynyt ja kasvanut, kulkee aina jollain tavalla mukana ja ehkä vaikuttaa siihen, minkälaisessa paikassa tahtoisi asua. Joko niin, että kaipaa sinne takaisin. Tai niin, että ei missään nimessä tahdo.

Olen ajatellut, että Espoo on henkinen kotini. Ei se merenranta-Espoo, Westendit sun muut, joka monelle tulee ensimmäisenä Espoosta mieleen. Ei se, vaan Keski- ja Pohjois-Espoo, missä oli muinoin isoja tiluksia ja kartanoita, mutta nykyisin enemmän sellaisia rauhallisia pientaloalueita. Se Espoo, mistä on lyhyt matka Nuuksioon, mutta lähes tunnin bussimatka keskustaan. Sieltä olen kotoisin, ja siellä oli hyvä asua.

En kuitenkaan tiedä, olenko vielä valmis moiseen paikkaan vai vetääkö vereni sittenkin enemmän kaupunkiin. Käpylä, Kumpula, Arabia, saaret, Haagat. Olisiko jossain niistä tuleva kotini?

Olen viettänyt aika paljon aikaa Oikotiellä, ja voin kertoa, että se on aika koukuttavaa. Sitä voi kuvitella itsensä monenlaiseen kivaan kotiin. Uuteen moderniin pelkistettyyn asuntoon. 1950-60-lukujen kerrostaloon. 1970-luvun paritaloon. Jokainen näistä voisi olla ihana.

Toki puitteiltaan ja tyyliltään ehdottomasti ihanin olisi sellainen vanha arvotalo jostain 1900-luvun vaihteen tienoilta. Vaan niitä ei juuri sijaitse siellä, missä tahtoisin asua. En oikein tiedä, miten viihtyisin kahden ison koiran kanssa jossain Etelä-Helsingissä (toisaalta Töölö kyllä saattaisi toimia), koska kaipaan lähelleni hyviä ulkoilumaastoja ja luontoa (enkä näitä mummokoiria varmaan edes raaskisi kaupunkiin muuttaa). Se on varmaan tuo espoolainen minussa. Olen koko elämäni asunut suhteellisen lähellä keskustaa, mutten koskaan ihan siellä. Olen tottunut asiantilaan, enkä oikeastaan kaipaa muutosta siihen. Ehkä joskus mummona sitten.

Sitä ennen pitäisi kuitenkin rikastua. Jos miettii, mitä esimerkiksi 400 tonnilla saa (se on mielestäni kuitenkin aika iso summa rahaa), niin vaihtoehto on vaikka 50 neliötä kerrostalosta Töölöstä tai sadan neliön uusi paritalonpuolikas pihan kera Espoosta. Itse ajattelen myös, että vähintään kolmio olisi kiva, jos asuu jonkun muunkin kuin koirien kanssa. Alan olla jo sen ikäinen.

Muuttaminen (tai sen harkitseminen) on jännä juttu, sillä asunto on sekä järjen että tunteen asia. Ei kannata ostaa mitä tahansa ihanuutta, jos siinä on vaikka kovat asumiskustannukset tai se on vain ihan liian pieni. Mutta pelkällä järjelläkään asuntoa ei voi hankkia: sen pitää tuntua omalta, sellaiselta, että siellä voi viettää hyvää elämää, sen pitää tuntua kodilta.

Kuvat ovat keskiviikon lenkiltä Käpylä-Kumpula-Vanhankaupunginkoski -akselilta. Voisin helposti nähdä itseni asumassa näillä huudeilla.

PS. Nyt saa paljastaa kaikki ihanat alueet pääkaupunkiseudulla!

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading

Teos, jonka kuului tulla luokseni – ja TAULUARVONTA

Kaupallinen yhteistyö: Heidi Jeskanen

Kun taitelija Heidi Jeskanen otti yhteyttä Instagramissa ja kysyi, haluaisinko taulun vastineeksi somenäkyvyydestä, ei tarvinnut paljon miettiä. Olen nimittäin toivonut pitkään, että jossain vaiheessa saisin seinälleni uniikin, abstraktin, pastellisen taideteoksen.

Ja niin sitten sain.

Kutsukaa hörhöksi, mutta uskon todella vetovoiman lakiin ja manifestointiin. Olkoon tämä taulu jälleen yksi todiste niistä.

Mikä parasta, tämä taideteos nimeltään Pumpuli sopii aivan täydellisesti kotini värimaailmaan. En olisi osannut parempia värejä valita, vaikka olisin yrittänyt. Tuntuu, että tämän teoksen kuului tulla luokseni.

Heidi on muuten ihan mieletön tyyppi, jolla on ihana, vähän boheemi tyyli. Meillä luisti juttu heti, kun hän tuli näyttämään tauluja ja mallailimme niitä seinälleni.

Mikä hauskinta, Heidikin sanoi, että hänellä oli ihana fiilis, kun hän lähti luotani, sillä hän tiesi, että tämä taulu kuuluu minulle.

Heidi on itseoppinut intuitiivinen taidemaalari, joka alkoi maalata enemmän tultuaan äidiksi viisi vuotta sitten. Hän koki silloin hyvin vahvasti, että haluaa purkaa omia suuria tunnetilojaan värien ja muotojen kautta.

”Maalatessani luotan täysin tunteeseeni ja sydämeeni. Maalaan mihin muusat minua sillä hetkellä vievät. Rakastan leikkiä väreillä ja pienillä yksityiskohdilla”, Heidi sanoo.

Hän hakee inspiraatiota luonnosta, rakennuksista, elämän kauneudesta ja naiseudesta. Hän elää hyvin visuaalisesti, mikä näkyy myös teoksissa. Heidi maalaa täysin abstraktia taidetta sekä myös hieman esittävää, tunnetiloista riippuen.

”Kaikki teokset on maalattu suurella tunteella ja rohkeudella heittäytyä unelmiin ja elämään. Maalaaminen antaa minulle hyvin paljon lohtua, rauhaa ja energiaa.”

Heidi maalaa Tuusulassa ja hänen teoksiaan nähtiin myös tämän vuoden Asuntomessuilla Dekotalo Ruutin seinillä.

Kuten Heidin Instasta näkee, hän maalaa sekä tällaisia pehmeämpiä pastellisia tauluja, joita itse rakastan, sekä voimakkaampia ja tummempia teoksia.

Nyt teillä on mahdollisuus voittaa omaksenne Heidin taideteos. Hänen Instagram-tilillään on parhaillaan arvonta, jossa Heidi arpoo ihanan, pastellisen 30 cm x 30 cm kokoisen taulun nimeltä Luonnon herkkyys. Arvontaan voi osallistua seuraamalla Heidiä, tykkäämällä arvottavan taulun kuvasta ja tägäämällä mukaan ystävänsä. Arvonta on voimassa 10.9.2020 asti. 

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading

Miten viherkasvit saa pysymään hengissä?

Miten viherkasvit saa pysymään hengissä? Miten viherkasveja kannattaa hoitaa?

Aina välillä joku kysyy, miten saan viherkasvini pysymään hengissä. Tai vähintäänkin päivittelee, ettei itse ole mikään kasvikuiskaaja. No, en ole minäkään.

Täällä asuu melkoinen määrä kasveja – oikeastaan sen verran paljon, että olen viherkasvien ostokiellossa. 37,5 neliöön mahtuu nimittäin rajallinen määrä elämää, vaikka periaatteessa ajattelenkin, ettei kasveja voi koskaan olla liikaa.

Mutta asiaan. Suurin osa kasveistani on aika vanhoja, eli olen onnistunut pitämään ne hengissä vuosia. En moneen vuoteen edes muistanut (tai saanut aikaan) vaihtaa kasveilleni tuoreita multia, ja silti ne vain porskuttavat. Salaisuus?

Näin viherkasvit saa pysymään hengissä:

1 Kiinnitä huomiota. Kasvit, kuten kaikki muukin elollinen, tarvitsevat huomiota. Niille ei tarvitse jutella, mutta niiden kuntoa kannattaa vähän tarkkailla. Jos joku riiputtaa lehtiään, se tarvitsee luultavasti vettä. Jos jonkun lehdet käpristyvät ruskeina, se on ehkä liian paahteisella paikalla. Jos joku tiputtelee lehtiään, kannattaa ottaa Google avuksi. Onnistuin keväällä melkein tappamaan vanhan rahapuuni, joka on elellyt kanssani jo monta vuotta. Yhtäkkiä sille vain tuli sulkasato. Googlasin ja keksin, että olen tainnut aivan ylihoitaa toista, ja valoakin on ehkä liian niukasti. Niinpä siirsin sen mukavan valoisaan paikkaan parvekkeelle ja laiminlöin sinne. Heti alkoi piristyä.

2 Älä ylikastele. Empiiristen tutkimusteni perusteella useimpia kasveja kannattaa kastella noin kerran viikossa. Liika kastelu hukuttaa ne, ja yleisin syy kasvien kuolemaan onkin juuri se. Laita kalenterimuistutus, jos et muista kastella säännöllisesti.

3 Tutustu käyttöohjeisiin. En noudata tätä neuvoa teknisissä laitteissa, mutta kasveissa kylläkin. On näet kasveja, joihin kerran viikossa -kastelumenetelmä ei päde. Täälläkin asuu niitä muutama: kahvi ja kultapalmu tarvitsevat runsaammin vettä, rahapuu ja joulukaktus harvemmin.

4 Kehitä indikaattori. Kultapalmu ei saisi kuivahtaa, mutta siitä on vaikea nähdä, milloin se tarvitsee lisää vettä. Niinpä kastelen sen aina, kun sen vieressä sijaitseva kahvipensas alkaa riiputtaa lehtiään. Siitä nimittäin tietää, että nyt kahvi on janoinen (tapahtuu ainakin pari kertaa viikossa) ja samalla on helppo kastella toinenkin vaativa asukas.

5 Valitse kasveja, joiden kanssa tulet juttuun. Ainoat kasvit, jotka yleensä aina tapan, ovat kaktukset. Kastelen niitä ihan liikaa. Joulukaktus on ainoa kaktus, joka on selvinnyt kanssani pitkään ja sekään ei kyllä ole mikään perinteinen kaktus. Uusia kaktuksia en aio hankkia.

Varmaan sanomattakin selvää, että jos olet hajamielinen kukkien hoitaja, paljon hoivaa vaativat yksilöt eivät ole paras valinta.

Oman kokemukseni mukaan yksi helpoimpia hoidokkeja on palmuvehka. Minulla on sellainen jättimäinen yksilö, joka on asunut kanssani ainakin kymmenen vuotta, luultavammin 15. Muutama vuosi sitten vaihdoin sen ensimmäistä kertaa isompaan ruukkuun ja samalla se sai tuoreet mullat. Ihan hyvin tyyppi oli voinut siihenkin asti, mutta uuteen ruukkuun päästessään se villiintyi täysin ja otti hurjan kasvupyrähdyksen. Se pärjää myös melko varjoisissa olosuhteissa, eikä sitä tarvitse kastella usein.

6 Suihkuttele. Suihkutan kasvit kerran viikossa. Useimmat kasvit tykkäävät siitä.

7 Vaihda mullat keväällä. Itse en aina muista, mutta kasvit kyllä nauttivat siitä.

8 Lannoita kasvukaudella eli keväällä, kesällä ja syksyllä aina välillä. Itse sekoitan kasteluveteen lannoitetta toisinaan, en kylläkään kauhean usein. Talvella kasvit lepäävät, silloin niitä ei kuulu lannoittaa.

9 Älä luovuta. Moni kuoleman kielissä oleva kasvi voi vielä toipua hyvällä hoidolla. Ja jos kasvi riiputtaa lehtiään, se piristyy usein ihan vain kastelemalla. Tällainen kasvi on esimerkiksi viirivehka.

10 Totuta kasvit uuteen lämpötilaan. Jos siirrät viherkasvit kesäksi parvekkeelle, totuta ne vähitellen sisälämpötilaan syksyllä. Eli siirrä ne yöksi sisään ja päiväksi ulos ainakin viikon ajan tai pidempäänkin. Jos siirrät ne suoraan viileästä lämpimään, voi käydä hassusti.

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading

Muottiin mahtumaton

Olen miettinyt sitä, kuinka kätevää olisi, jos pystyisi pysymään somessa vain yhdessä aiheessa. Valitsisi luonnon, sisustuksen, tyylin, ruoan, vastuullisuuden, koirat tai reissut, ja pysyisi sitten siinä. Erityisesti Instassa yhden asian tilillä olisi helpompi menestyä, eikä blogissakaan varmaan olisi haittaa, jos brändäytyisi jonkin aiheen asiantuntijaksi. Hakukoneet ja algoritmit tykkäisivät, ja niin ehkä monet seuraajatkin.

Ja ymmärrän sen hyvin. Itsekin seuraan tyytyväisenä monia vaikuttajia, jotka keskittyvät vain yhteen asiaan. Silloin ei käy niin, että odotan kuvaa ihanasta kodista ja saankin nähdä kuvan koirasta. Ei tule pettymyksiä, vaan saan vastinetta odotuksilleni.

Paha vain, että itse en empiiristen tutkimusteni perusteella pysty tuottamaan sisältöä vain yhdestä aiheesta. Olen kyllä yrittänyt, mutta jaksan noin viikon, ja sitten rikon hienon strategiani ja julkaisen kuvan jostain, mikä juuri sillä hetkellä innostaa. Tiedän, ettei pitäisi, mutta teen sen silti.

Olen yksinkertaisesti kai liian generalisti, kiinnostunut aina monesta asiasta yhtä aikaa, haluton valitsemaan niistä vain yhtä.

Siksi kuvaan ja kirjoitan mielestä, tyylistä, vastuullisuudesta, kodista, koirista, rahasta, matkoista…elämästä. Sillä nuo kaikki kuuluvat elämääni, eivätkä ole ruudun ulkopuolella mitenkään ristiriidassa keskenään.

Vierastankin kovasti ajatusta, että minun kannattaisi keskittyä niistä yhteen tai mahtua johonkin muottiin, edes somessa.

Mistä päästäänkin siihen, että kannattaisiko se todella, jos ei koe yhteen asiaan keskittymistä omakseen? Kannattaako sisältöä tuottaa (tai elämäänsä elää) muiden odotusten mukaan, jotta tekisi muut tyytyväisiksi, jotta olisi mahdollisimman suosittu – ja jotta saisi myös mahdollisimman paljon taloudellista hyötyä?

Se oli joku kuuluisa jenkkivaikuttaja, joka podcastissaan pohdiskeli aihetta. Siis juuri sitä, että millaista sisältöä ilmoille kannattaa tuupata. Häntä oli neuvottu, että toisenlainen lähestymistapa houkuttelisi enemmän seuraajia. Että hänen kannattaisi tuottaa enemmän sisältöä, jota seuraajat haluavat.

Alkoiko hän tuottaa sitä? No ei. Sillä jos toimii ensisijaisesti muiden odotuksista käsin, silloin hylkää luultavasti osan itseään – ja tekemisestä saattaa kadota ilo ja innostus, kun ei tee sitä, mitä itse tahtoisi tehdä. Ja jos kuuntelee aina muita ja tuottaa muiden odotusten mukaista sisältöä, silloin maailmasta voi jäädä uupumaan jotain uniikkia, jonka sinä voisit antaa, mutta jota kukaan toinen ei voi tänne tuoda.

Lopulta muiden odotuksista käsin toimiminen ei myöskään ehkä jaksa motivoida kovin pitkälle. Minua se ei ainakaan kauheasti innosta paikassa, jonka alkuperäinen tarkoitus (ja hyvä sellainen) oli olla oma luova tilani, jonne tallennan hyviä hetkiä, elämää ja ajatuksia, jotka inspiroivat minua.

Tahdonkin uskoa, että somessa, niin täällä blogissa kuin Instassakin, on edelleen ja vastakin tilaa muillekin kuin tarkkaan hiotulle sisällölle ja henkilöbrändeille. Sellaisille matkamuistoille ja peiliselfieille, sille, että välillä voi sanoa jotain sydämestään ja välillä olla ihan kepeä, tilaa vaihtelulle,

tilaa elämälle. 

Ja jos se tarkoittaa huonompia lukuja tai vähemmän seuraajia, sitten niin on. Pysyn lopulta mieluummin itsenäni kuin myyn sieluni somelle.

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading

Lomasta, fomosta ja somesta

Muistelen, että Saku Tuominen kirjoitti Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä -kirjassaan siitä, miten aikuisena monen unelmat typistyvät. Sitä unohtaa isot haaveensa ja alkaa unelmoida, että ehtisi joskus lukea kirjan rauhassa.

Mietin tätä, kun istuin jälleen parvekkeella kirja kädessä ja toivoin, että voisin vaikka tehdä töitä. Hyvä kirja, ei siinä mitään, mutta kun jo monena päivänä ehtinyt lukea kirjoja rauhassa, sitä voi muuttua levottomaksi. (Kirjan lukeminen ei taida olla unelmani.)

Tämä tunne seuraa minua usein lomilla: koen kalvavaa levottomuutta, enkä oikein tiedä, mihin tarttua. Vaikka buuttaan mieluusti arjessa aivoni katsomalla Netflix-maratoneja, en selvästikään oikein pidä joutenolosta, jos se jatkuu useamman päivän.

Taisi olla kesälomani neljäs päivä, kun huomasin, että olen levottomuuden lisäksi ahdistunut, ja tuo ahdistukseni on suoraa seurausta liiasta vapaa-ajasta. Liikaa aikaa ajatella toisin sanoen, se ei välttämättä tee ihmiselle hyvää.

Noiden neljän päivän kuluessa olin selaillut Instagramia ja nähnyt upeita kuvia sieltä sun täältä. En ahdistunut noiden kuvien sisällöstä. Tiedän, että iso osa niistä on täysin lavastettuja. Ne täydelliset kuvat eivät yleensä synny sattumalta, hetkessä. Ne on harkittu, suunniteltu, ehkä jopa stailattu.

Ei, en ahdistu siitä, että jollain näyttää Instassa olevan hauskempaa kuin minulla. Ahdistun siitä, että Insta on niin täynnä täydellisen näköistä sisältöä, että  lamaannun. Se saa tuntemaan huonommuutta ja ajattelemaan, etten tahdo julkaista mitään, koska kuvani eivät ole tarpeeksi hyviä.

Ehdottomasti ensimmäisen maailman ongelma tämä, mutta voi kuinka kaipaankaan niitä aikoja, kun saatoin vain räpsäistä puhelimella kuvan kauniista hetkestä, filtteröidä sen vahvasti ja julkaista siinä paikassa algoritmeista, sydämistä tai seuraajista välittämättä. Pitää sellaista kuvapäiväkirjaa.

Vaan mikä estää? Ego. Tämä on täysin egoni ongelma. Sen osan meistä, jolle on tärkeää, miltä elämämme näyttää ulospäin ja mitä muut meistä (tai vaikka visuaalisista kyvyistämme) ajattelevat.

Joten päätin palata vanhaan päätökseeni: pitää sitä kuvapäiväkirjaa.

Suunnilleen neljäntenä päivänä alkoi myös sataa. Ja tuulla. Yritimme lähteä päiväretkelle kansallispuistoon ja pikkukylään. Sääennuste lupasi sadetta. Se siitä retkestä.

Sitten suuntasimme veneelle aikomuksena seilata jollekin kivalle lähisaarelle, koska täällä ei satanut. Laiturissa puhalsi ilkeä viima, ensimmäiseksi oli vedettävä toppatakki päälle ja pipo päähän. Se siitä retkestä.

Menimme sen sijaan leffaan katsomaan Weathering with you -elokuvan. Taisi olla lomani kuudes päivä. Leffassakin satoi, se vähän lohdutti, mutta valitin silti, että ei kesäloman tällainen pitäisi olla, nyt kuuluu tehdä kaikkia niitä kivoja  asioita, joita ei arjessa ehdi.

Kärsin loma-fomosta eli paitsi jäämisen pelosta. Pelkäsin, että vietän lomaani väärin ja jossain muualla voisi olla kivempaa. Odotin lomaltani ihan kamalasti ja halusin tehdä siitä mahdollisimman hienon. Ja kaikkihan me tiedämme, mitä suurista odotuksista yleensä seuraa…

Eilen katsoin Netflixiä, kun tajusin. On lomani kahdeksas päivä. Ja loma alkaa toimia.

Olin nimittäin tylsistynyt. Netflix ei kiinnostanut sitten yhtään. Urheilu ei kiinnostanut. Kirjan lukeminen ei kiinnostanut.

Tahdoin tehdä jotain aivoillani.

Ja juuri tähän lomaa tarvitaan. Kun kahdeksan päivää sitten aloitin loman, olin aika tyytyväinen, ettei kuukauteen tarvitse kirjoittaa mitään. En ollut erityisen uupunut, mutta tuntui, että aivoillani ei ollut siinä kohtaa oikein mitään ylimääräistä annettavaa.

Lomani kahdeksantena päivänä muistin taas, että rakastan kirjoittamista ja rakastan työtäni.

Ihmiselle tekee todella hyvää välillä tylsistyä. Luovuus nimittäin tarvitsee hetkittäin tylsyyttä. Jos on koko ajan kiire, luovuus menee lukkoon, eikä uusia ideoita synny.

Toisekseen joutenolo näyttää, miten oikeasti haluaa päivänsä viettää. Kun on lukenut tarpeeksi monta hyvää kirjaa, syönyt tarpeeksi monta aamiaista rauhassa, katsonut tarpeeksi leffoja ja vieraillut tarpeeksi monessa kivassa paikassa – silloin sitä alkaa kaivata toisenlaista tekemistä, hommaa aivoilleen ja luovuudelleen.

Tiedetään, olen ehkä maailman huonoin lomailija. Nyt loma jatkuu kuitenkin seikkailujen merkeissä, joten tylsistymiseni helpottaa. Instagram-ahdistustani yritän suitsia keskittymällä omaan juttuuni ja antamalla muiden ajatella ja tehdä, mitä he nyt ajattelevat ja tekevät.

Tämä on opetus, joka tuntuu seuraavan kannoillani jatkuvasti: älä keskity muiden mielipiteisiin, vaan omaan tekemiseesi. Siinä ajatuksessa on suurta viisautta, sillä lopulta ainoa, jonka tekemisiin voi täysin vaikuttaa, on jokainen itse.

Ihania kesäpäiviä!

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading