Parasta nyt: avanto, auringonlaskut ja itseruskettava

 

Olenkohan kertonut, että rakastan kevättalvea? Kun valo lisääntyy, alkaa nähdä iltalenkillä taas auringonlaskuja ja saa hankkia maljakkoon tulppaaneita, siinä kaikessa on sellainen valoisa energia, mennään kohti kevättä ja pimeys on taas hetkeksi selätetty.

Yksi asia, johon oikeastaan ihastuin jo viime talvena, on avanto. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin meillä on tällainen viha-rakkaussuhde. En koskaan halua mennä sinne. Mutta sitten kun menen, se on mahtavaa. 

Avannossa käyminen on siitä jännä juttu, että vesi ei tunnu niin kylmältä kuin ensin ajattelisi. Enemmänkin pistelee. En ole oikein kylmien vesien ystävä kesälläkään, mutta avannosta saa vain ihan hurjasti energiaa.

En kuitenkaan pysty menemään sinne ilman saunaa! Me olemme käyneet nyt Espoon Matinkylän rannassa sijaitsevassa Löylykontti-saunassa ja sen jälkeen avannossa. Sauna on siis tehty konttiin, ja siinä on valtava maisemaikkuna, josta voi katsella rannalla ja jäällä käveleviä ulkoilijoita. Parasta viikonlopputekemistä tämä. 

Tässä kevättalvessa on myös se puoli, että naama alkaa näyttää kalkkilaivan kapteenilta. Niinpä kaivoin kosmetiikkavarastojani ja löysin sieltä BTB13:n itseruskettavan kasvoveden. Toimii! Tosi helppo levittää, kastele sillä vain pumpulilappu ja sivele kasvoille. Muutaman tunnin kuluttua kasvojen väri on huomattavasti entistä terveempi.

Luin vuoden kuudennen kirjan. Se oli Elena Ferranten Aikuisten valheellinen elämä. Jos tykkäsit Napoli-sarjasta, tykännet tästäkin. Meininki on aika samanlainen: nuori tyttö kasvaa Napolissa. Tosin tällä kertaa kyse on hyväosaisesta teinistä, mutta kaupungin rosoinen puoli, luokkaerot ja oman vetovoiman testailu ja koulutuksen merkitys toistuvat myös tässä kirjassa. Taattua Ferrantea, sanoisin. 

Viimeisimmäksi vielä sarjavinkki. Katsoin Yle Areenasta Belgravia-sarjan, jota markkinoidaan niille, jotka tykkäsivät Downton Abbeysta. Tunnistin itseni, joten katsoin. Belgravia tapahtuu 1800-luvun Lontoossa, kertoo sekin luokkaeroista ja rakkaudesta ja myös juonitteluista. Oikein viihdyttävä, tosin ei nyt ihan Downtonin veroinen, mutta siihen vaadittaisiinkin aika paljon. 

Seuraa blogia:

Bloglovinissa

Instagramissa

Continue Reading

7 + 1 oivallusta ihonhoidosta ja ihonhoitorutiinini

Kaupallinen yhteistyö: Natura Siberica

Sain testiin luonnonkosmetikkabrändi Natura Siberican uuden vegaanisen C-Berrica -sarjan tuotteita ja niihin liittyen päätin pitkästä aikaa kirjoittaa ihonhoidosta.

Olen oikeastaan aika ylpeä ihostani. Se on melkein nelikymppisen ihoksi mielestäni kuulas ja kiinteä, siinä ei ole uurteita muualla kuin silmien ympärillä ja se on suuren osan vuodesta kauniin värinen. Talvisin näytän tosin juuri niin kalpealta kuin täällä pohjolassa voi, mutta kesällä ihoni muuttuu kevyen oliivinväriseksi.

En tosin ole aina nauttinut tästä ihoni ominaisuudesta. Ihoni on aika tumma ottaen huomioon, että tietääkseni sukuni on asustellut Suomessa aika pitkään. Lapsena sain kuulla siitä, ja minua kiusattiin ala-asteella ihoni tähden.

Ehkä sen tähden opin jo nuorena suojautumaan auringolta. En nimittäin halunnut ruskettua. Ja nyt, 39-vuotiaana, kiitän siitä. Mikään ei nimittäin tee iholle yhtä pahaa kuin liiallinen auringonottaminen. Siitä voi seurata ihosyöpä, ja lisäksi aurinko vanhentaa.

Ihon suojaaminen auringolta on siis ensimmäinen ihonhoito-oivallukseni.

Seuraava oivallus liittyy puhdistukseen. Olen aika huoleton ihonhoitaja ja aina välillä olen laiminlyönyt ihon aamupuhdistusta. Ihohan kuuluu puhdistaa muulla kuin vedellä sekä aamulla että illalla, käytti sitten meikkiä tai ei. Vesi ei riitä pesemään iholta kaikkea sille kertyvää likaa, pölyä, talia ja ilmansaasteita.

Jos niitä ei puhdista iholta kunnolla, ihon väri voi muuttua sameaksi, huokoset tukkeutua ja epäpuhtauksia syntyä. Täällä kaupungissa ilmansaasteet ovat myös todellinen uhka. En halua edes ajatella, mitä ne tekevät iholle, jos niitä ei pese huolella pois.

Natura Siberican C-Berrica -sarja on kehitetty erityisesti suojaamaan ihoa ilmansaasteilta ja ehkäisemään ikääntymisen ennenaikaisia merkkejä. Vitamin C Renewal Foaming Face Powder on nimensä mukaisesti jauhetta, johon sekoitetaan pieni määrä vettä ja joka hierotaan sitten kasvoille. Se syväpuhdistaa ja tasoittaa ihoa. Meikki lähtee, samoin lika. Lisäksi se sisältää BHA-happoja, jotka uudistavat ihoa.

Oivallus 2: Kunnon puhdistus kirkastaa ihoa, parantaa sen väriä ja suojelee sitä ilmansaasteilta.

Olen käyttänyt seerumia vuosia ja tulen käyttämään varmaan hamaan loppuun asti. Se kuuluu ihonhoitorutiiniini ympäri vuoden ja levitän sen puhdistuksen ja hoitoveden jälkeen aamuin illoin.

Seerumin tarkoitus on ravita ihoa. Se sisältää siis paljon enemmän tehoaineita kuin kosteusvoide. Seerumeita on tosi paljon erilaisia, joten tärkeää on valita se, joka sopii omalle iholle ja joka auttaa sen pulmiin.

C-Berrica Vitamin C Antioxidant Face Serum sisältää C-vitamiinia, ja se onkin siksi ihan loistovalinta näin kevään korvilla. Talvi ei taida tehdä hyvää oikein kenenkään iholle, ja ainakin omani on aina tähän aikaan vuodesta vähän väsyneen näköinen.

C-vitamiini kirkastaa ihoa, joten se toimii tosi hyvin juuri keväällä. Tämä seerumi sisältää lisäksi A-vitamiinia, joka sekin kirkastaa ihoa, ja E-vitamiinia, joka vähentää ennenaikaisen ikääntymisen merkkejä. Lisäksi siinä on Altain luomutyrnin hydrolaattia, joka kosteuttaa ihoa ja tekee siitä entistä joustavamman.

Oivallus 3: Seerumi parantaa ihon kuntoa ja auttaa erilaisiin ongelmiin. 

Seerumi ei kuitenkaan riitä. Sen päälle tarvitaan vielä kosteusvoide. Nimensä mukaisesti se kosteuttaa ihoa ja estää kosteutta haihtumasta siitä. Lisäksi se suojaa ihoa niin saasteilta kuin pölyltä, viimalta ja lialtakin. Se myös auttaa kiinnittämään seerumin iholle, jotta tehoaineet tulisivat mahdollisimman hyvin käytetyksi.

Natura Siberican C-Berrica Toning Light Face Cream on kevyt voide, jonka luomutyrniöljy, B5-vitamiini ja hyaluronihappo kosteuttavat ihoa. Se suojaa ihoa ympäristön haittatekijöiltä.

Oivallus 4: Kosteusvoidetta tarvitaan kosteuttamisen lisäksi ihon suojaamiseen. 

(+1): Kannattaa muistaa, että kosteusvoiteen lisäksi myös meikki suojaa ihoa. Siksi itse meikkaan ihoni päivittäin, vaikkei se oikeastaan muuten tarvitsisi meikkipohjaa.

Oivallus 5 on asia, jonka toivoisin ymmärtäneeni aiemmin: silmänympärysvoidetta pitää alkaa käyttämään samaan aikaan, kun aloittaa silmien meikkaamisen tai ihan viimeistään parikymppisenä. Itse aloitin päälle kolmikymppisenä – ja silmieni ympärillä on verkosto naururyppyjä.

Silmänympärysiho on tosi ohutta, ja siksi se tarvitsee oman voiteen. Kasvovoide ei käy, sillä se on liian tuhtia, eikä imeydy silmänympäryksien ohuisiin huokosiin.

Iän myötä asia tulee entistäkin tärkeämmäksi. Silmänympärykset ovat juurikin se alue kasvoista, jossa ensimmäiset ikääntymisen merkit alkavat usein näkyä. Se veltostuu, tummuu ja turpoaa helposti. Ja silmänympärysihoon kuuluu myös yläluomi!

C-Berrica Antioxidant Eye Cream sisältää elvyttäviä Siperian yrttejä, jotka vähentävät väsymyksen merkkejä. Siinä on myös kofeiinia, joka vähentää turvotusta ja juonteita, ja vitamiineja, jotka kirkastavat ja ehkäisevät ennenaikaista ikääntymistä.

Toinen asia, jota olen aika ajoin laiminlyönyt, on ihon kuorinta. Se ei kuitenkaan kannata, varsinkaan näin talviaikaan. Kuorinta  poistaa iholta kuollutta solukkoa, puhdistaa ihohuokosia ja näin kirkastaa ja tasoittaa ihoa. Se on oivallus 6.

Iho siis näyttää paremmalta kuorinnan jälkeen, tai ainakin minun ihoni. Ihan kaikillehan kuorinta ei sovi, eli herkkäihoisten kannattaa olla sen kanssa vähintään tarkkana.

Nyt olen taas tehnyt kuorinnassa parannuksen ja kuorin kasvoni kerran viikossa. Olen jo pitkään suosinut rakeettomia happokuorintoja. Kuulostaa pahalta, mutta oikeasti happokuorinta on hellävaraisempi kuin raekuorinta, joka voi olla liikaa ainakin couperoottiselle iholle. Olen tässä aika tarkkana, sillä minulla, kuten niin monella suomalaisella, on iho, joka punoittaa helposti esimerkiksi kylmässä ja saunassa. Se kertoo couperosataipumuksesta.

C-Berrica Vitamin C Revitalizing Face Peeling Mask on kuorinta ja naamio yhdessä. Siinä on glykoli- ja maitohappoa, jotka pehmittävät, tasoittavat ja kosteuttavat ihoa.

Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi: naamio. Ihana hemmottelutuote, jota käytän myös kerran viikossa yleensä kuorinnan jälkeen. Jos iho näyttää väsyneeltä tai samealta, naamio voi olla juuri se, mitä tarvitset. Siinä oivallus 7. 

Naamioitahan on paljon erilaisia eri tarkoituksiin. Tämä C-Berrica Vitamin C Restoring Face Mask korjaa, ravitsee ja syväkosteuttaa ihoa sekä auttaa sitä uudistumaan. Se on siis omiaan, jos iholla on ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä tai se näyttää tarvitsevan lisää elinvoimaa.

Tämä on aika ihana sarja, suosittelen kokeilemaan. Hinta ei päätä huimaa, mutta tuotteet tuntuvat tosi hyvältä iholla, tuoksuvat herkulliselle ja imeytyvät nopeasti. Sopivat ainakin minun talven väsyttämälle iholleni kuin nenä päähän.

Natura Siberican C-Berrica-linjaa myyvät StockmannSokos ja Lyko

Continue Reading

Miten se oma juttu löytyy?

Minulta kysyttiin Instassa, osaanko yhtään sanoa, mikä se uusi juttu elämässäni voisi olla.

Sanotaan nyt vaikka niin, että minulla on ajatus ja montakin, mutta ne ovat vielä niin epämääräisiä, etten pysty kunnolla sanoittamaan niitä. Sen sijaan tiedän, miten ne löytyvät.

Omaa elämääni on aika pitkään vaivannut melkoinen kiire. Sellainen olotila, että kaikki on aika hyvin ja on paljon hyviä juttuja, mutta kalenteri on niin täynnä, että kaikelta hälyltä on vaikea kuulla omaa ääntään, luovuudesta nyt puhumattakaan. Ja samalla asioista on vähän hankala nauttia. Otetaan vaikka kirjoittaminen, työni: rakastan sitä – silloin, kun ehdin syventyä siihen edes jonkin verran. Jos aikaa ei ole tarpeeksi, nautinnon kanssakin on vähän niin ja näin.

Olen vakaasti ollut koko tämän blogin olemassa olon ajan sitä mieltä, että luovuus tarvitsee tilaa ympärilleen, ja samaa mieltä olen edelleen. Jos elämä ja pää on täynnä, voi olla vaikea keksiä mitään uutta.

Siihen tarvitaan aikaa. Sellaista oleilua, inspiroiviin juttuihin syventymistä, maailmalla haahuilua.

Niinpä olen päättänyt, että tänä vuonna järjestän kalenteriini vähän enemmän tyhjää aikaa. Se on ollut minulle hieman hankalaa, sillä sanon helposti kyllä aika monelle. Ajattelen, että kyllä kalenteriini vielä tämä yksi kiinnostava juttu mahtuu. Ja sitten hakkaan näppäimistöä paniikissa, enkä ehdi ajatella mitään uutta.

Puhumattakaan siitä, mitä tapahtuu, kun jotain yllättävää tulee eteen. Ja elämässä tulee aina yllätyksiä. Sain tästä hyvän muistutuksen nyt tammikuussa, kun koirani joutui kesken pahimman työkiireen vuorokaudeksi teho-osastolle. Lähdimme perjantaiaamuna päivystykseen, otus otettiin sisään eläinsairaalaan ja sain sen takaisin vasta lauantaina aamupäivällä. Voitte varmaan kuvitella, mitä perjantain töistä tuli? Jep, ei niin mitään, kun olin ensin siellä sairaalassa ja sitten huolesta soikeana, että näinkö tiemme nyt eroavat.

Koira parani, mutta kalenterini ruuhkautui sen verran, että jouduin vastoin kaikkia periaatteitani tekemään töitä viikonloppuna. Enkä todellakaan kyennyt ajattelemaan yhtään mitään luovaa, yritin vain selvitä.

Väitän myös, että aikaa tarvitaan, jotta voisi ylipäätään tuottaa jotain mielekästä. Meinasin pitkään lopettaa tämän blogin, koska tuntui, että tästä on tullut vain sellaista hätäistä roiskimista. Koskaan ei ole tarpeeksi aikaa kirjoittaa kunnolla, koska muuten yksittäiseen juttuun menee liikaa tunteja ja julkaisutahti hidastuu.

Ratkaisu? Jotta homma pysyisi minulle mielekkäänä, oli vain yksi vaihtoehto. Alkaa kirjoittaa harvemmin ja ajan kanssa ja viis veisata julkaisutahdista.

Niin, siinä ensimmäinen oivallus: järjestä aikaa.

Toisekseen täytyy keksiä, mikä on oma tapa olla tässä maailmassa. Ikuisuuskysymys tämä. Mutta jos ei ole oikein varma, kuka on ja mitä haluaa, on aika vaikea suunnistaa kohti niitä itselle oikeita juttuja.

Joskus voi myös käydä niin, että kuvittelee olevansa jotain muuta kuin oikeasti on. Minä olen esimerkiksi luullut, että olen hyvin järjestelmällinen, koska olen tehokas ja pysyn aikatauluissa.

Katin kontit. Muutama vuosi sitten kävin yhden työpaikan tähden päivän kestävissä psykologisissa testeissä. Ja mitä niissä selvisi? Olen epäjärjestelmällinen!

Jaahas. Se ehkä selittää sen, miksi en erityisesti nauti asioiden järjestämisestä ja miksi työpöytäni ja kaappini ovat aina katastrofi. Tämä tieto oikeasti helpotti minua, se selvensi niin paljon. Ja kuten entinen pomoni aiheeseen totesi: minulla on tärkeämpääkin tekemistä kuin siivota pöytääni (työpöytämme olivat suunnilleen samassa tilassa).

Pidin itseäni ensimmäiset kolmekymmentäviisi vuotta elämästäni ekstroverttinä. Silti olen aina nauttinut siitä, kun saan syventyä johonkin ihan yksin pitkiksi ajoiksi (freelancerin elämä: täydellistä kun saa kirjoittaa yksin rauhassa). Bussissa katselen ulos ikkunasta ja vaivuin omaan haavemaailmaani. Jos joku puolituttu tulee vastaan, toivoin, ettei hän huomaisi, jotten joutuisi puhumaan niitä näitä. Tapaan mieluiten ystäviäni kaksin. Porukassa hiljenen, ja minun on vaikea jaksaa seurata keskustelua.

Ajattelin, että olen ekstrovertti, koska en ole ujo enkä hiljainen vaan aika eloisa ja pystyn puhumaan vieraille ihmisille vaikka mistä. Nykyään sanoisin, että oikeasti olen varmaan ambivertti. Välillä yhtä, välillä toista.

Olen tehnyt erinäisiä ihmisen vahvuuksia mittaavia testejä, kuten tämän. Ne ovat aika valaisevia (tosin mihinkään testiin ei kannata liikaa luottaa, jos itsestä tuntuu toiselta).

Jostain syystä testeissä eivät nouse ne ominaisuudet, joita itse olen pitänyt vahvuuksinani, kuten tunnollisuus, sitkeys ja tehokkuus. Sen sijaan suurin vahvuuteni on näemmä kyky tunnistaa kauneutta ja erinomaisuutta. (Joka itse asiassa kuulostaa paljon hurmaavammalta – ja jossa olinkin mielestäni aikoinaan vallan mallikas, mutta sitten kadotin sen, tuli liikaa hälyä ja muiden odotuksia, mistä lisää seuraavassa kohdassa.)

Yalen kurssilla neuvottiin kokeilemaan, miltä elämä tuntuu, kun valjastaa vahvuutensa käyttöön joka päivä. Tätä nyt juuri teen. Odotan suuria oivalluksia.

Mutta sitä ennen se pienempi oivallus: tunnista omat vahvuutesi.

Ihminen kirjoittaa usein siitä, mikä omaa mieltä painaa. Minun mieltäni on aikojen saatossa mietityttänyt aika paljon se, miten erottaa kaikista tämän maailman mahdollisuuksista ne, jotka inspiroivat minua.

Olen herkkä muiden mielipiteille ja altis vaikutukselle. Siksi olen hukannut itseni monesti (kunnes olen havainnut, että muiden neuvot ja ideat eivät toimineetkaan omassa elämässäni ja luovinut takaisin) ja se on yksi syy, miksi suhtaudun nykyisin someen hieman epäillen. Rakastin esimerkiksi ennen valokuvaamista ja kuvien käsittelyä. Sitten aloin seurata liikaa, miten muut sitä tekevät, ja kadotin suuntani ja iloni. Yritän löytää sen takaisin.

Oman inspiraation löytämisessä auttaa paljon se, kun lakkaa kuuntelemasta muita ja kyselemästä muiden mielipiteitä ja kääntyy sen sijaan itsensä puoleen. Jos etsii vastausta itsensä ulkopuolelta, tulee helposti tehneeksi valintoja, jotka ovat muiden mielestä hyviä – mutta miten silloin voi löytää ne asiat, jotka oikeasti puhuttelevat itseä?

Tähän liittyen olen miettinyt paljon sitä, minkälainen missäkin iässä tulee olla. Lähestyn tätä tässä kohtaa pienistä, ehkä pinnallisen kuuloisista asioista käsin. Minua ne kuitenkin auttavat hahmottamaan itseäni ja toiveitani, sitä, kuka pohjimmiltani oikein olen.

Vähän päälle kolmikymppisenä yritin näyttää uskottavalta ja aloin pukeutua värittömämmin ja klassisemmin. Ne kauluspaidat ja kamelitakit, joita kaikissa naistenlehdissä aina kehutaan. No, se ei oikein toiminut. Näytin varmaan ihan tyylikkäältä, mutta tunsin oloni vieraaksi. Niinpä värit ovat vähitellen palanneet, en omista enää yhtään kauluspaitaa enkä beigen sävyistä takkia. Tuntuu paremmalta.

Oli pitkä kausi, jona sisustaminen ei oikein innostanut minua. Halusin kyllä kauniin kodin, mutta vallalla olevat sisustustyylit eivät puhutelleet. Ajattelin, että ilmeisesti kukaan muu ei tahdo sisustaa, kuten minä tahtoisin. Sitten tuli vaalea bohotyyli ja yhtäkkiä joka paikasta löytyi esineitä, joita rakastan: kulunutta puuta, rottinkia, vaaleita hapsuja sen sellaista. Tuntui omalta.

Tosin olen kokenut vähän paineita myös sisustuksesta. Täytän tänä vuonna 40 ja mietin välillä, että pitäisikö tässä iässä kodin näyttää jotenkin aikuisemmalta (habitukseni suhteen olen sentään löytänyt rauhan jo aikaa sitten). Ajatukseni aikuisuudesta on sellainen desighuonekaluilla, kalliilla sohvilla ja oikealla taiteella sisustettu vähäeleinen asunto.

Vaan eihän se niin ole, ei tietenkään. En usko tähän edes itse, sillä ikä ei itsessään kerro ihmisestä juuri mitään. Ja kuka muka on päättänyt, millä tavalla nelikymppisenä pitäisi sisustaa tai mikä ylipäätään on tyylikästä? Ja miksi jonkun toisen mielipide olisi omaani parempi?

Entäs miehet sitten? Deittailin monta vuotta Flow-festareilla viihtyviä parrakkaita hipstereitä, vaikka en edes oikeastaan tykkää siitä musiikista enkä ole kauhean kiinnostunut hienoista viineistä, pienpaahtimokahveista sun muusta. Kukaan ei tuntunut minusta ihan oikealta, enkä minä heistä. Sitten tapasin sellaisen vaalean viikingin, jota kiinnostaa enemmän urheilla ja ulkoilla kuin juoda viiniä. Ja kas, tuntuu omalta.

Oivallus: luota itseesi ja omaan juttuusi, niin päädyt oikeiden asioiden äärelle.

Palataan hetkeksi vielä siihen, mitä milloinkin elämässään kuuluisi tehdä ja milloin on oikea aika. Juttuhan menee tietenkin niin, että ei ole yhtä oikeaa aikaa, eikä täällä kannata elää elämäänsä muiden odotuksista käsin.

Vaan entä sitten, kun ihmiset ympärillä tekevät uraa ja perustavat perheitä ja itse tuntee olevansa aivan jäljessä kaikesta tai ei ehkä edes oikein tiedä, mitä haluaisi?

Kokemuksen rintaäänellä sanon nyt: se oikea aika tulee, kun se tulee. Sen vain tietää ja tuntee. Ja asiat menevät eteenpäin. Mikään elämässä ei pysy paikallaan. Puolen vuoden päästä tilanne voi jo olla aivan toinen kuin tänään.

On asioita, joiden tekemistä ei kannata lykätä ihan loputtomiin. Jos haluaa lapsen, niin biologia tulee jossain vaiheessa väliin.

Mutta ne kaikki muut asiat: oikea aika tulee, kun se tulee, ja sen kyllä sitten tietää. Ei ole oikeaa järjestystä tai ajoitusta, joka pätisi kaikkien elämään.

Ja sama koskee niitä oikeita juttuja. Ne vain tunnistaa sitten, kun ne osuvat kohdalle.

Oivallus: luota, että sen vain sitten tietää.

(Cozyn kalenteri on lahja mieheltäni. Aika täydellinen tähän hetkeen, eikö?)

Continue Reading

Minimalismista (ja vähän vertailusta)

Törmään tällä hetkellä jatkuvasti samaan teemaan: Voisiko vähemmän olla enemmän.

Kun lastaan autoon kaiken sen oudon tavaran, jonka olen piilottanut vaatehuoneeseen tai varastoon.

Kun mietin, miten hitossa siitä kaikesta tavarasta pääsee eroon ja miksi oikein omistan tämän kaiken.

Kun vedän jälleen ylleni yhden niistä lempipaidoistani – enkä jotain niistä muista.

Kun mietin, mitä teemme neljällä paistinpannulla tai pitäisikö säästää lumikengät, joita käytin viimeksi kuusi vuotta sitten.

Kun yritän sulloa vaatehuoneessani majailleet kolme isoa laatikollista kosmetiikkaa väliaikaiskodin kaappeihin.

Kun selailen Pinterestistä kuvia unelmakeittiöistäni ja mietin, miten paljon rakennusbudjettiamme kannattaa kasvattaa.

Kun selailen Pinterestiä tai Instagramia ja koko sisustus alkaa näyttää nuhjuiselta ja tyylittömältä.

Vanha koti on nyt tyhjennetty ja odottaa uutta asukastaan. Eilen ajelimme kahdella täyteen ahdetulla autolla lumimyrskyn keskellä Kierrätyskeskukseen. Sinne jäi iso osa niistä tavaroista, jotka löytyivät vaatehuoneeni ja varastoni perukoilta.

Tämä muuttaminen on taas konkretisoinut sen, miten haluaisin raivata elämästäni turhaa tavaraa. Kaiken kaappeihin ja varastoihin säilömäni roinan näkeminen ahdistaa ihan fyysisesti. Tahtoisin siitä vain eroon, enkä uutta tilalle, kiitos.

Ajattelen myös, että on jollain tavalla vähän väärin hylätä tavaroita tai vaatteita pölyttymään kaappeihin, kun ne voisivat olla jollekin tärkeitä ja mieluisia. Siksikin kaapit kannattaa tyhjentää turhasta tavarasta ja viedä itselle käyttämättömät kierrätykseen, jotta ne voivat saada uuden elämän jonkun toisen luona. On epäekologista vain säilöä turhaa tavaraa sen sijaan, että laittaisi sen kiertoon.

En kuitenkaan oikeastaan ajattele, että tavaraa kannattaisi olla hyvin vähän. Sen sijaan ajattelen, että kannattaisi omistaa vain tavaraa, josta oikeasti tykkää. Kaikki muu on turhaa.

Olen myös miettinyt, että yksi syy kaiken nykymaailman tavarakaaoksen ja haalimisen takana on varmaankin vertailu ja täydellisyyden tavoittelu. Se, kun näkee somessa, mitä jollain toisella on, ja alkaa sitten ajatella itsekin tarvitsevansa sitä, vaikka sitä ennen olikin ihan tyytyväinen. Jos koti olisi tyylikkäämpi, jos itse olisi tyylikkäämpi, jos olisi parempi läppäri, päheämpi auto, ehkä sitten kaikki olisi hyvin ja voisi pysähtyä, olla onnellinen.

Ja niin sitä alkaa haalia ja tavoitella ja suorittaa. Ja unohtaa elää, kun hukkuu tavaroiden ja suoritteiden alle.

Ehkä yksi vasta-ajatus materialismille on idea luopua kaikesta ja muuttaa vaikka asuntoautoon tai veneeseen. Itsekin siitä hetken haaveilin puolitosissani. No, vietimme uudenvuoden asuntoautossa, ja se siitä haaveesta. Kuin vene, mutta pienempi ja sijaitsee tien päällä ei vedessä. Taidan pitäytyä purkkarissa – ne pari kuukautta kesällä. Mutta tavaran määrän vähentäminen kyllä ehdottomasti kiinnostaa.

Yksi tämän vuoden teemoistani olkoonkin minimalismi. Koskee niin tavaroita kuin muutakin turhaa. Päätimme jo, että varaamme yhden arki-illan viikossa sille, että käymme tavaroita läpi ja hankkiudumme ylimääräisistä eroon. Se on samaan aikaan syvältä ja tosi puhdistavaa.

En tiedä, mitä se kertoo minusta, mutta saan rauhaa, kun koti on harmoninen ja tavaraa on vähän. Ehkä se on tapani järjestää sekavaa mieltäni ja yrittää tuoda edes vähän järjestystä tähän arvaamattomaan maailmaan. Niin tai näin, olo kevenee, kun kaapit eivät pursua.

Continue Reading

Mitä seuraavaksi?

On loman viimeinen päivä, juon vähän skumppaa ystäväni kanssa ja pohdiskelen elämää ja sitä, miltä tuntuu, kun ei ole enää se joka oli ennen, muttei ihan vielä se uusikaan. Kun on välitilassa, murroksessa. Kun identiteetti on vähän sekaisin.

Elämässä on erilaisia kausia. Silloin, kun vanha olemus on käynyt ahtaaksi, entinen elämänvaihe päästämässä otteensa, mutta uusi vielä muotoutuu – ehkä silloin viisainta on hyväksyä se epämääräisyys, jota aika ajoin tuntee. Se pieni haikeus, kun asiat, jotka joskus sykähdyttivät, eivät enää kosketa samoin.

Jos jokin ei enää tunnu, sen pitää antaa mennä. Silloin on aika katsoa kohti uutta, aika rakentaa.

Nimesinkin tämän vuoden mielessäni rakentamisen vuodeksi. Sitä se on ihan konkreettisestikin. Tämän vuoden aikana rakennamme paritalon Espooseen, uuden kodin uudelle elämälle.

Olen oikeastaan aina tiennyt, että kun asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat yleensä nopeasti. Silti olen usein menettänyt uskoni moiseen, ajatellut, että universumi on ehkä unohtanut olemassaoloni, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. No, puolitoista vuotta sitten olin sinkku, täysin kyllästynyt Tinderiin ja deittailuun, jota en oikein koskaan kokenut omaksi jutukseni, ja väsynyt olemaan kaveripiirissäni se, jolla ei ollut parisuhdetta (tai ainakaan suhdetta, johon olisin uskonut).

Tänään rakennan paritaloa vähän tuon ajan jälkeen tapaamani tyypin kanssa. Joten kyllä: kun asiat tapahtuvat, ne sitten tapahtuvat.

Uuden vuoden kynnyksellä olen myös miettinyt, mitä tehdä tämän blogin suhteen. Toisaalta olen kokenut täällä viime aikoihin asti pitkään vierautta, on tuntunut, että olen kasvanut täältä ulos, että en ole enää se sama ihminen, joka blogin joskus vuosia sitten aloitti.

Harkitsin ihan tosissani lopettamista. Sitten en kuitenkaan lopettanut, vaan aloin jälleen kirjoittaa sydämestä: siitä, mikä minua kiinnostaa. Välillä ei ole mitään sanottavaa, välillä tulee ajatuksia. Ja niitä yritän seurata.

Täällä, kuten oikeassakin elämässä, on nimittäin aika rakentaa jotain uutta. Etsiä sitä, mikä saa sydämen sykkimään nopeammin tänään, tammikuussa 2021.

Minulla on hento aavistus siitä, mitä se jokin ehkä on. Se hakee vielä muotoaan, mutta tiedän miten se löytyy, niin täällä, kuin ruudun ulkopuolellakin.

Intohimonsa löytää, kun kuuntelee sisintään. Ajattelee isommin. Tekee sitä, mitä todella haluaa tehdä. Sanoo kyllä sille, mikä on hell yes. Ja sitten kaikelle muulle ei. Muuten mikään ei muutu, sillä elämässä ei ole tilaa hell yes -jutuille, jos se on jo täynnä ihan ok -juttuja. Tämän asian kanssa painin kovasti, sillä ei:n sanominen vaatii usein melkoista rohkeutta ja luottamusta siihen, että parempaa on tulossa, ei tarvitse tyytyä.

Ja jos se iso kuva on hämärä, voi aloittaa pienistä asioista ja edetä kohti suuria.

Tänä vuonna aion:

Hiihtää tunturissa.

Purjehtia saaristossa.

Vaeltaa Lapissa.

Mennä ratsastuskouluun.

Katsoa ulkoilmaleffan.

Käydä usein eväsretkillä.

Kokeilla uusia reseptejä.

Joogata paljon.

Lukea hyviä kirjoja.

Käyttää vain lempivaatteita.

Viettää somessa vähemmän aikaa.

Kirjoittaa blogia ja päivittää Instagramia vain silloin kuin oikeasti tahdon. En silloin, kun pitäisi tehdä se.

Continue Reading

10 asiaa, jotka opin vuonna 2020

Eletään vuoden viimeisiä päiviä. Istun koirien keskellä samettisohvalla, juon rooibosteetä ja luen Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt -kirjaa. Kirjanmerkkinä on kortti, jossa sanotaan: Onnea uuteen kotiin. Sain sen muutettuani tänne, luulen. Tai sitten edelliseen kotiin.

Olen tullut kaksiooni pakoon väliaikaiskodin remonttia ja vähän pakkailemaan. Helmikuun alussa asunto vaihtaa omistajaa, eikä se ole enää minun kotini.

Aika:

Olen asunut täällä melkein kolme vuotta. Jos en tietäisi, sanoisin asuneeni puolitoista. Aika menee eteenpäin, ja se menee vauhdilla. Siksi sitä ei kannata hukata, vaan tehdä se, minkä tahtoo. Mieluiten mahdollisimman pian ja mahdollisimman paljon kaikesta nauttien.

Elämä:

Lähes kolme vuotta sitten kävelin pitkin merenrantoja ja tunsin oloni kauhean yksinäiseksi. Pelkäsin, etten ole menossa eteenpäin, vaan olen jumissa limbossa, jossa palaan aina lähtöpisteeseen vähän vanhempana, eikä mikään lopulta muutu. Eihän se niin ollut, eikä ole. Elämä menee aina eteenpäin, vaikkei sitä ehkä juuri sillä hetkellä huomaa. Välillä on tyveniä, välillä myrskyjä, välillä myötätuulta, välillä vastaista. Jotain kuitenkin tapahtuu koko ajan.

Ihmisyys:

Luen Kolun kirjaa jo toistamiseen. Se on kuin viisas ystävä, joka saa tuntemaan, että joku toinen on kokenut samoja tunteita, ajatellut samoja ajatuksia. Se on juuri sitä, mitä kirjat tai blogit parhaimmillaan: lohdullinen muistutus siitä, että et ole  tässä maailmassa yksin, etkä ainoa, joka on kokenut ja tuntenut sitä, mitä sitten juuri nyt koetkin tai tunnetkin.

Some:

Kun olimme kesällä kolme viikkoa purjehtimassa, sanoin: tämä reissu olisi ollut tosi rentouttava, jos en olisi ollut Instagramissa. Olen kokenut tänä vuonna entistä vahvemmin, että Instagram vie enemmän kuin antaa ja miettinyt, tarvitsenko koko kanavaa enää. En ole varma, mutta asia vaatii tuumimista. Tänä vuonna jouduin myöntämään, että Instagram aiheuttaa minulle pahaa oloa ja riittämättömyyden tunnetta monella tasolla. Tässä maailmassa on monia asioita, joista on järkevää ahdistua. Some tuskin on sellainen. Joten toivon, että ensi vuonna asia on toisin – joko niin, että toimin siellä toisin, tai niin, että pysyn poissa.

Kontrollointi:

Sillä samaisella purjehduksella söin kolme viikkoa hyvin vähän kasviksia ja melko runsaasti burgereita, pitsaa ja jätskiä. Lopputulos: farkkuni tuntuivat reissun jälkeen löysiltä.

Laihdutin 16-vuotiaasta  29-vuotiaaksi. Lopputulos: painoni jojoili kymmenen kilon sisällä ja voin henkisesti huonosti, koska ruoka, liikunta ja painoni täyttivät pääni.

29-vuotiaana päätin, etten enää koskaan laihduta, en käy vaa’alla enkä laske yhtään kaloria. Lopputulos: kun lakkasin kontrolloimasta painoani ja annoin ohjat keholleni, se alkoi kertoa minulle, mitä, milloin ja kuinka paljon minun tulee syödä, jotta voin hyvin.

Ja sama pätee elämään. Kun lakkaa taistelemasta tuulimyllyjä vastaan ja hyväksyy, ettei kaikkea voi kontrolloida, asiat usein soljuvat eteenpäin varsin mukavasti. Jos sen sijaan yrittää pitää kaikki langat käsissään ja pakottaa elämän tiettyyn uomaan, niin huonostihan siinä käy. Tottelevaisuus kun ei ole elämän luonne.

Kun väkisin yrittää saada jotain tapahtumaan, odottaa vaikka meiliä tai puhelinsoittoa tai sen ihanan tyypin tapaamista, niin mitään ei varmasti tapahdu. Silloin yrittää vetää asioita puoleensa huolesta ja tyytymättömyydestä käsin. Mutta kun hetkeksi unohtaa koko jutun ja keskittyy johonkin muuhun, tyytymättömyys väistyy – ja sitten alkaa tapahtua.

Buddha:

Valitin ystävälleni, että remontti ärsyttää. Haluan ympärilleni harmoniaa ja kauneutta, en sekasotkua. Tahdon asiat valmiiksi! Ystäväni sanoi: Yritä suhtautua asiaan buddhalaisesti. Älä välitä siitä niin paljon. Ehkä maailman ärsyttävin neuvo, mutta kas, se toimii. Kun lakkaa ärsyyntymästä siitä, että asiat eivät ole juuri niin kuin haluaisi, huomaa, että on ihan ok nukkua vähän aikaa sohvalla sänkyä odotellessa, ei ole niin justiinsa, jos pöytäliina ei saavukaan jouluksi, ja että ympäriinsä lojuvat pahvilaatikot eivät ehkä sittenkään ole niin big deal. Niistä vain itse tekee sellaisen helposti.

Opetukset:

Uskon, että elämä heittää eteen ne asiat, joita tarvitsee kasvaakseen. Kontrollista luopuminen ja buddhalaisen asenteen omaksuminen ovat selvästi juttuja, joista minulle olisi tässä elämässä hyötyä. Niinpä minut on heitetty keskelle remonttikaaosta. Jotta oppisin. Jos elämässä on jokin ärsyttävä asia, kannattaakin miettiä, voisiko siinä piillä jokin opetus, viekö se itse asiassa kohti jotain hyvää, jos siihen oppii suhtautumaan uudella tavalla.

Just nyt:

Tänä vuonna ehkä enemmän kuin pitkään aikaan olen muistanut, että sitä on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Omasta elämästään ei voi olla myöhässä. Parina edellisenä vuonna tuntui, että mikään ei oikein etene, ja olen myöhässä ehkä kaikesta. Kun elää sellaista hetkeä on vaikea nähdä, että tulevaisuus voi olla aivan erilainen ja onkin. Jokaisen polku on erilainen, eikä omaa elämäänsä pidä verrata muiden elämiin tai niiden aikatauluihin. Asiat kyllä tapahtuvat, ajallaan. Sitten kun on kulkenut oikeaan kohtaan polullaan ja on valmis niihin.

Onni:

Onnellisuutta tavoiteltavampaa on oikeastaan merkityksellisyys. Se taas löytyy, kun kääntää katseen itsestä muihin. Tämä aika korostaa yksilökeskeisyyttä ja sitä, miten jokainen voi olla oman elämänsä superstara. Silloin fokus kääntyy helposti itseen ja siihen, miten voi itse tulla onnellisemmaksi ja paremmaksi. Auttaisiko laihempi kroppa, kovempi palkka tai kenties unelmatalo? Ei auta. Ihminen tottuu saavuttamiinsa asioihin. Pian sitä haluaa taas jotain muuta, ja samalla sisällä kumisee tyhjyys. Elämän merkityksellisyys ja sitä kautta onnellisuus löytyy muualta: muiden auttamisesta, jonkun isomman päämäärän eteen toimimisesta, omien kykyjen käyttämisestä jonkin tärkeän asian hyväksi.

Taika:

Lopuksi vielä sananen omasta jutusta. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että asiat alkavat yleensä mennä pieleen siinä vaiheessa, kun hylkää oman visionsa ja alkaa kuunnella liikaa muita. Ja sitten, kun sulkee hälyn ympäriltään ja alkaa jälleen kuunnella omaa sisäistä viisauttaan, omaa luovuuttaan, omaa sydäntään, silloin polku taas aukeaa kirkkaampana, silloin elämässä on

taikaa.

Continue Reading

Suussa voi muhia oireeton tulehdus – Mitä hammastarkastuksessa selvisi?

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo

Kävin viime viikolla Terveystalossa hammaslääkärin hammastarkastuksessa. Pyrin käymään hammastarkastuksessa säännöllisesti, vaikka hampaissani ei olisi mitään oireita – kuten yleensä ei ole ollut.

Oireiden puuttuminen ei kuitenkaan ole syy jättää hammaslääkäriä väliin, sillä suussa voi muhia oireettomia ongelmia. Niistä saattaa myöhemmin seurata ikävyyksiä, jos ne jätetään hoitamatta.

Olen sikäli onnekas, että olen saanut hampaat, joista ei ole ikinä ollut suurta harmia. Toisaalta käyn vuoden parin välein tarkastuttamassa purukalustoni, joten kovin isoja ongelmia ei edes ehdi tuona aikana kehittyä.

Edellisestä hammastarkastuksestani oli ehtinyt vierähtää tällä kertaa puolitoista vuotta, ja ihan puhtaita papereita hampaani eivät saaneet.

Ensinnäkin viisaudenhampaassani on alkava reikä, joka ei vielä tunnu miltään, mutta tilanne saattaa muuttua. Hammaslääkäri suosittelikin, että varaisin ajan viisaudenhampaan poistamiseen, ennen kuin se kipeytyy.

Hoitamaton viisaudenhammas voi myös tulehtua pahasti.

”Yleisesti ottaen viisaudenhampaaseen ilmaantuva tulehdus ei ole reikien syytä, vaan johtuu siitä, ettei hammas pääse puhkeamaan täysin ja hampaan ympärillä kehitysvaiheessa ollutta kehitysfollikkelia, kudospussukkaa, jää hampaan taakse, sen puhkeamattomaksi jääneen osan ympärille”, suunterveyden ylilääkäri Tanja Ketola-Kinnula Terveystalosta sanoo.

Jos suun bakteereja sitten pääsee tuonne hampaan taakse, saattaa seurata ikävyyksiä. Poski voi turvota, kuume nousta ja hammas kipeytyä. Pahimmillaan tällainen tulehdus voi aiheuttaa turvotusta nielussa ja ahtauttaa hengitysteitä.

”Tällainen tilanne oli yleisin alle 40-vuotiaan kuolinsyy ennen antibioottien aikakautta”, Ketola-Kinnula muistuttaa.

Niinpä hoidan mieluiten oman viisaudenhampaani pois päiväjärjestyksessä mahdollisimman pian, kun ongelmia ei vielä ole.

Lue tästä lisää viisaudenhampaista ja niiden poistamisesta.

Oikuttelevan viisaudenhampaan lisäksi suustani löytyi toinenkin ongelma. Harjaan näemmä alahampaiden takaosan liian huolettomasti, ja sinne olikin ehtinyt kertyä jonkin verran hammaskiveä.

Hammaskivihän on syljen kovettamaa bakteeriplakkia, ja paras tapa välttyä siltä on harjata hampaat huolella aamuin illoin ja puhdistaa myös hammasvälit. Itse joudun myöntämään, että putsaan hammasvälit vain muutaman kerran viikossa, vaikka ne pitäisi puhdistaa kerran päivässä.

Jos hammaskiveä on jo ehtinyt syntyä, sitä ei voi poistaa itse, vaan silloin kannattaa varata aika suuhygienistin tai hammaslääkärin vastaanotolle.

Lue tästä lisää hammaskivestä.

No, nyt yritän tehdä parannuksen. Hammaskivi ei nimittäin tee hyvää ikenille, vaan kerää hampaaseen lisää bakteeriplakkia, joka sitten aiheuttaa ientulehduksen. Minulla olikin lievää ientulehdusta alaleuan ikenissä. En ole yksin: ientulehdusta on yli 70 prosentilla suomalaisista.

Ientulehdukseen ei kannata suhtautua ihan huolettomasti. Ensinnäkin se voi olla oireeton, joten siksi se voi muhia suussa pitkään huomaamatta, jos et käy säännöllisesti hammastarkastuksessa. Minulla ei ollut muita oireita kuin paikoin lievästi punoittava ienraja, jota en itse ollut huomannut.

Lue tästä lisää ientulehduksesta.

Jos ientulehdus saa muhia pitkään hoitamatta, seuraa lopulta isoja ikävyyksiä. Ientulehdus voi nimittäin kehittyä parodontiitiksi eli hampaiden kiinnityskudossairaudeksi.

Silloin hampaan juurten ja ikenien väliin syntyy ientaskuja, ja niitä ympäröivät kudokset saattavat tulehtua ja vuotaa verta tai pahimmillaan  märkää. Tulehdus aiheuttaa hampaan kiinnityskudoksen tuhoutumista, ja myös leukaluu voi alkaa tuhoutua hampaan ympäriltä. Siitä voi hoitamattomana seurata hampaiden irtoaminen.

Jos ientaskuja on paljon, suussa saattaa siis olla pinta-alaltaan yhteenlaskettuna hyvin laaja tulehdus. Eikä siinä vielä kaikki. Irtoavat hampaat eivät suinkaan ole tulehduksen pahin seuraus. Pahimmillaan parodontiitti voi aiheuttaa elimistöön matala-asteisen tulehduksen. Ja se taas lisää riskiä sairastua muun muassa tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja lihavuuteen.

Ientulehdus ja parodontiitti voivat myös edesauttaa valtimokovettumataudin syntyä. Siitä taas voi seurata sydäninfarkti. Lisäksi tulehtuneelta alueelta voi päästä bakteereja verenkiertoon, ja ne voivat aiheuttaa tulehduksen muualle elimistöön. Kannattaa siis pitää hampaistaan hyvää huolta ja käydä vuosittain hammastarkastuksessa!

Ientulehduksen hoito on yksinkertaista. Minulta poistettiin hammaskivi ja sain ohjeeksi harjata erityisen huolella alahampaiden takaosan. Hammaskivi ylläpitää tulehdusta, mutta kun se on poissa, ien alkaa parantua.

Jos tila ehtii pahentua parodontiitiksi, hoito on paljon monimutkaisempaa.

Lue tästä lisää parodontiitista ja sen hoidosta.

Vielä loppuun sananen koronapandemiasta. Vaikka se voi huolettaa (minua ainakin huolettaa, olen muutenkin aika pöpökammoinen ja nyt vasta olenkin), niin hammastarkastusta tai terveydenhoitoa muutenkaan ei kannata sen takia lykätä.

Terveystalossa huolehditaan hygieniasta huolella, ja jos tarkastuksia lykkää koronan tähden, esimerkiksi ientulehdus saattaa pahentua. Siitä taas voi seurata pahoja ongelmia terveydelle.

Jos hammastarkastuksesta on ehtinyt vierähtää yli vuosi, kannattaa siis varata aika siihen.

Kuva: Satu Nyström

Continue Reading

Elämästä, dystopioista ja siitä, miten ei koskaan voi tietää

Suunnilleen vuosi sitten lomailin näissä maisemissa. Yritin surffata aamuisin, joogasin iltaisin, join sangriaa ystäväni kanssa ja tuskailin espanjalaista ruokavaliota, joka aiheutti hankaluuksia kasvissyöjälle. Olin juuri tavannut ihanan tyypin Tinderissä ja suurin huoleni oli Kanarian sää, joka ei oikein suosinut.

Tuolloin vuosi sitten en olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että maaliskuussa maailman valtaa pandemia ja tämä reissu jää toistaiseksi viimeiseksi ulkomaanmatkakseni, että elämme pian aikaa, jolloin ihmiskontakteja rajoitetaan, lentokoneet jäävät maahan, kasvomaskeista tulee uusi normaali ja menneitä reissuja muistelee haikeana ajatellen, että oli tuollainenkin aika, aika ennen koronaa.

Nykyinen tilanne olisi kuulostanut dystopialeffalta. Ja nyt elämme sitä leffaa.

En myöskään olisi osannut arvata, että vuoden päästä joudun myoomaleikkaukseen, vatsaani tehdään neljä reikää ja toivun sen Tinder-tyypin nojatuolissa katsellen sarjaa shakinpelaajasta (The Queen´s Gambit: ihan parasta, tekee mieli värjätä tukka punaiseksi ja hankkia shakkilauta).

Tämä kaikki on jälleen muistuttanut siitä, että elämässä voi tapahtua ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa. Ikinä ei voi tietää, mitä on tulossa.

Samalla se on opettanut kiitollisuutta ja saanut miettimään, miten tärkeää on elää nyt ja etsiä jokaisesta päivästä vähän taikaa. En ole siinä aina kovin hyvä, ihmismieli kun huomaa usein helpommin sen, mikä on pielessä, kuin sen, mikä on hyvin.

Tällaisena harmaana joulukuun päivänä sitä helposti ajattelee, että onpa synkkää.

Mutta sitten, kun on ollut leikkauksessa ja pystyy jälleen kävelemään normaalisti, sitä ajatteleekin:

onpa ihanaa,

kun voin taas kävellä,

eikä sitä synkkää säätä edes huomaa.

Continue Reading

Halutaan: lisää kokemuksia – Luovutaan: ylimääräisestä tavarasta – Hankitaan: tarpeellista ja rakastettavaa

Muistatteko vielä tuon Yalen The Science of Wellbeing -kurssin? Yksi sen hienouksista on se, että asiat, jotka ovat ennen olleet musta tuntuu -juttuja, muuttuvat kurssin edetessä tutkituiksi faktoiksi.

Olen esimerkiksi jo pitkään pohdiskellut sitä, miten tavaran ja vaatteiden haaliminen ei tee kovinkaan onnelliseksi, mutta silti sitä tavaraa ja vaatteita vaan tulee helposti haalineeksi. Miksi? Koska sitä kuvittelee, että ne tavarat ja vaatteet tekevät onnelliseksi – ja sitten sitä joutuu karvaasti pettymään, kun onni ei vain lisäänny, vaikka kaapit pursuavat.

Ihan sama pätee täydellisen kehon, statuksen ja kovan palkan tavoitteluun. Vaikka kroppa olisi ihan tikissä, töissä olisi unelmien titteli ja rahaa olisi kuin roskaa, onnellisuus ei näistä asioista välttämättä kauheasti lisäänny.

Juttu nimittäin menee niin (kurssinkin mukaan), että kaikkeen tottuu. Ja sen jälkeen se ei enää tunnu miltään. Ja sitten haluaa jälleen lisää jotain. Kunnes sen sitten saavuttaa ja siihen kyllästyy. Ei varmaan tarvitse kertoa, että tämä ei ole onnellisuuden resepti.

Näin Black Weekillä (aika hurjaa, että Black Friday onkin nykyään jo kokonainen viikko…) tätä on hyvä pohtia erityisesti tavaranäkökulmasta käsin.

Itse yritän parhaillaan muuttoa suunnitellessani päästä kaikesta turhasta tavarasta eroon, enkä suostu ostamaan yhtään mitään, mitä en rakasta.

En voi sanoa, että muutto on tehnyt minusta minimalistin. Olen henkisesti ollut minimalisti aika kauan. Muutto näyttää kuitenkin konkreettisesti, että hyvät aikomukseni ja henkinen toivetilani eivät aina ihan kohtaa fyysisen todellisuuteni kanssa.

Minulla ei ole järjettömiä määriä vaatteita tai mitään muutakaan roinaa. Mutta minulla on silti vaatteita ja roinaa, joka aiheuttaa  lähinnä ahdistusta, kun mietin, mihin sen tunkisin (=kierrätys, sortti vai mikä?) ja kuinka paljon rahaa ja energiaa sen haalimiseen on mennyt.

Ja vaikka kaapeissani on kaikenlaista turhaa tavaraa ja vaatteita, joita en käytä, aina silti tuntuu, että jotain puuttuu. Seuraus?  Olen välillä tehnyt ihan liikaa töitä, jotta voisin…haalia lisää tavaraa.

Välillä mietin ihan puolitosissani, onko tässä kaikessa yhtään mitään järkeä. Vai voisiko sitä asua halvemmin tai muuttaa vaikka matkailuautoon, alkaa kerätä kokemuksia tavaran sijaan. (Tosin Suomen ilmasto ei ole kauhean suosiollinen tälle suunnitelmalle, mutta kuitenkin…haaveilen myös, että viettäisimme koko kesän veneessä, koska miksi ei?)

Jotta rahani eivät katoaisi turhuuksiin ja minusta tulisi ehkä joskus oikeasti minimalisti, jonka jokainen esine on tarpeellinen ja rakastettu (ideaalielämää, mutta pitäähän ihmisellä olla tavoitteita), olen laatinut itselleni ohjeet uusien vaatteiden hankkimista varten. Mitään muuta en kauheasti osta, mutta näitä ohjeita voitaneen soveltaa myös esimerkiksi sisustukseen sitten, kun se on ajankohtaista.

1 Näytänkö siinä todella hyvältä? Ei ihan kivalta vaan upealta? Sellaiselta, että jos törmään kehen tahansa, olen tyytyväinen asuuni?

2 Näyttääkö se minulta? Ihan sama, miten upealta näytän, jos näytän joltain toiselta, jos vaate ei tunnu omalta.

3 Sopiiko se elämääni? Tämän asian kanssa olen kamppaillut ehkä eniten varsinkin viime aikoina. Nykyelämässäni kun en juurikaan tarvitse kauhean hienoja vaatteita – ja välillä haluaisin tarvita. Yritän siis ostaa vaatteita, joilla on käyttöä Helsingin sääolosuhteissa pandemian jyllätessä.

4 Onko se mukava? Puristaako, kiristääkö, voiko siinä hengittää tai syödä? Olen aika monesti tuskaillut täällä farkkujen suhteen. Omistan tasan yhdet, jotka täyttävät kaikki vaatimukseni. Useimmat ovat vain törkeän epämukavia.

5 Kestääkö se aikaa? Tyylillisesti ja laadullisesti. Vältän ostamasta mitään kauhean trendikästä, joka näyttää hyvältä nyt, muttei enää ensi vuonna. Se tuntuu niin turhalta. Tämän tähden olen myös huomannut, että minun on usein parasta ostaa hyvin yksinkertaisia vaatteita. Ihan jokainen vanha lempivaatteeni on nimittäin erittäin simppeli. Tämä on tietenkin vain minun ajatukseni, joku toinen rakastaa vuodesta toiseen juuri niitä erikoisia vaatteita, jotka minulla jäävät kaappiin.

6 Sopiiko se yhteen muiden vaatteideni kanssa? Ideaalivaatekaappini on kapseli, jossa kaikki vaatteet sopivat yhteen keskenään. Kapselivaatekaappi myös vähentää vaatteiden tarvetta. Ainakin minulle on näet aiemmin käynyt niin, että olen ostanut ihanan vaatteen ja huomannut kotona, että se ei sovi minkään kanssa yhteen. Seuraus? Hankin sille kaverin. Ei hyvä.

7 Onko se vastuullinen? Tämä on hyvin vaikea kysymys. Vastuullisin vaate on nimittäin mielestäni sellainen, jota käyttää niin paljon ja usein, että lopulta se kuluu puhki. Voin ylpeänä kertoa, että omistan tällaisia vaatteita. Lisäksi haluaisin, että vaatteeni olisivat eettisiä: että niitä valmistettaessa ei olisi sorrettu eläimiä eikä ihmisiä, eikä tuhottu ympäristöä. Harva vaate täyttää nämä kaikki vaatimukset.

On esimerkiksi vaatteita, joiden tuotannossa on otettu huomioon ihmiset, muttei ympäristöä tai eläimiä. Tai kaikin tavoin vastuullisia vaatteita, jotka eivät miellytä silmääni ja jäävät siksi kaappiini pölyttymään.

Toisaalta mietin myös, onko joskus parempi ostaa vaikka nahkaa kuin muovia? Käytän villaa. Ja untuvaa. Mutta harkiten, ja tulevaisuudessa toivottavasti entistä harkitummin.

Minulla on esimerkiksi nahkatakki, jota olen käyttänyt hirveästi. Jos se joskus kuluu puhki, en osta uutta tilalle. Siihen asti kuitenkin käytän sitä. Ostan nahkakenkiä hyvin harkiten. Minulla on niitä vain muutamat. Laukkuja en osta ikinä. Minulla on kolme vanhaa ja ne riittänevät aika moneksi vuodeksi eteenpäin.

Turkiksille sanon ehdottoman ei. Myös niin sanotuille eettisille turkiksille ja tekoturkikselle, jota voi luulla aidoksi. Mitä enemmän turkiksia katukuvassa näkyy, sitä hyväksytymmältä ne tuntuvat. On myös hyvä muistaa, että suurin osa aidoista turkiksista menee turkiskauluksiin ja pipojen tupsuihin. Jotta huppuun saataisiin tuo kaunis karvareunus, eläin, jolle turkis kuului, on elänyt häkissä tai se on pyydetty esimerkiksi jalkaraudoilla (case: Canada Goose). En halua olla missään tekemisissä tällaisen eläinrääkkäyksen kanssa, joten turkiksia ei ylläni nähdä.

Villassa pyrin ostamaan mulesing-vapaita tuotteita. Mulesing on menetelmä, jossa lampaan peräaukon ympäriltä leikataan osa ihoa pois ilman kivunlievitystä. Näin vältytään syöpäläisiltä.

Untuvaa ostan hyvin harkiten. Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään untuvatuotetta, mutta haaveilen lämpimästä ulkoilutakista, kun ulkoilen kuitenkin 365 päivänä vuodesta. Jos päädyn ostamaan untuvatakin, se on sertifioitua tai kierrätettyä untuvaa. Useimmat ulkoiluvaatemerkit kertovat untuvan alkuperän avoimesti ja käyttävät siis usein esimerkiksi RDS-sertifioitua untuvaa. Jos untuva ei ole sertifioitua, se on voitu repiä irti elävistä linnuista. Tässäkään en halua olla mukana.

8 Tarvitsenko sitä? Kas siinä kysymys. Totuushan on, että pelkästään kehoani lämmittämään en tarvitse yhtään mitään, en edes sitä untuvatakkia. Haluan kuitenkin näyttää kivalta ja tuntea oloni vaatteissani hyväksi niin kehon kuin mielenkin tasolla. Joten siksi tarvitsen joskus jotain uutta.

Jonain päivänä olen ehkä kasvanut tarpeeksi henkisesti tai vaatekaappini on jo täydellinen kapseli, jossa kaikki sopii yhteen ja jossa ei ole mitään turhaa. Silloin en ehkä enää kaipaa uusia vaatteita. Sitä odotellessa noudatan listaani.

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Kuva: Satu Nyström

Continue Reading

Voimat vähissä? Ehkä se ei olekaan stressi tai kaamos, vaan jotain muuta.

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo

Tämä vuodenaika on minulle se kaikkein vaikein. On niin kamalan pimeää, tuntuu kuin eläisi puoliteholla kesään verrattuna.

Tietynlainen väsymys ja alakulo on varmasti aika monelle normaalia näin loppusyksystä, varsinkin nyt, kun on vielä tämä koronakin. On kuitenkin hyvä huomata, että kaikki uupumus ei ole normaalia. Jos oman voimattomuuden syy mietityttää, se kannattaa tutkia.

Aina fyysisen tai henkisen uupumuksen takana ei nimittäin ole stressi, pimeys tai pandemia. Syyllinen saattaa löytyä ihan niin yksinkertaisesta asiasta kuin veriarvoista eli siitä, että elimistö ei voi niin hyvin kuin pitäisi. Siihen taas voi johtaa sairauksien lisäksi esimerkiksi se, jos syö huonosti tai menettää vaikka kuukautisten mukana paljon verta.

Itse suhtauduin aiheeseen ennen aika huolettomasti. Olin väsynyt, jalka ei noussut, hengästyin helposti. Ajattelin kai, että tällainen vain olen, tämä on normaali olotilani. Vasta kun mieleni painui toissa kesänä pohjamutiin, huolestuin. En keksinyt alakulolleni järkevää selitystä ja pelkäsin jo, että olen masentumassa.

Olotila ajoi minut vihdoin verikokeisiin ja fyysisen ja henkisen väsymykseni syy selvisi: rautavarastoni olivat aivan lopussa, ferritiinini oli 9.

Tämän jälkeen en ole enää pitänyt veriarvojen mittausta turhana hifistelynä, vaan olen vähän sitä mieltä, että ne kannattaisi mitata säännöllisesti, vaikkapa kerran vuodessa.

Kävin pari viikkoa sitten Terveystalon Voimat vähissä -mittauksessa. Minulla oli keskikokoinen tutkimuspaketti, joka sisälsi verenkuvan, tulehdusarvojen, vitamiinipuutosten, rautavarojen ja D-vitamiinitason mittaukset. Olin aika innossani, koska paketti sisälsi monia arvoja, joita minulta ei ole koskaan mitattu. Erityisen kiinnostunut olin D-vitamiinista, B12-vitamiinista ja tulehdusarvoista – ja tietenkin siitä ferritiinistä.

D-vitamiini kiinnosti minua, sillä D-vitamiini vaikuttaa vastustuskykyyn. Jos sitä on elimistössä liian vähän, pöpöt siis tarttuvat helposti. Näin flunssakautena ja pandemian jyllätessä hyvä vastustuskyky tuntuu erityisen tärkeältä. Lisäksi D-vitamiini on tärkeää luuston hyvinvoinnille ja ehkäisee osteoporoosia.Tämä on tärkeä juttu meille naisille. D-vitamiini säätelee satojen geenien toimintaa, ja sen puutoksella on yhteys muun muassa diabetekseen, syöpiin, sydän- ja verisuonitauteihin, MS-tautiin, reumaan ja metaboliseen oireyhtymään.

D-vitamiinia saa kesällä auringosta, talvella ravinnosta kuten kalasta, maitotuotteista ja levitteistä. Itse syön sitä purkista syyskuusta maaliskuun loppuun.

No entä ne arvot sitten? D-vitamiinin saanti on riittävää, kun arvo on 75–250 nmol/l. Minun tulokseni oli 91, eli hyvin menee siltä osin.

Lue tästä lisää D-vitamiinin tehtävistä ja merkityksestä.

B12-vitamiini on puolestaan erityisen tärkeä kasvissyöjille ja vegaaneille. Se on elimistölle välttämätön vitamiini, jota saadaan vain eläinkunnan tuotteista. Jos niitä ei syö, B12 pitää ottaa purkista. Muuten voi pitkän ajan kuluessa kehittyä megaloplastinen anemia joka on siis yksi anemian muoto. Pahimmillaan B12-vitamiinin puutos aiheuttaa pysyviä vaurioita hermostolle.

Kaikeksi onneksi nämä tilat eivät kehity nopeasti ja B12 myös varastoituu elimistöön. Jos ruokavalioon ei kuulu lainkaan tai vain vähän eläinkunnantuotteita, sen kanssa on kuitenkin oltava tarkkana. Kasvissyöjien lisäksi puutteesta voivat kärsiä myös ikäihmiset, joilla B12-vitamiinin imeytyminen on heikentynyt. Itse syön kalaa ja kananmunia, mutta otan silti varmuudeksi B12-vitamiinia purkista aina välillä.

Minun B12-vitamiinitasoni oli oikein hyvä, nimittäin 90,4 pmol/l kun sen pitäisi olla vähintään 35 pmol/l.

Lue tästä lisää B12-vitamiinista ja sen tehtävistä.

Tulehdusarvoja mittaa CRP eli C-reaktiivinen proteiini. Se siis kertoo, jyllääkö elimistössä jokin tulehdus: bakteerin tai viruksen aiheuttama eli vaikkapa kunnon flunssa tai korona, tai elimistön hiljainen tulehdus, joka on pirullinen vaiva erittäin monien kansansairauksien taustalla. Näitä ovat esimerkiksi lihavuus, tyypin 2 diabetes ja sydän- ja verisuonisairaudet. Myös masennuksella ja hiljaisella tulehduksella voi olla yhteys.

Minun CRP-arvoni oli 0,18 eli ihan mallillaan.

Viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi se ferritiini. En ole syönyt rautaa sitten kevään, enkä ollut myöskään käynyt yli puoleen vuoteen mittauttamassa ferritiiniä. Vähän jännitti, että mitenköhän on, vaikka oloni olikin ollut oikein hyvä ja jaksavainen.

Ja kyllä se olo ihan oikein kertoi. Ferritiinini oli 59,5, mikä on aivan huima nousu puolentoista vuoden takaiseen 9:ään verrattuna. Myös hemoglobiinini oli oikein hyvä, nimittäin 149. Siitä en kuitenkaan ollut mitenkään huolissani, sillä se oli samaa luokkaa myös silloin, kun rautavarastoni olivat ihan lopussa.

Miksi näin? Sitä ei taida kukaan vielä oikein tietää. Joillekin ihmisille vain kehittyy helpommin raudanpuuteanemia eli tila, jossa myös hemoglobiini painuu alle viitearvojen, kun rautavarastot tyhjenevät. Ja toisille, kuten minulle, näin ei käy. Tämä kuitenkin muistuttaa, että pelkkään hemoglobiiniarvoon ei kannata luottaa. Minun oloni oli silloin toissa kesänä tosi kurja, vaikka hemoglobiinini oli erinomainen. Rautavarastot vain olivat tyhjentyneet.

Lue tästä lisää ferritiinistä ja raudanpuutteesta. 

Voimat vähissä -tutkimukseen pääsee ilman lähetettä. Itse varasin ajan netissä ja ainoa moga tuli tehtyä siinä, että varasin ajan aamupäivälle. Tutkimusta ennen ei nimittäin saa syödä 10-12 tuntiin, eli oli aika nälkäinen aamu. Kävin tutkimuksessa perjantaina aamupäivällä ja ensimmäiset tulokset tulivat vielä samana iltana ja loput viikonlopun aikana. Tosi nopeaa toimintaa siis. Tulokset näkee kätevästi Terveystalon Oma Terveys -sovelluksesta. Kun tutkimustuloksia valmistui, niistä tuli aina ilmoitus puhelimeen.

Minun kaikki tulokseni olivat viitearvojen sisällä, mikä oli tosi kiva tietää. Jos näin ei olisi ollut, niin jatkohoito olisi löytynyt myös Terveystalosta. Luulenpa, että tästä veriarvojen tarkastuksesta voisi tehdä jokavuotisen tavan.

Kuva minusta: Satu Nyström

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading