Kasvisruokakuu

lokakuu1.jpg

Minusta syksy on ihana niin kauan, kun on valoa. Lokakuussa illat pimenevät nopeasti ja aamuisinkin on jo hämärää. Iltalenkille ei ehdi valoisaan aikaan, pimeys kietoo kaiken vaippaansa, tuo mukanaan raa’an tuulen, kylmän sateen. Lokakuu ei ole suosikkikuuni, joten päätin miettiä, mitä ihanaa siitä löytyy. Se nimittäin on täällä nyt 31 päivän ajan. Paras siis opetella tykkäämään siitä.

Pimenevät illat. Kaikki riippuu siitä, miten sitä katsoo, eikö? Pimeyden keskellä tuikkivissa valoissa on ihanaa kotoisuutta, mustalla pellolla liikkuvassa taskulampun valokeilassa jotain jännittävää ja nyt on oikeasti aika sytyttää iltaisin lyhty portaille. 

Sade, tuuli ja kurakelit. Lätäköissä voi loiskutella uusissa kumppareissa ja kurjasta säästä on suloista tulla sisään, mennä lämpimään suihkuun ja kietoutua torkkupeittoon. Voi hyvillä mielillä käpertyä sohvalle kirjan kanssa tai katsoa jotain hyvää sarjaa, eikä tule tunne, että pitäisi olla nauttimassa ulkoilmasta. Ja syysmyrskyt ovat tavallaan aika veikeitä.

Kylmyys. Viileässä säässä jaksaa juosta pidempään ja koirat ovat täynnä energiaa. Minusta on ihana kadota aamulla pipon tai hupun alle ja suojautua lämpimällä neuleella ulkomaailmaa vastaan.

Mörköjen ja kummitusten kuu. Loppukuussa vietetään Halloweeniä. Saa asetella kurpitsoja koristeiksi, veistää lyhdyn ja fiilistellä.

Piha talviteloille. Tässä kuussa aion vaihtaa ruukkuihin kanervat, tehdä oveen kranssin puolukanvarvuista ja istuttaa kukkasipulit ennen kuin maa routii.

Downton Abbey alkaa 22.10. Jippii!

Ihan hauska kuukausi sittenkin, vai mitä?

Tämän kuukauden isoin juttu on kuitenkin Lihaton lokakuu. En syö lihaa muutenkaan, mutta kalaa silloin tällöin, siitä tuo sivupalkin melkein kasvissyöjä. Tässä kuussa aion syödä pelkkää kasvisruokaa. Samalla jaan teille lempparikasvisreseptejäni. Tässä ensimmäinen, joka sopii täydellisesti lokakuun kylmiin iltoihin lohturuoaksi. Kovin paljon helpommaksi kasvissyönti ei varmaan voi edes tulla. Kuinka moni teistä aikoo osallistua haasteeseen?

img_9454.jpg

 

Bataattiranskikset

1 (luomu)bataatti / syöjä

oliiviöljyä

ruususuolaa

kuivattua rakuunaa

 

Viipaloi bataatti ja ripottele päälle oliiviöljy, ruususuola ja rakuuna. Paista 200 asteessa noin vartti. Nam.

 

Continue Reading

Paimenia ja paimennettavia

 

img_8944.jpg

Kävin jokin aika sitten eräällä vanhalla luomumaitotilalla Inkeroisissa. Tilalle ajetaan kiemuraista hiekkatietä joka aukeaa peltomaiseman keskelle, ja siellä, keskellä avaruutta seisoo vanha keltainen maatalo. Talon pihapiirissä on navetta ja pihaa kiertää aita, joka pitää uteliaat alkuperäiskarjan lehmät laitumen puolella. 

img_8839.jpg

Tiedättekö sen tunteen, kun joissain paikoissa on vain helppo hengittää? Minulla ne paikat liittyvät usein luontoon, mutta myös kaunis talo voi saada aikaan samanlaisen tunteen. Tai maaseutu, jossa elämä virtaa eteenpäin ihan eri tahtiin kuin kaupungissa. Ei ole samanlainen kiire, ei deadlineja, palavereita, ruuhkabusseja. On valoa kesällä ja pimeää talvella, päivä alkaa aamulypsyllä, vihannekset saadaan omasta kasvimaasta.

”I am standing here in the middle of this field,
and all I see is this sky,
and it is effortless to breathe.”

img_8942.jpg

Kaipaan aina välillä tällaisiin paikkoihin, vaikka enhän oikeasti pärjäisi maalla viikkoakaan. Tuntisin itseni yksinäiseksi, ikävöisin työyhteisöä, ravintolalounaita, katuvaloja. Ahdistuisin luultavasti jopa liiasta hiljaisuudesta ja rauhasta, mutten silti voi olla ajattelematta, että tällainen tapa elää on lähempänä sitä, mihin ihminen on syntynyt kuin hektinen kaupunkielämä. Ihan joka tapauksessa maalla on aina ihana vierailla.

 

img_8899.jpg

Samaa mieltä on paimenkoira Silkkitassu, joka lähti heti lehmät nähtyään työntekoon. Aluksi se tyytyi vahtimaan aidan ulkopuolelta, mutta kun yksi lehmistä erkani laumasta, paimen oli vilauksessa aitauksessa. Vaan näitä lehmiä ei niin vain peloteltukaan. Karkuri jolkotteli minne jolkotteli, ja muu lauma suuntasi katsomaan, kuka aitaukseen oikein uskaltautui. Kun parikymmentä lehmää ravasi kohti, Silkkitassu päätteli, että on paras paimentaa aidan toiselta puolelta. Loppupäivä kului molemminpuolisen tuijottelun merkeissä.

img_8918.jpg

Pitkäkuono taas oli alusta alkaen varma, että lehmät ovat hyvin vaarallisia otuksia. Se tyytyi haukkumaan ja nauttimaan tuulen tuiverruksesta turkissaan.

Kuvasin talossa myös sisällä, ne kuvat toisella kertaa. Nyt ihanaa perjantaita!

 ♥

Continue Reading

Niistä pienistä hetkistä

 

img_9391_0.jpg

Tänään on ihan tuikitavallinen tiistai. Paitsi että synnyin tänään 32 vuotta sitten. Se sai minut vähän miettimään.

Koska olen synttärisankari, päätin tehdä töitä kotoa käsin. Nukuin vähän pidempään ja kävelin koirien kanssa aamuisessa metsässä hiukan kauemmin. Puoliltapäivin J tuli käymään kotona ja söimme tavallisen lounaan sijaan brunssin: croisantteja, omatekoista hilloa, luomumunia, hedelmäsalaattia, tuorepuristettua omppumehua ja Clipperin Love me truly -teetä. Jos teellä on noin hieno nimi, sen on pakko tehdä hyvää.

Elämä koostuu pienistä hetkistä, ja olen aina ollut sitä mieltä, että niistä kannattaa nauttia mahdollisimman paljon. Ei vain kerran vuodessa, vaan joka päivä. 

”Enjoy the little things in life, for one day you may look back and realize they were the big things.”

Tuikitavallisen ihanaa tiistaita!

 

Continue Reading

Syyskuu

syksy2_0.jpg

Syyskuu, aamuisin sen tuntee jo.

Pidän syksystä. Kirpeästä ilmasta, maatuvien lehtien tuoksusta, tunnelmallisesta hämärästä, syvistä väreistä ja siitä reippaasta tunteesta jonkin uuden alkamisesta. Kirkkaista päivistä, iloisista kumppareista, vesilätäköistä, ajasta ennen pimeää ja kylmää alkutalvea.

On aika sytyttää ensimmäiset kynttilät, seurata vaahteranlehtien punertumista, keittää termariin höyryävää teetä ja lähteä retkelle. Tässä kuussa kiedotaan ensimmäistä kertaa huvi kaulaan pitkän kesän jälkeen, otetaan käteen puikko ja koukku, piiloudutaan ylisuureen lohdulliseen neuleeseen, syödään omenapiirakkaa ja annetaan poskien punertua. Nyt on metsänvihreän, viininpunaisen ja sinapinkeltaisen hetki.

Olen syksyn lapsi.

 

 

 

Continue Reading

Terkut Loviisasta!

 

img_9082.jpg

Jos voisin asua ihan missä vain eikä tarvitsisi olla käytännöllinen ja ajatella työmatkoja, rahaa tai olemattomia remonttitaitoja, asuisin vanhassa puutalossa jossain pienessä rannikkokaupungissa. Niin kuin Loviisassa.

img_9081.jpg

Olisi ihanaa herätä aamuisin tällaisessa talossa, kadulla, jonka varrella seisoisi lisää kauniita talovanhuksia vieri vieressä. 

img_9085.jpg

Kahvitella vanhan, kyhymyisen omenapuun alla suuressa puutarhassa, kasvattaa omat vihannekset kasvihuoneessa, leipoa itse kääretorttua.

img_9099.jpg

Ja antaa vain elämän soljua eteenpäin vähän hitaammin, niin kuin se ennen teki. Nauttia autioista kaduista, maalatuista lauta-aidoista ja tuoksuvista syreeneistä. Kävellä samoilla kujilla kuin ihmiset kauan sitten, iloita pihoilla loikoilevista kissoista, pysähtyneestä tunnelmasta, kadulle myyntipöydän pystyttäneistä lapsista. 

img_9078.jpg

Luonto tekee ihmiselle todistetusti hyvää, mutta veikkaan, että myös muu kaunis ympäristö saa ainakin esteetikon onnelliseksi. Joskus, jonain päivänä me vielä asumme tällaisessa paikassa, valkoisten ruutuikkunoiden ja tuulessa liehuvien verhojen takana.

Kuvat ovat Loviisan Wanhat Talot -tapahtumasta Kuninkaanlammen kohteesta. Suloinen paikka ja ihanaa kääretorttua, sellaista itse tehtyä, tiedättehän.

 

 

Continue Reading