Surffaan, olen siis olemassa

Otsikko voisi olla myös Purjehdin…, Kiipeän…, Joogaan…, eli mitä tahansa, joka saa unohtamaan kaiken muun ja keskittymään hetkeen. Niinä hetkinä olen onnellisimmillani ja muistan, kuka oikein olen. Unohdan kaiken sen, mitä kannan hartioillani kaupungissa, unohdan, miltä näytän ja unohdan, mistä olen huolissani.

Keskityn vain aaltoon, tasapainoiluun, luontoon, elämään.

Niin meidän ehkä kuuluisikin elää. Niin tunnen olevani kokonainen.

Rakastuin surffaamiseen viime viikolla pienessä rantakylässä Portugalin rannikolla. Siellä aallot olivat hurjat, tuuli puhalsi ja kaikkialla oli niin kaunista, että henkeä salpasi.

Jännitin etukäteen surffaamista aika paljon, sillä tämä oli ensimmäinen kertani. Maalta katsottuna mereen meneminen ei tuntunut lainkaan hyvältä idealta, aallot vyöryivät voimakkaina rantaan sieltä sun täältä, ja niiden alla kulki virtaus sivusuuntaan. Tällaisissa paikoissa luonto näyttää mahtinsa, se on hurja ja kesyttämätön, ihminen täysin mitäänsanomaton sen rinnalla.

Silti, tiedättehän te: Pelolle ei saa antaa periksi (ainakaan, jos sen voittamiseen ei liity oikeita riskejä). Olisi ollut typerää kävellä aaltoihin pelkkä surffilauta seurana, mutta surffikoulussa se oli ihanaa! Jännittävää, hauskaa, ja aallon alle jäätyäni myös hetken pelottavaa. Joku oli kuitenkin aina lähellä, samoin ranta.

Se tunne, kun seisot laudalla ja se liukuu aallon mukana kohti rantaa! Rentouttavampaa kuin mikään joogatunti ikinä!

Sanoinhan, olen rakastunut.

Nyt olen jo kotona, mutta suunnittelen mielessäni seuraavaa reissua. Ehkä talvella Kanarian aaltoihin tai Marokkoon syksyllä. Surffaatteko te? Jos, niin jaa parhaat kohteet!

Pus!

PODCASTBLOGLOVININSTAGRAM

Continue Reading

Delhin kauneimmat kädet

Luin Mikael Bergstrandin Delhin kauneimmat kädet. Se osui eteeni kirjakaupassa, ja muistin ystäväni kerran kehuneen sitä. Meillä on sama maku, joten ostin kirjan.

Delhin kauneimmat kädet on kertomus keski-ikäisestä ruotsalaisesta miehestä, Göranista, jolla on keski-iän kriisi, pakkomielle ex-vaimoonsa ja entinen työpaikka. Ystävänsä kutsusta hän lähtee kiertomatkalle Intiaan, eikä sekään suju kovin mallikkaasti.

Delhin kauneimmat kädet on myös kertomus Intiasta, erityisesti Delhistä. Olen viettänyt kaupungissa aika monia päiviä lentoemäntäaikoinani, ja oli hauska lukea tätä. Olen käynyt Vasant Viharissa, muistan kreisin liikenteen, sen, mille ilma haisi.

En ihastunut Intiaan, kuten Göran. Vaan ehkä joskus vielä kokeilen uudelleen. Tahtoisin nähdä monta tarunhohtoista paikkaa, Tuulten palatsin Hawa Mahalin ja tietenkin Taj Mahalin, käydä ehkä Goalla, ehkä Dharamsalassa.

Olen lukenut Intiasta niin paljon. Kiplingit, tietenkin. Ja sitten on M.M. Kaye. Tiedättekö hänet? Hän on kirjoittanut kolme historiallista romaania: Kaukaiset paviljongit ja Kuun varjon laakso kertovat Intiasta, Pasaatituulet Sansibarista.

Mutta takaisin Delhin kauneimpiin käsiin. Se kertoo myös rakkaudesta ja tekstiiliteollisuuden lapsiorjista. Jälleen kerran se saa miettimään, kuka teki vaatteesi?

Tykkäsin ja suosittelen, jos kaipaat pikamatkaa Intiaan ja haluat nauraa, mutta ehkä myös vähän itkeä.

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Minimatka tropiikkiin

D81E88A0-2269-48D6-84F3-7088A8CC790D.JPG

97BDC195-1E0F-4842-A006-65603A263463.JPG

D4064BB9-FF3F-485C-9B4E-17960CE011D3.JPG

746DC32E-0A91-42E5-A9BE-06A669D1CC49.JPG

E5649CE5-6148-4239-A1B1-0F5833D2D50E.JPG

DA0A000C-187E-4E70-B605-B1D3AF7F827D.JPG

3209883A-1A22-46C6-A50D-5FDB48CBD5D9.JPG

Haaveilen parhaillaan joogareissusta Balille ja viikosta jossain päin toukokuista Etelä-Eurooppaa. Tavallaan tykkään talvesta ja rakastan lunta ja talviurheilua, mutta maailman värittömyys alkaa saada näillä main vuotta otteen sielustani. Kun kevättalven aurinko näyttäytyy, olen onnellinen. Muun ajan käytän reissuhaaveiluun. 

Juuri nyt en voi sinne Balille päästä, joten teimme perjantaina kaverini kanssa pikamatkan eksoottisten kasvien luo Helsingin Talvipuutarhaan. Suosittelen sullekin, jos kaipaat jo värejä ja vehreyttä. Talvipuutarha on ilmainen ja auki tiistaista sunnuntaihin muutaman tunnin päivässä. Näin talviaikaan siellä ei ole kahvilaa, joten kannattaa ottaa mukaan omat eväät. 

Talvipuutarha on perustettu vuonna 1893, ja siellä voi aistia myös menneen maailman tunnun. Juuri tällaisia paikkoja rakastan. Kesällä Talvipuutarhan edustalla on ruusutarha. Odotan niin kevättä (taisin sanoa sen jo). 

Uhmasin myös pakkasta ja puin jalkaan leveät housut ja tennarit. Oli ihana viettää päivä jossain muissa vaatteissa kuin farkuissa ja maihareissa, mutta pakko sanoa, että ajoittain oli hieman viluista. Talvi on mielestäni pukeutumisessa vähän tylsää aikaa, kun joka päivä on yllä suunnilleen sama varustus (ainakin jos on kaltaiseni vilukissa). 

Kevättä kohti kuitenkin mennään, ja juuri nyt aurinkokin vähän pilkistelee pilviverhon takaa. 

PS. Talvipuutarhaan sopivaa lukemista: Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi

 

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Continue Reading

Miten matkustaa vastuullisesti? Kuuntele uusi Lily Talks -podcast!

Lissabon_vastuullinen matkailu.JPG

Suuri osa meistä varmasti haluaisi matkustaa vastuullisesti ja tuoda matkakohteeseensa enemmän hyvää kuin pahaa. Aina se ei vain onnistu ja ajattelemattomuuttaan saattaa tehdä tyhmyyksiä. Itsekin olen silitellyt norsuvauvaa Bangkokissa sen enempää asiaa ajattelematta ja valinnut lennot hinta edellä.

Sen sijaan en ole tullut ajatelleeksi, että yöpyminen paikallisen perheen pitämässä hotellissa on vastuullinen teko – ja airbnb-majoitus välttämättä ei.

Miten sitten matkakohteessa voisi toimia mahdollisimman reilusti niin paikallisten kuin ympäristön ja eläintenkin kannalta? Siitä kutsuin keskustelemaan Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtajan Mia Halménin ja Archie gone Lebanon -matkabloggaajan Inka Khanjin. He kertovat muun muassa, miksi Lissabonissa kannattaa harkita tarkkaan majoitusmuotoaan, missä kannattaa välttää uima-altaita ja miten lentopäästöjään voi kompensoida.

Kuuntele podcast tästä:

https://simplecast.com/s/fa3235da

Mitä pidit tästä jaksosta? Anna palautetta tästä linkistä. Kaikkien 31.10. mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan leffalippuja.

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Ysärikohteet tulevat: kuuntele podcast

Kaupallinen yhteistyö: Tjäreborg

35964D85-AB42-488C-800C-348DBB93E960.JPG

Kun olin 1990-luvulla lapsi ja teini, matkustimme perheeni kanssa Mallorcalle, Madeiralle ja Teneriffalle. Kukapa tuohon aikaan ei? Olivathan ne ajan suosikkikohteita.

Vähän myöhemmin lensin yhden talven Tjäreborgin lomalentoja Kanariansaarille. Tutuiksi tulivat erityisesti isojen saarten pääkaupungit, Las Palmas Gran Canarialla ja Santa Cruz Teneriffalla. Ne olivat kauniita, espanjalaisia kaupunkeja. Ihan toista kuin turistirannat, joita olin odottanut. Kuvani Kanariasta alkoi muuttua.

Ihan lähiaikoihin asti olen kuitenkin ajatellut näistä 1990-luvun suosikkikohteista samoin kuin hiusdonitseista ja leveälahkeisista farkuista: ei enää koskaan. No nyt omistan hiusdonitsin ja haaveilen vaellusmatkasta Mallorcalle tai surffilomasta Kanarialla. Pian varmaan vedän jalkaani myös ne leveät farkut.

Enkä ole ainoa, sillä uskokaa tai älkää: pari-kolmikymppiset ovat ottaneet ysärikohteet omikseen. Ja miksi ei? Hyvä ilmasto, mieletön luonto, kuuden tunnin suora lento, helppo saavuttaa, hyviä hotelleja ja ruokaa, eikä aikaeroa. Viimeisestä saa minulta ison plussan, jetlageista aikoinaan paljon kärsineenä.

Lopullisesti vakuutuin näiden kohteiden uudesta tulemisesta, kun yleensä oudoissa Aasian maissa rinkka selässä reissaava pikkuveljeni päätti lähteä Mallorcalle. Siellä kun on viinitiloja, syrjäisiä rantoja ja vaativia pyöräreittejä.

Mitä muuta ysärikohteissa voi tehdä ja miksi ne ovat jälleen trendikkäitä? Siitä keskustelemme Tjäreborgin matka-asiantuntija Marjo Lehtisen kanssa uudessa podcastissa. Marjon työhön kuuluu auttaa asiakkaita löytämään sopiva matkakohde, ja hän tietää kaikki salaiset rannat ja parhaat surffispotit. Kuuntele podcast tästä:

https://simplecast.com/s/2e629d8b

Mitä pidit tästä jaksosta? Anna palautetta tästä linkistä. Kaikkien 31.10. mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan leffalippuja.

Tjäreborgin kohteisiin pääset tutustumaan täältä ja täältä.

Madeira marraskuussa, miten olisi?

Continue Reading

Uusi podcast: Yksin matkustaminen voimauttaa – eikä ole yksinäistä

E5F5335B-82E7-4004-B3D4-28F4142BF6B0.JPG

Once upon a time, eli lähes päivälleen vuosi sitten, olin yksin reissussa Portossa, Portugalissa. Istuin kauniin kahvilan sisäpihalla muratin peittämän aidan vieressä, join kahvia ja luin hyvää kirjaa. Kaikki oli hyvin. Oli sellainen hetki, jona tuntee olevansa vapaa ja vahva, ja nauttii siitä tuntemattomuudesta ja joukkoon kuulumattomuudesta, jota vain yksin reissussa voi tuntea. Kun sinä et tunne ketään, eikä kukaan tunne sinua, olet erityisellä tavalla riippumaton. Olen tuntenut samaa tunnetta Amsterdamissa istuessani kanavan rannalla ja Berliinissä kävellessäni auringon laskiessa Kreuzbergissä.

Toisenlaisiakin hetkiä olen toki kokenut, erityisesti ennen yksin matkalle lähtemistä. Mitä jos jotain sattuu? Entä jos olen yksinäinen? Ja ennen kaikkea: miten syödä illalla yksin ravintolassa ahdistumatta? Siitä kaikesta puhumme uudessa Lily Talksin podcast-jaksossa Veera Papinojan ja Anna-Katri Räihän kanssa. Veera kirjoittaa Veera Bianca -blogia ja Anna-Katri Adalmina’s Adventures -blogia. Todella kovassa seurassa ollaan siis.

Kuuntele podcast tästä:

https://simplecast.com/s/2c9e2864

Mitä pidit tästä jaksosta? Anna palautetta tästä linkistä. Kaikkien 31.10. mennessä vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan leffalippuja.

35736988073_d363afe78b_k.jpgVeera junassa matkalla jonnekin. 

Naiset vinkkasivat myös, mistä maailmalla löytää seuraa niin halutessaan. Liity ainakin näihin ryhmiin, jos olet lähdössä yksin matkaan:

Girls Love Travel

Seikkailijattaret

Soolomatkailijat (myös miehet tervetulleita)

IMG_2507x_Adalmina-2.jpgAnna-Katri tekee melkoisen jännittäviä matkoja yksin. 

Kuvat: Veera ja Anna-Katri, kuva minusta Saara / Visual Diary (hämäävästi otettu Lissabonissa, koska yksin matkoiltani ei ole kauheasti omakuvia)

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen itsensä

210DD095-E5A8-47D1-95F3-75048B5ECF39.jpg

Björkön luonnonsatama.

DBECACF9-67C5-4D55-860A-42C91E030A39.jpg

Jurmo. Maailman maagisimpia paikkoja.

1B900D90-90B7-4B09-81A2-6CF8D7B554C6.jpg

Utön majakka. Vieressä humisevat tutkat. Outo ja idyllinen saari.

96AF4B29-5886-4472-B4C9-AA89E5C1F2F5.jpg

Matkalla Jurmoon. Mainingit nousivat tässä aika korkeiksi, ja hetki kuvan ottamisen jälkeen jouduin luovuttamaan ohjaamisen kokeneempiin käsiin. Jännittävä osuus.

IMG_4602.png

Ensimmäinen purjehduspäivä. Saavuttiin Hangosta Rosalaan auringonlaskun jälkeen. 

DA8F9321-ACB5-4BA4-AD26-0C62A3496E34.jpg

Onnellinen koira Jurmossa.

AE721828-7DCE-4938-99A2-D86504B76544.jpg

Paras vahtipaikka.

BFA93EE8-7F84-4A17-8DC6-57F56BB01E44.jpg

Ensimmäinen purjehduspäivä.

2982ABE9-E2A0-4E77-A331-636C579F1D24.jpg

Merellä sumu herättää kunnioitusta.

6FFD5078-CD6A-45B8-9B5A-7F0191A4583B.jpg

Utön vierasvenesatama.

FE7AAEAB-4760-4B27-9A76-58611D4C034F.jpg

Matkalla jonnekin.

1DD12A2C-BB3A-437C-95D4-F6703A97BE02.jpg

Viikon asu.

AA098D02-6146-4CD8-A50C-DCB6655E8E02.jpg

Högsåran vierasvenesatama.

IMG_4603.png

Meriaamiainen: kaurapuuroa, maapähkinävoita, hilloa, kurpitsansiemeniä, hedelmiä, kookoshiutaleita.

08B28216-5A67-4234-86E3-68991E149055.jpg

Jurmon vierasvenesatama.

55A8C431-5288-4B14-B100-B8B8C38B68E5.jpg

Utön satamassa. On muuten ankkurikiinnitys.

789DDA54-F833-49AC-9B7C-DD5A3E7FCFD6.jpg

Jurmon rannat näyttävät tältä.

20BE0399-ED86-43C0-ADF4-8455812C0666.jpg

Högsåran kylätie.

A58FC17D-0747-47BA-9175-521F8CFF30C3.jpg

 

Missään ei ole niin helppo muistaa, kuka on, kuin siellä, missä ympärillä on avara maailma, missä netti ei toimi, missä peiliin unohtaa katsoa, missä vaatekriisit eivät käy mielessäkään ja missä meikkaaminen tuntuisi täysin järjettömältä. Kun vastassa ovat luonnonvoimat ja luonnon syvä rauha, se pinta, esittäminen ja koristautuminen, jota kaupungissa kantaa mukanaan, ikään kuin karisee pois. Jäljelle jää vain aidoin. 

Huomaan, että olen kovin onnellinen, kun en pääse someen, kun en näe itseni heijastusta kaikkialta ja kun voin elää luonnon rytmissä. Herätä ilman kelloa, mennä nukkumaan, kun pimeys laskeutuu, syödä, kun on nälkä, hypätä välillä mereen uimaan. 

Purjehtiminen on tavallaan helppoa elämää ja tavallaan ei lainkaan. Tuulet, aurinko, sumu ja myrskyt saavat merellä ja erämaissa aivan toisen merkityksen kuin turvassa kaupungissa. Ilman tuulta ei liikuta. Kova tuuli ja sen nostattamat aallot herättävät syvää kunnioitusta. Meri on valtava, ihminen pieni. 

Veneestä puuttuu monta asiaa, jotka maissa ovat itsestäänselvyyksiä. Lähes kaikki ruoka on kuivaruokaa, sillä jääkaappi vie paljon sähköä. Tällä reissulla se ei ollut käytössä kertaakaan. Vessaan pitää mennä maihin, myös keskellä yötä. Suihkua ei ole, ei edes kaikissa satamissa. Luonnonsatamissa ei ehkä ole vessaakaan. 

Veneessä on aina lähellä toista, myös silloin, kun haluaisi olla rauhassa. Matka etenee välillä nopeasti, välillä pysähtyy tuulen mukana. Moottorilla on helppo ajaa, mutta se metelöi. Tuuli purjeissa tuntuu ohjauspinnassa, vene kääntyy liikaa, kurssi muuttuu, valkoisen veden rajalla näkyy GPS:ssä sinistä vettä, se on matalaa, sinne emme halua. Pienistä asioista tulee merellä isoja.

Saaristo on mielettömän kaunis. Rosalan viikinkikylä, maaginen Jurmo, oudon idyllinen Utö siinä, missä odotin Jurmon kaltaista ankaruutta, Björkön luonnonsatama, jossa auringon näkee laskevan yhtä aikaa järveen ja mereen, jos istuu korkealla kalliolla sen aikaan, suojainen Högsåra, jota katsovat metsäiset saaret ja viimeiseksi Hangonkylän satama Hangon länsipuolella, rauhallinen levähdyspaikka.

Nyt istun parvekkeella, juon kahvia ja kaikki on kovin helppoa. Epäilen, että alan parissa päivässä jälleen meikata, vaihdan sortsit johonkin kaupunkikelpoisempaan ja avaan viikon ponnarilla olleet hiukseni. Pelkään, että liu´un takaisin siihen maailmaan, jossa esitetään, yritetään niin kovasti olla jotain ja unohdetaan se, mitä oikeasti on sisällä. En halua sinne, haluan pysyä tässä, aitona. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Ihana, tylsä, aikuinen elämäni

51D9DE5C-CCFC-42A2-83F4-1CB19C8E9FD0.JPG

Mietin tässä, että onko aikuisuus sitä, että alkaa tykätä vähän tylsistä asioista – tai oikeammin asioista, joita nuorempana piti tylsinä.

Normaali arkeni kulkee suunnilleen näin: herään, syön aamupalaa, käyn koirien kanssa aamulenkillä, pyöräilen töihin, teen kahdeksan tuntia töitä, pyöräilen kotiin, syön, menen koirien kanssa iltalenkille. Sitten kello on noin puoli kahdeksan ja fiiliksestä riippuen joogaan (aika harvoin, to be honest), kirjoitan tai katson jotain kivaa sarjaa (nyt olen ihastunut espanjalaisiin historiallisiin saippuoihin, suositus Sodan ajalle). Ennen nukkumaanmenoa luen kirjaa. Tällä hetkellä menossa on Jojo Moyesin Jos olisit tässä. Se on jatko-osa ihanalle Kerro minulle jotain hyvää -kirjalle (se kirja, joka palauttaa uskosi rakkauteen). Jatko-osa on sekin koukuttava, luen sitä liian myöhään ja herään aamulla vähän väsyneenä.

Vapaa-ajalla näen kavereita ja teen kaikkea hauskaa, mitä nyt milloinkin huvittaa. Syön ulkona, juon skumppaa, puhun kaikesta maan ja taivaan väliltä, kuuntelen musaa, pyöräilen pitkin poikin kaupunkia. Nyt viikonloppuna menen Altaalle uimaan, teen brunssia ystävän kanssa ja suunnittelen tulevaa.
 

Olen vähän väsynyt mutta myös onnellisempi ja tasapainoisempi kuin ikinä ennen. Vaikka rutiinit välillä puuduttavat, enkä tosiaankaan aina jaksaisi lähteä pitkälle lenkille (mutta lähden silti, koska niin aikuiset vastuuntuntoiset ihmiset tekevät), vaikka elämässä on kaikenlaisia pieniä ärsytyksenaiheita eikä se ole kovinkaan täydellistä, kaikki on sittenkin aika hyvin. Minä ihan rehellisesti pidän elämästäni todella paljon siitäkin huolimatta, että se ehkä kuulostaa vähän tylsältä. Se ei nimittäin ole.

Työpäivistäni yksikään ei ole toisensa kaltainen ja saan tehdä sitä, minkä osaan parhaiten ja mistä nautin enemmän kuin vielä mistään toisesta työstä aiemmin. Ystävät ympärilläni ovat ihan parhaita, niin kiinnostavia ja inspiroivia tyyppejä. Rakastan kävellä metsissä ja rakastan koiria ja kotia. Tykkään arjestani. Tykkään myös juoda skumppaa ja elämän kevyistä puolista.
 

Nuorempana elämäni oli hyvin toisenlaista, paperilla paljon jännittävämpää. Olin yhtenä viikkona Thaimaassa, toisena Nykissä. Vapaa-ajallanikin matkustin. Pääsin Bangkokiin suurin piirtein edestakaisen Turun junamatkan hinnalla. Se oli kivaa jonkin aikaa, olihan se nyt aika ihmeellistä, että minulle maksettiin siitä, että hengailin Hongkongissa.

Vielä vähän nuorempana valvoin jatkuvasti aamuun asti, join enemmän kuin nykyisin voisin kuvitellakaan, enkä koskaan tiennyt, mitä ilta toisi tullessaan.

Kun tarpeeksi kauan matkustin työkseni, Hongkongissa hengailu menetti hohtonsa. Se ei vain tuntunut enää miltään, mikään paikka ei tuntunut. Jos olet joskus seissyt maailman toisella puolella, kaukaisen paikan kamaralla ja ollut täysin turta, tiedät, miten kamala tunne se on. Miten mikään voi tuntua miltään, jos edes kuuman kostea yö ja suurkaupungin vilkkuvat valot eivät tunnu?

Arkeni tuntui tyhjältä, työni tuntui tyhjältä, elämäni tuntui tyhjältä.

Aamuun asti juhliminen jäi jo paljon aiemmin. Sekään ei oikein tuntunut miltään.
 

En ole suunnitellut tälle kesälle yhtään matkaa. Saattaa olla, että lähden jonnekin. Tai sitten en. Päätän fiiliksen mukaan. Se kalvava kaukokaipuu, joka tuntui ennen ihan fyysisenä kaihona, on kadonnut vuosia sitten. Tykkään kyllä matkustaa, mutten tarvitse sitä tunteakseni eläväni. En tarvitse myöskään niitä myöhäisiä huuruisia öitä (enkä todellakaan niitä aamuja). Kun valvoin Sideways-yönä jonnekin kolmen tienoille, heräsin seuraavana aamuna kahdeksalta ja olin hirveän väsynyt kaksi päivää. Tämän sain juotuani ehkä viisi lasia skumppaa seitsemän tunnin aikana.

Vaikka elämäni kuulosti ennen paljon nykyistä kiinnostavammalta, se oli oikeasti tylsempää ja tyhjempää. Minulle tapahtui ulkoisesti paljon, sisäisesti ei.

Alan vähitellen päästä yli ajatuksesta, että olen nykyisin vähän tylsä, että elän tylsää elämää. Koska oikeasti elän elämää, josta tykkään, eikä sydämessä kumise jatkuva kaipuu paeta lentokoneen tai alkoholin avulla jonnekin pois.   

Jos se on aikuisuutta, aikuisuus on aika kiva juttu.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Continue Reading

Odottamattomista asioista

chateau de touffou 7.jpg

anna touffoussa.jpg

chateau de touffou 3.jpg

chateau de touffou 15.jpg

Touffou castle.jpg

touffou ja anna.jpg

chateau de touffou 8.jpg

chateau de touffou 6.jpg

Eräänä päivänä löysin itseni linnasta. Kamarini alapuolella oli toinen lähes samanlainen. Siellä nukkui Ranskan kuningas vieraillessaan Château de Touffoussa 1500-luvulla. Minä, samassa tornissa, muutama vuosisata välissä.

Touffou on 1100-luvulla perustettu ja myöhempinä vuosisatoina laajennettu linna Ranskan maaseudulla, Bonnesissa. 1960-luvulla sen osti mainostykooni David Ogilvy. Hän kuoli vuonna 1999, ja nykyisin linnan omistaa hänen leskensä Herta. Joimme viiniä hänen seurassaan. 81-vuotias ja très chic. 

En yritä rehvastella teille hyvällä onnellani tai puuduttaa teitä kertomuksella vanhasta rakennuksesta (sisäistän, että kaikki eivät ole yhtä innoissaan historiasta kuin minä). Tämä kaikki on kuitenkin tärkeää, sillä linna tuli elämääni tyhjästä

Sain kutsun sinne apteekkikosmetiikkabrändi La Roche-Posaylta, jonka tehdas ja terveyskylpylä sijaitsevat muutaman kymmenen kilometrin päässä linnasta. Kutsun päädyin saamaan, koska olen töissä Kauneus & Terveys -lehdessä, ja La Roche-Posay halusi järjestään lehdistömatkan pohjoismaalaisille toimittajille. 

Siellä me sitten iltaisin ohjelman jälkeen istuimme, minä ja kymmenen muuta, satumaisen ranskalaisen linnan illallispöydässä maistelemassa viinejä ja kuuntelemassa tarinoita. 

Päätymiseni linnaan on monen, monen asian summa. Minut johtivat sinne valinnat, jotka olin tehnyt joskus aiemmin, jotkut vuosia sitten. Kuten se, että päätin alkaa toimittajaksi. Tai se, että perustin blogin ja sen tähden osallistuin nelisen vuotta sitten eräisiin juhliin, joiden seurauksena päätin hakea nykyistä työtäni. Ja moni muu valinta ja sattuma näitä ennen ja näiden jälkeen. 

Ja nyt seuraa tärkeä osuus: emme ikinä voi tietää, minne mikäkin elämän tapahtuma lopulta vie. Jos minä löydän yllättäen itseni linnan kamarista, Ranskan kuninkaan yläpuolelta, niin mitä vain voi tapahtua. Ihan yllättäen, yhtään suunnittelematta, lainkaan odottamatta. Itse asiassa juuri niin, odottamatta, kaikki jännittävä yleensä tapahtuu. 

Uskoisitko siis, että elämällä on meille jemmassa ihmeellisiä asioita, jotka tapahtuvat, kun niitä vähiten odottaa? Minä uskon. Olkoon linna todisteena siitä.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Jos Instagram olisi ollut olemassa vuosina 2005-2009…

9C56EEB9-930D-40F6-A51D-0FFA1E04F737.jpg

Kävin läpi vinttiä muuttoa varten (yritän konmarittaa, muistatte ehkä) ja löysin vanhoja valokuva-albumeita vuosilta 2005-2009, joina olin lentoemäntä ja lentelin ympäri maailmaa. Olen monet kerrat harmitellut, että noilta vuosilta ei ole juurikaan kuvia ja Instagram keksittiin vuosia myöhemmin. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen, että Instagramia ei ollut olemassa, kun olin noin nuori! Ties mitä olisin sinne ladannut, en näes ollut mikään maailman kypsin parikymppinen. 

Tuossa ensimmäisessä kuvassa olen Las Palmasissa baarissa nimeltä Hole in the Wall. On vuosi 2005 ja taidan olla huimat 24 vuotta vanha. Huomaa ajan hius- ja kulmakarvamuoti! 

 

tensku.jpg

Vuotta myöhemmin hiustyylini on rauhoittunut ja muistuttaa jo nykyistä. Olen ensimmäisellä kaukolennollani Hong Kongissa, enkä nukkunut lähtöyönä yhtään, koska jännitti niin paljon. Olin niin nuori, ettei se paljon menoa haitannut. Edelleen laskujeni mukaan 24.

 

31EF9752-3F56-4670-978F-D914794B81E8.jpg

 

2006 hongkong.jpg

 

Taas on mennyt pari vuotta, ollaan vuodessa 2008. Olen tullut edellisenä päivänä Nykistä, en ole taaskaan nukkunut kuin pari tuntia, ja olemme ystäväni häissä toisen ystäväni ja poikaystäviemme kanssa. Tuona päivänä en koskaan olisi osannut arvata, että me kaikki kolme tulemme eroamaan noista miehistä seuraavien kymmenen vuoden sisällä. Suhteemme eivät kestä, mutta ystävyytemme kestää. 

Olen leikannut hiukseni polkaksi. Aika kiva, eikös? Olen 26.

 

nykki2008.jpg

 

Vuonna 2008 olin myös Intiassa, Delhissä. Auts, mitkä aurinkolasit. Ja mekko, ihan selvästi ostettu Nykin Abercrombie & Fitchistä. Se taisi olla lempikauppani tuolloin. Epäilen kyllä, että asiaan vaikuttivat aikaeroväsymyksen lisäksi putiikin hämärä valaistus ja sen edessä patsastelevat paidattomat mallipojat. 

 

39AEEB6C-1BEB-4144-9F32-46B788F4CF2F.jpg

delhi 2008.jpg

 

Kerran kävimme Kiinan muurilla. Sinne pääsee Pekingistä taksilla. En yhtään muista, kuinka kauan matka kesti, mutta sen muistan, että suuntasimme sinne suoraan yölennolta ja muurilla on hirveästi portaita. Tuntui, että saan sydärin. Ja olin edelleen vasta 26.

Toisessa kuvassa olen MD11-lentokoneen bisnesluokan keittiössä. MD11 oli Finnairin kolmimoottorinen laajarunkokone ennen nykyistä Airbus-laivastoa. 

Pekingissä on myös Temple of Heaven niminen temppeli. Kaunis on.

md11 2008.jpg

peking 2008 2.jpg

 

Hiuksista päättelen, että eletään edelleen vuotta 2008. En ole nimittäin ikinä viihtynyt polkkatukkaisena kovin kauaa. Kaupunki on Shanghai. 

 

shanghai 2008.jpg

 

Nyt ollaan jo vuodessa 2009, luulen. Paikka on Thaimaa, Bangkok ja ehkä Koh Tao (albumissa oli vähän puutteelliset kuvatekstit). Tuota, sanoisin, että tyyli on kyllä mennyt noista ajoista parempaan suuntaan…mihin olen jättänyt housut?!

 

thaimaa 2009.jpg

 

Ja sitten vuonna 2009 tapasin Hong Kongissa yhden tutun tyypin:

honkong2009.jpg

Kun katson näitä kuvia, haluaisin silittää tuota nuorta Annaa ja sanoa sille, että hei, olet tosi nätti ja järkyttävän nuori ja usko pois, kaikki vielä järjestyy. Ei haittaa, ettet tiedä, kuka olet tai mitä haluat, se selviää kyllä.

Nämä kuvat saavat minut myös kiitolliseksi. Olen äärettömän kiitollinen siitä, miten paljon olen ehtinyt jo kokea elämää, miten paljon olen seikkaillut ja nähnyt, kuinka moneen ihanaan ihmiseen olen tutustunut ja kuinka monta noiden kuvien aikaisista ystävistäni on edelleen elämässäni. Toivon, että sama jatkuu. 

Välillä tuntuu, että mitään ei tapahdu, mutta kymmenessä vuodessa tapahtuu ihan valtavasti. Ihminen muuttuu. Maailma muuttuu. 

Olen näissä kuvissa pyöreäposkinen, eikä silmärypyistä ole tietoakaan. En tiedä, mitä ajatella siitä. Mutta sen tiedän, etten missään nimessä haluaisi olla tuo parikymppinen tyttö. En, vaikka pääsisin silmärypyistäni. Haha.  

Ihmettelen aina niitä nykyisiä parikymppisiä, jotka ovat niin kovin valmiita ja tyylikkäitä. Minä olin tuossa iässä todella kesken ja hyvin epävarma (en toki näyttänyt sitä kenellekään). Tyylin suhteen kuvat puhukoot puolestaan. Tiesin, että haluan nähdä maailmaa, mutta paljon muuta en sitten tiennytkään. Suunnilleen näihin aikoihin ajattelin myös, että onni on yhtä kuin Kannustalo ja sormus sormessa. 

En olisi ikinä osannut kuvitella, että kymmenen vuoden kuluttua olen muuttamassa kahden koiran kanssa yksin uuteen kerrostaloasuntoon, olen töissä media-alalla, intoilen minimalismista ja lennän ehkä pari kertaa vuodessa. Ja että olen onnellisempi kuin ikinä ennen, vaikka jos onnea mitattaisiin Kannustaloilla ja sormuksilla, niin kovin hyvin ei mene.

Muuttaminen saa minut vähän haikeaksi, mutta hyvällä tavalla. Katson hetken menneeseen, mutta lupaan: viimeistään kahden viikon kuluttua taas tulevaan. Menneisyyden kanssa on hyvä olla rauhassa, mutta ei elämä ole siellä. Se on tässä ja toivottavasti myös edessä. Kuten ystäväni Facebook-seinällä lukee: 

”It’s never too late to be what you want to be…unless you want to be younger, then you are screwed.”

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Continue Reading