Joogasta, egosta ja oman kehon kuuntelusta

Istun sängylläni laspalmasilaisessa hotellissani ja kirjoitan tätä.Olen täällä surffi-joogaleirillä, ja päivän surffitunti alkoi viisi minuuttia sitten. En ole siellä, vaan täällä, sillä kuuntelin itseäni. Olen opetellut sitä.

Heräsin aamulla hieman pahantuulisena. Edessä kaksi tuntia aalloissa, sen jälkeen koko päivän retki ja heti perään vielä puolentoista tunnin jooga. Ei aikaa käydä suihkussa, ei aikaa olla hetkeäkään yksin, ei aikaa kuivata suolavettä hiuksista.

Olen ollut täällä kaksi ja puoli päivää, surffannut neljä tuntia, joogannut kolmesti. Kaikki voima on kadonnut käsivarsistani, niitä särkee, samoin kylkiäni ja alaselkääni. Se vielä menisi, mutta kehoni väsyessä myös mieleni väsyy. Olen ärtyisä.

Skippasin aamun surffitunnin, koska kehoni huutaa lepoa. Egoni huutaa samaan aikaan: ”Miten voit jättää maksetun surffin väliin ja olla noin heikko!!!”

Mutta huutakoot vain. Yksi parhaista asioista, joita jooga on minulle opettanut, on egon jättäminen omaan arvoonsa. Kun ennen en kestänyt, etten jaksa tai osaa jotain, nykyisin olen lempeämpi itselleni. Tiedän, ettei tämä ole laiskuutta, vaan väsymystä. Otan tänään iisimmin, ja huomenna jaksan taas taistella aaltoja ja virtauksia vastaan.

Joogassa sanotaan usein: ota maton opetukset osaksi normaalia elämääsi. Kun oppii joogamatolla kestämään huonouttaan ja epämiellyttäviä kehollisia tuntemuksia ja kuuntelemaan kehoaan sekä mieltään, samat asiat tuntuvat helpommilta myös maton ulkopuolella. Kun on joogassa hyväksynyt, ettei vaikka taivu pitkälle eteen ja antanut kehonsa taipua juuri sen verran kuin siitä tuntuu hyvältä, on myös oikeassa elämässään armollisempi sitä ja itseään kohtaan.

Minulla on valtava ego, joka vaatii minulta paljon. Olen kuunnellut sitä suurimman osan elämääni ja kutsunut sitä sisuksi. Jos kuuntelisin sitä tänään, kantaisin nyt surffilautaa aaltoihin, en välittäisi väsymyksestäni, suorittaisin kaiken sovitun –  ja olisin koko päivän hiton huonoa seuraa.

Nyt taas tässä sängyllä olen jo paremmalla tuulella, ehdin pestä hiukseni, käydä rauhassa kaupassa ostamassa eväät retkelle ja vain olla hetken rauhassa ja yksin.

Oman kehon kuunteleminen ei tarkoita, etteikö siltä koskaan kannattaisi vaatia paljon ja enemmän kuin tuntuu mukavalta. Se tarkoittaa, että tunnistaa, milloin keho tarvitsee oikeasti lepoa ja milloin se kaipaa liikettä ja haastetta.

Muista siis kuunnella itseäsi, muista levätä ja muista haastaa. Ihanaa viikonloppua!

 

Lue myös:

Kun tuntuu, ettei elämässä tapahdu mitään

Pitääkö tietyssä iässä olla tietynlainen?

Millaista tarinaa kerrot itsellesi?

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Continue Reading

Miksi luonto tekee niin hyvää? 14 syytä lähteä luontoretkelle

Olin yhtenä iltana tosi väsynyt, enkä olisi jaksanut liikkua kotoa mihinkään. Oli kaiken lisäksi huono sää ja pimeää. Ei huvittanut sitten yhtään.Vaan kun on vastuutehtävä kahden paimenkoiran ulkoiluttajana, on pakko.

Viisi minuuttia metsän viertä käveltyäni tajusin, ettei väsytä enää. Oli paljon parempi fiilis.

1 Luonnolla onkin ihmeellinen voima piristää meitä. Se auttaa tutkitusti muun muassa ahdistukseen ja henkiseen väsymykseen.  Olen aika varma, että jos en kävisi päivittäin luonnossa, olisin aika paljon kärttyisämpi ja ahdistuneempi ihminen.

2 Kun viettää paljon aikaa luonnossa, saa osakseen vähemmän flunssia. Poluilla kävellessään vetää nimittäin keuhkoihinsa aimo annoksen raikasta metsäilmaa. Tuo ilma on täynnä mikrobeja, varsinkin juuri sateen jälkeen. Nuo mikrobit taas ovat meille hyväksi ja parantavat vastustuskykyä. 

3 Luonnossa on kaunista. Mielestäni Suomessa on aika rumia rakennuksia. Luontomme sen sijaan on mielettömän kaunis. Sinne voi paeta harmaita laatikkotaloja, isoja teitä ja kirkkaasti valaistuja kauppakeskuksia.

4 Luonto laskee verenpainetta. Hyödyn saa jo sillä, että vain oleilee luonnossa vartin.

5 Stressi vähenee ja mieli rentoutuu. Olin pari viikkoa sitten aika stressaantunut, sillä olin haalinut itselleni ehkä hieman runsaasti töitä. Noina päivinä oikein odotin, että pääsen koirien kanssa iltalenkille metsään. Välttelimme ihmisiä ja kävelimme vain polkuja pitkin, omassa rauhassamme. Luonnossa liikkuminen rauhoittaa mieltäni aina.

6 Luonnossa liikkuu huomaamattaan. En yleensä ota kännykkää mukaan lähimetsään. Välillä kuitenkin laitan sen äänettömällä takin taskuun, sillä tahdon nähdä, kuinka paljon kävelen. 10 000 askelen tavoite täyttyy luonnossa kävellessä tosi helposti. Poluilla kävely on myös lihaksille vaativampaa kuin teitä pitkin talsiminen, kallioille kiipeillessä hengästyy ja tasapainoa voi treenata kaatuneilla puunrungoilla. Luonnossa saa monipuolisesti liikuntaa.

7 Metsässä voi olla hetken tavoittamattomissa. En pidä kännykkää useinkaan mukana juuri siksi, että tahdon olla vähän aikaa sen ulottumattomissa. On ihanaa olla välillä ilman informaatiotulvaa, ilmoituksia ja ärsykkeitä, vain luonto ja sinä.

8 Luonnossa oleilu on ilmaista. 

9 Luonnossa liikkuminen on helppoa ja stressitöntä. Minulla on sitoutumisongelmia: en oikein tahdo sitoutua vapaa-ajallani harrastuksiin, jotka vaativat tietyssä paikassa olemista tiettyyn aikaan. Lopetin joogasalillakin käymisen, kun huomasin, että sain stressin jooga-aikatauluista. Luontoon voi mennä milloin itseä huvittaa.

10 Luonnossa asiat saavat oikeat mittasuhteet ja ongelmat ratkeavat. Luonnossa kävellessä moni pulma selviää itsestään, ja luovuus lisääntyy.

11 Luonnossa voi kokea seikkailuja ja jännitystä. Kokeile vaikka hiihtovaellusta Lapissa tai veneretkeä saaristoon.

12 Missään ei pääse niin hyvin irti arjesta kuin luonnon keskellä. Mielestäni on nykyisin paljon kiehtovampaa lähteä luontomatkalle kuin kaupunkilomalle, oli kyse sitten surffilomasta Portugalissa, joogaretriitistä Hangossa tai vaelluksesta Kuusamossa.

13 Luontoretkeily Suomessa on lähimatkailua. Kun luontoon ei suuntaa lentäen, se on vastuullinen tapa kokea uutta. Kun vaihtaa osan lentomatkoista lähimatkoihin, tekee ison palveluksen ilmastolle.

14 Kun viettää aikaa luonnossa, sitä haluaa myös suojella. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden katoaminen ovat oikeita uhkia, joille meidän on pakko tehdä jotain. Luonto on arvokas, ja se täytyy pelastaa. Mitä useampi ihminen sen ymmärtää, sen paremmin meillä kaikilla menee.

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Continue Reading

Lähimatkakohteiden ykkönen kesät talvet: Suomenlinna

Kaupallinen yhteistyö: Suomenlinna

Päätin kesällä, että jatkan kivojen lähimatkojen tekemistä myös syksyn ja talven tullen. Koska Suomen talvi on pitkä ja pimeä, sen ratoksi on jopa melkein pakollista keksiä jotain hauskaa. Tekee tosi hyvää lähteä päiväksi tai puoleksi pois normiympyröistä ja rikkoa omat rutiinit, joihin jää helposti kiinni.

Lähimatkailu on myös kestävä tapa matkustaa, ja se on itselleni nykyisin koko ajan tärkeämpää. Lentämisen päästöt ahdistavat varmaan aika montaa meistä, minua ainakin. Lisäksi ihan kotinurkilta löytyy hienoja retkikohteita, joiden ylläpitoon tarvitaan matkailijoiden tuomia tuloja. Siinä vielä yksi hyvä syy suunnata lähimatkalle.

Yksi suosikkikohteistani on Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna eli Suokki, jossa olen ennen käynyt vain kesäisin. Mutta Suokissa tapahtuu paljon vuoden ympäri, ja iso osa ravintoloista ja museoista on auki myös talvella. Lisäksi pyhäinpäivänä linnoituksen valtaa Viaporin Kekri, johon olen halunnut osallistua jo pitkään!

Kekri on siis syksyllä vietettävä pakanajuhla, jolla on juhlistettu sadonkorjuuta ja vuoden vaihtumista jo tuhansia vuosia. Ehkä Kekri voisi olla uusi kulma marraskuuhun, joka ei lukeudu muuten ainakaan omiin lemppareihini: jotain jännää odotettavaa hämärän keskelle.

Viaporin Kekrissä pääsee tutustumaan historian kauheuksiin (dekkari-, historia- ja kauhusarjafanina olen innoissani tästä), tutkimaan linnoituksen suljettuja osia ja Suokin pimeää puolta, mikä se sitten lieneekin. Tiedossa on kuulemma ainakin taidetta, kulttuuria, performansseja, henkiä (!), ruokaa ja juomaa.

Enempää en Kekristä vielä tiedäkään, mutta ehkä marraskuussa lisää…

Jos saisin valita, haluaisin asua tällaisessa vanhassa kaupunginosassa tai pikkukaupungissa. Tykkään vanhasta miljööstä ja on kiehtovaa pohtia, keitä kaikkia täällä on joskus asunut, ja millainen Suomenlinna oli aikoinaan.

Suomenlinnahan rakennettiin alun perin puolustuslinnoitukseksi ruotsalaisten toimesta. Se on kahdeksalle saarelle levittäytyvä suuri merilinnoitus.

Rakentaminen aloitettiin 1748, ja Suomenlinna sai nimekseen Sveaborg, eli suomeksi väännettynä Viapori. Linnoitus ehti kuitenkin olla ruotsalaisten hallussa vain viisikymmentä vuotta, sillä vuonna 1808 Viapori antautui venäläisille.

Suomenlinnassa on kivoja museoita

Suokin historiaan pääsee tutustumaan tarkemmin Suomenlinna-museossa, joka on auki vuoden ympäri. Opin täällä muun muassa seuraavaa:

  • Suomenlinnassa on ollut tuulimylly, joka piti kovaa melua.
  • Naisten pukujen vyötärö on ollut historian saatossa järkyttävän kapea. Tämä pitää nähdä livenä, jotta sen ymmärtää. Onneksi korsetit ovat historiaa!
  • Eräälle Suomenlinnan päällikölle kävi aikoinaan varsin kalpaten, kun hänet heitettiin mereen tykkiin sidottuna.

Suomenlinna-museon yläkerrassa on graafikko Erik Bruunin näyttely, joka on nähtävillä 1.3. saakka. Bruun on asunut Suokissa 50 vuotta ja suunnitellut monia ikonisia kuvituksia. Oma ikisuosikkini on Suomen luonnonsuojeluliiton norppa.

Toinen kiehtova nähtävyys  on  Sukellusvene Vesikko, joka tosin avautuu jälleen vasta keväällä. Aika karmiva ajatus, että sen sisässä joutuisi syvyyksiin, on nimittäin aika ahdasta ja ikkunatonta. Vesikko on kuitenkin ollut myös tositoimissa toisessa maailmansodassa 20-henkisen miehistön kera. Voin vain kuvitella, millaista se on ollut – ja kiittää, etten ollut mukana.

Vaikka Vesikkoon ei talvella pääse, niin toinen kiva museo on avoinna osan talvea. Lelumuseo sijaitsee vaaleanpunaisessa puutalossa, ja siellä on näytteillä vanhoja leluja 1800-luvulta 1960-luvulle saakka. Lelumuseon yhteydessä on kahvila Café Samovarbar, jossa myydään itse leivottuja herkkuja. Lelumuseo ja Samovarbar aukeavat seuraavan kerran 30.11. ja ovat avoinna loppiaiseen saakka.

Ihan retken lopuksi (tai aluksi) voi vielä käydä Galleria Rantakasarmin näyttelyssä. Se on auki koko vuoden ja sijaitsee isossa vaaleanpunaisessa kivirakennuksessa lautan vieressä. Jo itse tila on hieno, ja taide tekee aina hyvää.

Lohikeittoa ja korvapuusteja

Suomenlinnassa on paljon ravintoloita ja kahviloita, jotka ovat auki myös syksyllä ja talvella. Tsekkailin etukäteen ruokalistoja, ja myös vegaanit on monessa paikassa huomioitu.

Uusi suosikkini on Bastion Bistro. Se sijaitsee keltaisessa, vuonna 1892 rakennetussa puutalossa, ja tarjoilee  tosi hyvää lohikeittoa kera saaristolaisleivän ja suolatun voin. Olin vähän jäässä, kun saavuin tänne, joten oli ihana hetki lämmitellä ja syödä lämmintä keittoa.

Myös hyvin käyttäytyvät koirat ovat tänne tervetulleita, siitä saa aina lisäpisteitä allekirjoittaneelta.

Jos jotain rakastan, niin idyllisiä kahviloita silloin, kun ulkona on kylmä. Mitään kodikkaampaa ei varmaan ole edes keksitty.

Uusin kahvilalöytöni Suokissa on Cafe Silo. Ihana paikka ihan lauttarannan vieressä, kauralattea, korvapuusteja, herkullisen näköisiä voisilmäpullia, viiniä ja muutakin syötävää. Pisteet myös sisustuksesta: täällä on samanlaiset lasit, lautaset ja jopa ihan sama Tine K:n samettityyny kuin kotonani. Jollain on hyvä maku.

Jokerina vielä toinen kahvilasuosikkini, nimittäin Vanille. Se sijaitsee tässä vaaleanpunaisessa talossa venäläisessä kauppiaskorttelissa. Nämä puutalot on siis alun alkaen suunniteltu venäläisten kauppiaiden käyttöön.

Ei näytäkään oikein Suomelta, eihän?

Suokki on kestävä matkakohde

Yksi asia, mikä Suokissa on ihan parasta: tänne on helppo tulla! Kun ei omista autoa, moni lähimatkakohde voi olla vähän hankalasti saavutettavissa, kuten juuri kaverilleni kitisin.

Suokkiin pääsee kuitenkin noin vartissa Kauppatorilta, ja lauttoja menee kesäisin suunnilleen 20 minuutin välein ja talvella noin 40 minuutin välein. Ei tarvitse ajaa, eikä varsinkaan lentää.

Perillä on vähän kaikkea ja jokaiselle jotakin: kaunista saaristoluontoa, historian havinaa, pikkukaupungin tunnelmaa, museoita, taidetta, ihania kahviloita ja monta ravintolaa.

Pärjää mielestäni aika monelle ulkomaan kaupunkikohteelle, eikö?

Juuri nyt Suomenlinnan-retkellä saa kaupanpäällisiksi upean ruskan. Tämän takia rakastan syksyä: on vain niin kaunista, varsinkin, kun taustana on parisataa vuotta vanha linnoitus.

Suomenlinnassa, kuten muuallakin luonnossa ja historiallisissa kohteissa, liikkuessa on kuitenkin hyvä muistaa, että saarien luonto ja osa linnoituksesta on herkkä kulumiselle. Siksi täällä kuuluu pysytellä reiteillä, eikä lähteä omin päin niiden ulkopuolelle.

Suokissa myös asuu 800 ihmistä, eli se kuvauksellinen ikkuna voi olla jonkun koti. Se kannattaa huomioida.

Itsekin asuisin täällä mielelläni – mitenköhän se onnistuisi?

Onko teillä Suokki-vinkkejä, josta en vielä ehkä tiedäkään?

Continue Reading

Miten luontoihmiseksi tullaan ja suosikkiretkipaikkani

Uskokaa tai älkää, mutta en ole aina ollut luontoihminen. Ikävuosina 15-27 en tainnut käydä metsässä montakaan kertaa, enkä muista kaivanneeni sitä. Sitten meille tuli Nessi, ja kaikki muuttui.

Tarina alkaa kuitenkin kauempaa, lapsuudestani. Rakkaus luontoon istutettiin sisälleni silloin.

Äitini on biologi ja isäni muuten vain luontoihminen, ja monet rakkaimmista lapsuusmuistoistani liittyvät luontoon. Muistan hiihtoretket Nuuksion Pirttimäessä, linturetket Porkkalaan, mustikanvarvut, kanervat, päättymättömät pitkospuut kansallispuistoissa, evästauot, simpukoiden ja rakkolevien tuoksun Hangossa, sysipimeän metsätien Evolla, missä äitini teki maastotutkimusta, Espoon tyynet pienet lammet ja Bodominjärven luodot.

Parasta olivat luontoleirit, joille minut lähetettiin viikoksi parina kesänä. Oli jännittävää nukkua teltassa Nuuksion Kattilajärvellä ja Turun saaristossa. En muista koskaan pelänneeni luonnossa paitsi sillä säkkipimeällä metsätiellä, jota kävelin yksin tutkimusasemalta mökillemme.

Lukiossa meillä oli vaelluskurssi, ja vietimme viikon Äkäslompolossa. Luulimme kaverini kanssa naavaa karhunkarvaksi ja nolasimme itsemme partiolaispoikien silmissä ihan huolella. Olin lukiossa myös selviytymis-kurssilla. Vietimme yön Porkkalassa, meillä ei ollut kunnon ruokaa mukana, paistoimme nuotiopullia, oli kylmä, nälkä ja aika kamalaa.

Vähän yli parikymppisenä lähdin kaverini kanssa vaeltamaan Karhunkierroksen. Kumpikaan meistä ei ollut ikinä vaeltanut noin pitkää matkaa, oli syyskuun loppu ja taivaalta satoi rakeita, mutta niin vain kävelimme tuon 70-80 kilometrin matkan ja vielä päivää nopeammin kuin oli tarkoitus. Ehkä siksi, että oli niin kylmää ja märkää.

En silti rakastunut metsään, en vielä tuolloin. Sitten tuli vuosi 2009, ja Nessi muutti taloon.

Koiran myötä aloin nähdä ympäristöni uudella tavalla. Oli kiinnostavaa seurata, miten se eteni nenä edellä, nuuski kaikenlaisia puskia, ajoi takaa lintuja, juoksi hurjaa vauhtia pitkin peltoja. Se nautti luonnosta niin, että minäkin aloin nauttia siitä.

Aloin myös huomata yksityiskohtia ja vuodenaikojen vaihtelun. Luonto muuttuu koko ajan, sen muutosta oli kiehtova seurata. Äkkiä odotinkin syksyn ruskaa, helmikuun kirpeitä pakkasia ja kantohankia, kevään ensimmäisiä leskenlehtiä ja krookuksia, jotka työntyivät ruskean maan sisästä ja muistuttivat, että pian koko maailma on taas täynnä väriä.

Nykyisin käyn luonnossa joka päivä, enkä usko, että pääni pysyisi kovin hyvin kasassa ilman. Metsässä rauhoittuu, siellä muistaa kuuluvansa luontoon, siellä on helppo hengittää. Metsän mikrobit ovat tutkitustikin hyväksi terveydelle, erityisen paljon niitä on ilmassa heti sateen loputtua. Kas, olenkin aina rakastanut ilmaa sateen jälkeen.

Rakastan luontoa myös huonolla säällä, kunhan nyt ei sada ihan saavista kaatamalla. Tykkään seurata luonnonvoimien näytöstä: aallokkoa, tuulta, sumua, tihkusadetta.

Sää on pitkälti pukeutumiskysymys. Olenkin vuosien varrella oppinut pukeutumaan, ja omistan nykyisin pätevät ulkoiluvaatteet ihan joka säähän lähtien lempeistä kesäpäivistä päättyen lumimyrskyihin.

Koska vietän niin paljon aikaa luonnossa, minun on helppo ymmärtää, miten tärkeä se meille on. Siksi sydäntäni särkee, kun metsiä hakataan, Amazon roihuaa, luontoon heitetään roskia ja kauniit niityt rakennetaan täyteen.

Näitä pääkaupunkiseudun ja lähiympäristön luontokohteita suosittelen:

Nuuksio ja siellä erityisesti Pirttimäen seutu. Olen kotoisin läheltä Nuuksiota, ja sillä on erityispaikka sydämessäni. Me käymme täällä muutaman kerran vuodessa, pakkaamme mukaan paljon evästä ja kävelemme neljän tunnin eli 12 kilometrin lenkin. Nuuksiossa menee paljon merkattuja reittejä ja hiekkateitä, mutta minua että niiltä löydä. Tunnen alueen polut, ja kävelen mieluummin niitä. Valitsen muutenkin aina polun tien sijaan, kun mahdollista.

Uutela sijaitsee Vuosaaren päässä, ja sinne pääsee suht kätevästi julkisilla. Metrolta on noin 1,5 kilometrin kävelymatka alueelle ja siellä voi kävellä rantoja pitkin noin 1,5-2 tunnin lenkin, tahdista riippuen. Uutela on siis niemi, eli sitä ympäröi meri. Siellä on kivoja rantakallioita, eväspaikkoja ja venesatamassa Kahvila Kampela, joka on koiraystävällinen, tarjoaa muun muassa lohikeittoa, pannareita (myös vegaanisia) ja ihania leivonnaisia.

Haltiala. Asuin eksäni kanssa Haltialan lähellä, ja se tuli noina vuosina hyvin tutuksi. Haltialassa on kotieläintila, ja polut lähtevät sen pihasta. Myös peremmältä löytyy parkkipaikka, eli kun jatkaa tilan ohi vievää tietä vielä muutaman sata metriä. Haltialassa on peltomaisemaa, metsää, Pitkäkoski (tai sinne voi siis kävellä), suojeltua rehevää rantamaisemaa. Täällä voi tehdä vaikka kuinka pitkän lenkin, sillä Haltiala on yhteydessä Keskuspuistoon ja Paloheinän metsiin.

Luukki on kaunis, mutta aika ruuhkainen usein. Lampia ja hiekkateitä Pohjois-Espoossa.

Porkkalassa tuoksuu meri, siellä on rantakallioita, kanervia ja tuulentuivertamia mäntyjä. En ole käynyt siellä ikuisuuksiin, mutta tahtoisin.

Viikki ja Lammassaari ovat toinen helposti saavutettava kohde, jos ei omista autoa. Hiekkateitä, polkuja, lehmiä, lampaita, pitkospuita, puulajipuisto, lintubongareita ja -torneja.

Sipoon Fiskträskissä voi kävellä yhteensä noin 1,5 tunnin lenkin. Reitti ei ole ympyrä, vaan se pitää kävellä edestakaisin. Kaunis järvi, jossa on ihana käydä uimassa kesällä. Varoituksen sana: olen törmännyt täällä kahdesti hirvenmetsästäjiin, ja pian on metsästysaika. Jos menet tänne, suosittelen värikästä vaatetusta, ihan varmuudeksi.

Mustavuori on vanha ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitusalue lähellä Itäkeskusta. Rehevää metsää, kallioita, rotkoja, tykkiteitä ja tunneleita.

Kallahdessa Vuosaaressa on kaunista rantamaisemaa ja ihania uimapaikkoja.

Unohtuiko joku? Kommentteihin saa vinkata kivat luontokohteet!

Kuvat minusta: Veera Bianca

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Continue Reading

Aurinkoa, ystäviä ja ajatuksia ajasta sekä tyylistä

Otin viime viikolla päivän vapaaksi ja suuntasimme ystäväni kanssa jokavuotiselle piknikillemme Suomenlinnaan. Perinteet ovat tärkeitä, samoin ystävät. Me tutustuimme joskus aikoinaan Kantonin-lennolla, vuosi oli ehkä 2006.

Siitä asti tämä ystäväni on valaissut elämääni aurinkoisuudellaan – ja tyylillään. Hän on niitä ihmisiä, joilla on aina ollut oma tyyli, josta hän on pitänyt kiinni. Ei kuten minä, joka ensimmäiset 35 vuotta elämästäni vaihdoin tyyliä harva se hetki, yritin pukeutumisella viestiä olevani cool, ja päädyin lopulta vuosien etsimisen jälkeen lopulta löytämään vaatekaappini (ja itseni) ja myöntämään, etteivät valkoiset kauluspaidat tule ikinä olemaan minua.

Saan aina inspiraatiota tästä ystävästäni. Hän muistuttaa, että omasta jutustaan kannattaa olla ylpeä. Parasta, mitä täällä voi tehdä, on olla oma itsensä.

No, torstaina sitten hyppäsimme lauttaan, istuimme aurinkoisilla kallioilla, söimme patonkia ja puhuimme tärkeitä. Oikeastaan minun olisi pitänyt tehdä tuona päivänä töitä, mutta elämä ei voi mennä pelkäksi suorittamiseksi, sen olen lähiaikoina havainnut. Ei se ole mitään elämää sellainen.

Ja kuinka paljon energiaa tällaisista aurinkoisista kesäpäivistä saakaan! Itse asiassa sitä energiaa löytää aina, kun tekee jotain vähän tavallisesta poikkeavaa, lähtee kotoa ja arjesta, muistaa elää juuri tässä ja juuri nyt, oli sää mikä hyvänsä (asumme kuitenkin Suomessa). Aion pitää tämän asenteen mukanani myös marraskuussa, ja keksiä sinnekin kaikkea kivaa.

Kesä on lopuillaan ja syksy vähitellen hiipimässä esiin. Sitä ei vielä oikeastaan tunne ilmassa, mutta sisälläni se jo heräilee. On paljon kivoja suunnitelmia, uusia ja vanhoja harrastuksia (kuten yhdistetty luku- & viinipiiri) ja kotonakin jotain uutta ja nättiä.

Ihanaa viikkoa, muista tehdä jotain kivaa! <3

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Continue Reading

Majakoista, rakkaudesta ja valinnoista

söderskärin majakkasöderskärin majakkasöderskärin majakkasöderskärin majakkasöderskärin majakkasöderskärin majakkasöderskärin majakkasöderskärin majakkasöderskärin majakka

Moni asia on muuttunut, eivätkä jotkut ennen niin ihanat asiat enää kauheasti kiinnosta, sanoin ystävälleni, sille viisaalle, kun istuimme Söderskärin majakalle matkaavassa veneessä viltteihin kietoutuneina ja pohdiskelimme elämää, rakkauksia ja unelmia.

Yksi ei kuitenkaan muutu. Se on rakkauteni uusia paikkoja, seikkailuja ja kokemuksia kohtaan. Ennen tahdoin maailman ääriin, nyt kaipaan eniten luontoon ja paikkoihin, jotka ovat nähneet elämää kauan ennen minua ja sinua.

Söderskärin majakka on sellainen paikka. Se sijaitsee Porvoon ulkosaaristossa, karulla kalliosaarella. Ulkosaaristossa on jotain kovin yksinäistä, vaikkakin kaunista. Pidän ehkä enemmän sisäsaariston kodikkuudesta, mutta vasta näillä syrjäisillä saarilla ymmärtää luonnon mahdin kaikessa voimassaan. Täällä Söderskärissä on kiva käydä näin kesällä, talvimyrskyjen aikaan en täällä tahtoisi olla.

Joskus toivoisin, että olisin kuin tällainen saari. Itsenäinen ja riippumaton, sellainen, jota eivät muiden teot tai tekemättä jättämiset hetkauttaisi. Mutta enhän minä ole, no man is an island, ja sitä rataa. Silti ajattelen tuon viisaan ystäväni sanoja: rakastaa saa vapaasti, mutta odottaa voi vain itseltään.

Se on yhtä aikaa karua ja kaunista. On yksi ihminen, johon voi aina luottaa. Ja se tyyppi kulkee aina mukana.

Jos siihen pystyisi, että odottaisi vain itseltään, olisi helppo olla onnellinen. Mitä enemmän kiinnittyy muihin, sitä enemmän on muiden tunteiden, tekojen, haavojen ja toiveiden heiteltävissä. Siksi olisi parasta löytää rauha sisältään, ei muista.

Se ei tarkoita, ettei muita kannattaisi rakastaa. Se tarkoittaa, että rakkaus tulee sisältä, ei ulkoa. Learning to love yourself is the greatest love of all, kuten Whitney lauloi.

Sitä opettelen. Löytämään tuon rakkauden sisältäni. Sillä silloin, kun sen löytää, löytää rakkautta kaikkialta, taikaa kaikkialta. Manifestointi perustuu siihen tunteeseen: kun olet onnellinen ja tunnet rakkautta ja rauhaa ja iloa, vedät niitä puoleesi.

Siksi pyrin tekemään asioita, jotka kutsuvat. Niin kuin vaikka vierailemaan syrjäisillä majakoilla. Ne muistuttavat siitä, että elämä ei ole vain arkea, että se menee eteenpäin ja tulevaisuudessa on paljon ennen kokematonta, vaikka välillä tuntuu, että elämä kiertää kehää, eikä mitään tapahdu. Aallonpohjan jälkeen tulee aina myös aallonharja.

Kun seilasimme takaisin, sanoin sen, mihin ehkä tiivistyy oma tarinani:

Jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja, kauhean paljon olisi jäänyt kokematta.

Kokematta olisi jäänyt sydänsuruja, turvattomuutta ja yksinäisiä hetkiä.

Mutta kokematta olisi jäänyt myös valtavan suuria tunteita, seikkailuja luonnon armoilla, girlbossiksi ryhtyminen, kypsemmäksi kasvaminen ja

oman tarinan kirjoittaminen.

Ainakin voin varmaan mummona sanoa, että olen elänyt, enkä tyytynyt.

Söderskärin majakalle pääsee Kauppatorilta tai Vuosaaresta joka päivä syyskuun loppuun asti.

Lue myös:

Tyyntä myrskyn edellä

Kevätpuhdistus, energioista ja purjeveneistä

Joskus tarvitaan vain hetki tyhjää

Hetki ennen uutta

Tärkein oivallukseni elämästä

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Continue Reading

Saariston pieni rengastie

Ajoimme viime viikonloppuna Saariston pienen rengastien Naantalista Rymättylään, sieltä Nauvoon ja sieltä Paraisten kautta pois. Reissuun meni kuutisen tuntia pysähdyksineen, ja reitin varrella oli kaksi lossia ja Östern-laiva, joka seilaa Hankasta Seilin kautta Nauvoon. 

Saariston rengasteitä on kaksi: Iso saariston rengastie ja Pieni saariston rengastie. Me suuntasimme pienelle rengastielle, koska meillä oli vain päivä aikaa reissuun. Ensi kesänä sitten se Iso rengastie!

Reissun jännittävin hetki oli ensimmäisen lossin odotus Rymättylässä. Jos olisimme myöhästyneet siitä, emme ehkä olisi ehtineet Östern-yhteysalukseen, joka ottaa kerralla kyytiin 15 autoa ja 146 matkustajaa.

Lossirannassa oli kalankasvattamo, joka on entinen kalantutkimuslaitos.

Ehdimme lossiin ja pääsimme Östernin kyytiin. Österniin ei voi varata lippuja etukäteen, joten siksi oli tärkeää olla autojonossa hyvissä ajoin.

Matkalla Nauvoon Östern pysähtyy Seilissä. Kävin täällä viimeksi kuudennen luokan leirikoulussa. Vietimme viikon Rymättylässä ja vierailimme myös  Seilissä, sillä saarella on kiehtova ja karmiva historia. Siellä toimi 1600- ja 1700-luvuilla leprasairaala, jonne sairastuneet karkotettiin. Myöhemmin sen paikan lunasti mielisairaala, joka sulki ovensa 1960-luvulla.

Östern pysähtyy Seilissä vain pikaisesti, ja matka jatkuu sieltä Nauvoon. Nauvo on ollut listallani jo pitkään, ja vaikka olen seilannut näissä maisemissa neljä viikkoa, se on aiemmin jäänyt välistä. Nyt rakastuin.

Östern saapuu Nauvon vierasvenesatamaan, mistä löytyy kivoja ravintoloita, putiikkeja ja uimaranta. Rannasta olisi voinut vuokrata suppilaudan, ehkä ensi kerralla sitten. Ylipäätään rakastan näitä saariston satamia ja pikkukaupunkeja. Tunnen jotenkin kuuluvani tänne. Luulen, että näen tulevaisuudessani a) veneen b) mökin jostain saaristosta. En tiedä, mikä saaristossa niin vetää minua puoleensa, mutta jokin taika siinä on. Olen täällä jotenkin kokonainen, onnellinen.

Söimme tässä ravintolassa, joka sijaitsee vierasvenesataman vieressä rannalla.

Olen muutamana viime kesänä rakastunut Suomen kesään, erityisesti saaristoon, kuten jo kävi ilmi. Näinä ilmastonmuutosaikoina tuntuu myös hyvältä tehdä tällaisia pieniä reissuja lähellä mieluummin kuin lentää jonnekin kauas. Vaikka autoilu ei sekään mikään ekoteko ole, niin kyllä se lentämisen päihittää kuusi nolla.

Lisäksi Suomi on niin kaunis ja kun lähtee pois isoista kaupungeista, kohtaa ihan toisenlaisen maan. Saaristomeri on minulle ainakin paljon eksoottisempi kohde kuin jokin Tallinna tai Tukholma. Elämä täällä on niin erilaista, luonto niin vahvasti läsnä.

Vinkatkaa muita hyviä lähimatkakohteita? Plussaa saa siitä, jos ne voi tavoittaa julkisilla. T. autoton.

Lue myös:

Purjehdin, olen siis olemassa

Elämä tiivistettynä, eli mitä opin merellä

Jooga- ja surffiloma Portugalissa

Miten matkustaa vastuullisesti?

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen itsensä

Odottamattomista asioista

Kohti seikkailuja

Vinkkejä yksinmatkustajalle

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Continue Reading

Lähimatkailua: Kumpulan kasvitieteellinen puutarha

Kävimme päiväretkellä ja lounaalla Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa, joka sijaitsee Helsingin Kumpulassa puutaloidyllin vieressä. Puutarhassa on kiva kahvila, josta saa keittolounasta, piirakoita ja ihan parhaita vegaanisia korvapuusteja. 

En ole lähdössä nyt kesällä mihinkään kauemmas reissuun, mutta sen sijaan aion kunnostautua lähimatkailussa. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on vaikka millä mitalla kivoja retkikohteita, joihin voi hurauttaa pyörällä tai julkisilla.

Loma ei ole oikeastaan vielä alkanut, mutta otin pienen varaslähdön. Kävimme kaverini kanssa lounaalla ja kävelyllä Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa, missä en ollut vieraillut koskaan ennen. Aivan hurmaava paikka, josta löytyy kasvien lisäksi sympaattinen kahvila terasseineen.

Kahvilasta saa tosiaan keittolounasta, erilaisia piirakoita (söin savulohta, mutta vegaanisia vaihtoehtoja oli myös tarjolla) ja ihanan näköisiä leivonnaisia. Söimme vegaaniset korvapuustit, jotka olivat ihan mielettömät. Rasvaa ei ainakaan ollut säästelty!

Onko jokin retkikohde, jota suosittelisit? Vinkkaa kommentteihin.

Aurinkoisia päiviä! <3

Lue myös:

Päivä Tallinnassa

Jooga- ja surffiloma Portugalissa

Miten matkustaa vastuullisesti?

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen itsensä

Odottamattomista asioista

Kohti seikkailuja

Vinkkejä yksinmatkustajalle

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Continue Reading

Päivä Tallinnassa: Pari uutta ja vanhaa suosikkia

Kävimme lauantaina Tallinnassa. Laiva lähti Helsingistä 10.30, oli perillä Tallinnassa 12.30 ja suuntasi takaisin 19.30. Aikaa maissa oli siis sellaiset 6,5 tuntia, eikä tarvinnut herätä aikaisin. Mielestäni tosi hyvä aikataulu. Portugalin-reissun eli kahden yölennon jälkeen päätin näes jälleen kerran, etten matkusta enää epäinhimillisiin aikoihin. Siinä menee vain päivä väsymyskoomassa. Mieluummin olen hieman lyhemmän aikaa perillä, mutta voimissani.

Empiiristen tutkimusteni mukaan kuudessa tunnissa ehtii syödä kerran hyvin, kävellä pitkin kaupunkia, käydä katsomassa nähtävyyden ja istua hetken drinkillä.

1 Söimme hyvin Rataskaevu 16 -ravintolassa, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa, noin 20 minuutin kävelymatkan päässä laivalta. Paikka oli saapuessamme ihan täynnä, mutta kävi tuuri: terassilla istui vanhempi floridalainen pariskunta, joka kutsui meidät pöytäänsä. Joskus ihmiset voivat olla aivan ihania!

Rataskaevu 16:n menu oli kasvissyöjälle oikein kiva. Söin paistettua avokadoa ja linssejä, talon tuoretta leipää ja jälkiruoaksi jaoimme annoksen lakkajäätelöä ja sinihomejuustokakkua. Kaverini tykkäsi enemmän jälkimmäisestä, minä edellisestä. Joimme myös lasit roseeviiniä, ja lasku oli noin 20 euroa per naama, eli ei juuri mitään.

Ravintolan henkilökunnalla on myös kiva tapa kirjoittaa viestejä lautasliinoihin ja laskuihin!

2 Kävelimme ensin laivalta vanhaan kaupunkiin ja sieltä sitten Kalamajaan ja Telliskiveen. Tähänkin matkaan meni ehkä parikymmentä minuuttia.

3 Nähtävyys oli tällä kertaa Tallinnaan avautunut valokuvataiteen museo Fotografiska. Siellä on nyt parikin kiinnostavaa näyttelyä: mieletön Anja Niemi, jonka teokset vetoavat minuun ihan erityisesti. Tykkään kaikesta länkkäriromantiikasta ja tuollaisesta kauniista, vähän oudosta satumaailmasta. Lempibändinihän on aina ja ikuisesti First Aid Kit.

Jimmy Nelsonin näyttely alkuperäiskansoista oli myös huima.

Fotografiskan ylimmässä kerroksessa on ravintola, jonka sisustukseen ihastuin ja jonka terrassilta näkee yli kaupungin.

4 Näyttelyn jälkeen kello oli niin paljon, ettemme enää ehtineet jäädä syömään F-hooneen (ylempi kuva), kuten oli tarkoitus. Se on kiva easy going -ravintola Telliskivessä ja ollut suosikkini jo pitkään.

Sen sijaan kävelimme sataman lähelle ja päädyimme istumaan alemman kuvan ravintolaan (nimi unohtui!) Aperol Spritzeille. Siinä muuten ihan paras kesädrinkki.

Mitä Tallinna-suosikkeja teillä on? Ja hei: mitä kesäkaupunkeja Suomessa suosittelette reissukohteiksi?

Continue Reading

Jooga- ja surffiloma Portugalissa

Vietin toissa viikon pienessä portugalilaisessa paikassa nimeltä Colares ja matkalla sinne ja takaisin kävin kääntymässä Lissabonissa. Tällä kertaa Lissabon ei tuntunut niin ihmeelliseltä, ehkä siksi, että se oli jo tuttu. Ehkä siksi, että Colares hurmasi sen osan sisältäni, joka rakastaa koskematonta luontoa, yksinkertaista elämää ja uljaita maisemia.

Se oli pieni paikka, missä oli jylhiä kallioita, villinä tyrskyävä meri, hienoa hiekkaa, rönsyileviä kukkivia köynnöksiä ja hyvin vähän ihmisiä. Ei bileitä, ei meikkiä naamassa, ei tarvetta olla yhtään enemmän kuin oma itsensä.

”Liian kylmä turisteille”, majapaikkani työntekijä kertoi, kun kysyin, missä kaikki ihmiset ovat. Vain sellaiset 22 astetta, kun Lissabonissa oli samaan aikaan 30.

Mielestäni aika täydellistä, ainakin jos tahtoo joogata, kokeilla surffaamista märkäpuvussa ja vaellella pitkin kallioita, joilta on sadan metrin pystysuora pudotus mereen. Rannoilla juoksi hyvin onnellisen näköisiä koiria, kaikki vapaana, mutta kaikki jonkun omia. Niitä eivät ihmiset kiinnostaneet, niille riittivät meri, hiekka ja toisensa.

Kunpa Suomessakin voisi olla tällaista, ajattelin, ja ristin paikan onnellisten koirien kyläksi.

Jos on matkassa yksin, joogaretriitti on kiva idea. Ja on se kiva idea muutenkin, mutta jos vaikka ei tahdo olla ihan yksin, mutta ei ole matkaseuraa – silloin aktiiviloma voi olla ihana juttu. Yövyin paikassa nimeltä Star Pine, ja sieltä sai buukata niin paljon jooga- ja surffitunteja kuin mieli teki. Kiipeilykin olisi onnistunut, samoin maastopyöräily. (Suosittelen joogaa viikolla, en viikonloppuna, toim. huom. Kaksi eri ohjaajaa.)

Eikä yksinäistä ollut yhtään. Välillä jopa mietin, että olisin mielelläni hetken itsekseni, mutta aina oli joku lähtemässä kävelylle, syömään tai katsomaan auringonlaskua. Paljon yksinmatkustajia tuolla.

Silloin, kun ei ollut joogaa tai surffausta, olisi voinut käydä päiväseltään Sintrassa tai Lissabonissa. En käynyt kummassakaan, koska tunnemme entuudestaan. Ja jotenkin päivät vain katosivat, ja loma loppui.

Jos kuitenkin päättäisit lähteä tänne, Sintra kannattaa nähdä ainakin kerran. Siellä on satulinna Pena Palace nimeltään, vehreitä kukkuloita ja menneen ajan loistoa. Lissabonin voi ottaa haltuun matkalla Colaresiin ja sieltä pois. Rossion asemalta kulkee pari euroa maksava juna melko usein. Puolessa tunnissa olet Portela de Sintrassa, ja sieltä sinut tullaan hakemaan.

Kiitos, Colares. Tuoksuit mereltä ja auringolta, kuulostit aaltojen kumulta, maistuit tuoreelle kalalle ja tummalle kahville. Luonasi rakastuin surffaamiseen, joogasin jännityksen pois ja olin hetken kaukana kaikesta.

Se tekee hyvä ihmiselle.

PODCASTBLOGLOVININSTAGRAM

Continue Reading